Vuosi 2017. Mulla kuuluisi olla jo uusi elämä, uusi alku. Mutta ei. Olen luopunut ihmisestä, johon luotin enemmän kuin itseeni jo 20 vuoden ajan. Hän oli minun paras ystäväni A. Ja hän luultavasti halusi, että elämäni olisi ikuisesti päälaellaan.
Hänellä oli suunnitelma. Hän manipuloi mieltäni. Hän veti mut mukaan kaikkeen likaiseen ja törkyiseen. Turhamaiseen olemassaoloon, jossa ei ole mitään tarkoitusta. Ja hän halusi, että jatkaisin näin. Ja että sairauteni pitäisi mua otteessaan edelleen. No..pitäähän se. Perheeni vannoi, että kaikki on näin. Hän on lahkon jäsen ja heitä opetetaan manipuloimaan. Saada ihminen kuilun partaalle..elämänsä pohjamutiin ja tarjota sitten ainoa pelastus - heidän lahko.
He sanoivat, että hänellä oli tarkoitus viedä mut toiseen maahan, missä A ja hänen äitinsä omistavat ilotalon..mulle kuulemma löytyisi lämmin paikka siellä, silloin kun olisin oikeassa kondiksessa vastaanottamaan sen. Ja se aika olisi silloin, kun kuihtuisin syömättömyyden kautta sellaiseen tilaan, ettei aivoni kykenisi ymmärtämään enää paljoakaan...erottamaan oikean väärästä..se aika olisi myös silloin, kun alkaisin juomaan paljon. Ja olihan mulla menneisyydessä näitä kausia, joten tuo nyt ei olisi hirveän vaikeaa saada aikaan.
Kun lähdin kotoa, anoreksia yltyi tosi pahaksi... Asuin tämän A:n luona. Hänen luonaan oleskeli ja lähes asui tuolloin myös yksi pakolainen, jonka kanssa hän seuresteli hyvin lyhyen ajan..minkä jälkeen jätkä siirtyi hänen pikkusiskoon S:n (16 v.). Itse hän on 28..tai 26..en muista.
Mä join yhtenä iltana itseni känniin. Tuo juomisen vaihe oli saamassa siis jo alkunsa..."Seurustelin" tuolloin yllämainitun pakolaisen ystävän kanssa..se oli lähinnä fyysistä, vaikka varsinaista seksikontaktia meillä ei ollut. Olin kirjautunut ulos perheeni asunnosta ja olin soittanut sossuun...kodista irtaantumisen prosessi oli siis täydessä vauhdissa.
Ennen tätä iltaa, jolloin join itseni känniin soitin yhdelle tutulleni, joka seurusteli aikaisemmin pikkusiskoni kanssa ja jäi siitä lähtien perheellemme hyvin läheiseksi ihmiseksi. Selitin tilanteen, että olin lähtenyt pois kotoa ja aioin aloittaa uuden elämän omillaan...ja että näin alussa tarvitsin rahaa lainaksi. Rukoilin, ettei hän kertoisi mitään perheelleni, koska en halunnut, että he edes tietävät minun olevan tämän kaverini luona..kyllähän he arvasivat...ja kävivät hänen luonaan kyselemässä minusta vielä ennen kuin ehdin tulla kaverini luo...sen jälkeen kun karkasin...
Kun lakkasin syömästä, he lukitsivat minut sisälle. Pakottivat syömään eivätkä päästäneet ulos. He olivat hyvin huolissaan, koska tuolloin saatoin viettää hyvinkin 7 tuntia päivässä tämän A:n kanssa. Muutuin hurjaa vauhtia hänenkaltaisekseen perheeni mielestä. Aloin käyttämään hänen sanojaan..puhetapa muuttui..laihduin myös hurjaa vauhtia...
Olin kuolemaisillaan..mutta nyt kun ajattelen sitä aikaa, mua itkettää. Ja kauheinta tässä on se, että mua itkettää, koska...haluan takaisin siihen aikaan..Mä en itsekään ymmärrä...hän ei välittäisi vaikka kuolisin..ehkä hän jopa halusi sitä. Mikä motiivi? Hän on aina kadehtinut minua. Tämä on perheeni versio. Kadehtinut perhe-elämäämme. Koska hänellä ei kunnollista perhettä ole koskaan ollut. Hänen vanhempansa ovat eronneet...hänen äiti ei ole koskaan pitänyt hänestä huolta niin kuin äidin kuuluisi. Aina kun annan itselleni luvan ajatella sitä mahdollisuutta, että perheeni on oikeassa, mietin...mitä olin tehnyt hänelle? Miksi? Olen aina yrittänyt olla rehellinen ja auttaa aina, kun hän apua tarvitsi..joskus lainaamalla rahaa, joskus vaan puhumalla..en ehkä ollut paras auttaja, mutta en ole koskaan toivonut hänelle mitään pahaa..luotin häneen täydellisesti...puhuin aina niin avoimesti kuin ihminen saattaa puhua...hän tiesi minusta kaiken..KAIKEN. Jopa asioita, joita en ollut kertonut siskoillekaan. Miksi hän haluaisi minulle pahaa? Ihmiset lahkossa ovat sairaita. Se vaan on niin. Sitä ei pysty rationaalisesti selittämään. Näin sanoo perheeni. Miten voin kaivata sitä aikaa, niitä ihmisiä, jotka työnsivät minut päivä päivältä lähemmäs kuilun reunaa?
He säikähtivät muutoksia minussa ja aikoivat pitää minut lukittuna kotona. Ja syöttää väkisin. En voinut suostua siihen ja karkasin hyvin varhain aamulla. Juoksin sukkasilla. Mulla oli valmiina reppu täynnä mun tavaraa...nukuin se mun vieressä, koska pelkäsin, että perheeni piilottaa sen...Mun sisko nukkuin mun kanssa samassa huoneessa..vahtina..ovi oli ketjulla kiinni. Tiesin sen..ja tiesin, ettei mulla olisi ollut paljon aikaa...menin muka vessaan..mutta itse valmistauduin pakenemaan. Muutama sekunti vessassa ja hiivin hiljaa ovelle vielä muutama sekunti ja avasin oven ja juoksin henkeni edestä. Mun sisko ehti ovelle kun ehdin ensimmäiselle rapulle. Mutta ehdin silti. Juoksin niin lujaa kun pystyin. reppu oli hyvin painava sellainen...sen kanssa juokseminen oli hyvin raskasta. Otin kengät mukaan reppuun ja juoksin sukkasilla ulos. Ei ollut aikaa laittaa kenkiä jalkaan. Vähän kauempana kotoa, kun olin varma, etteivät he seuranneet mua ulos, laitoin kengät jalkaan. Ja lähdin keskustaan. En uskaltanut mennä heti A:n luokse, koska tiesin, että sieltä mua etsittäisiin ekana. Minulla ei ollut puhelinta, koska perheeni otti sen haltuun aikaisemmin..oli vain 30 euroa rahaa. Pyysin keskustassa joltain tuntemattomalta lainaksi puhelimen ja kirjoitin facebookissa siskolleni viestin, jossa kerroin kaiken olevan hyvin ja että lähden ja aloitan uuden elämän. Vasta illalla menin A:n luokse.
Se tuttu, jolta pyysin lainaksi rahaa sanoi, ettei hätää, hän lainaisi. Eikä kertoisi. Hän kävi A:n kämpälle ja toi rahat. Se A:n pakolaiseksä oli yötä A:n luona ja oli edelleen asunnossa, kun tuttuni V tuli. Lattialla lojui pari patjaa ja kaikki oli hieman sikin sokin..näytti varmaan joltain pakolaisleiriltä. Me juteltiin V:n kanssa ja hän kannusti minua. Sanoi, että onhan tuo mun elämä ja perhe hyväksyisi lähtöni ennemmin tai myöhemmin. Pari päivää myöhemmin hän soitti ja sanoi, että haluaa tulla käymään..hän toisi jotain eväitä (silloin kun hän kävi meillä ei oikein ollut mitään tarjottavaa, niin ajattelin, että siitä hän sai päähänsä, että me nähdään nälkää :D). Ilahduin siitä, koska ihmisenä tykkäsin V:stä. Samalla sain jostain päähäni järjestää ne perkeleen bileet ja juoda itteni känniin...halusin myöskin sen "oman jätkäni" mukaan...mitä enemmän porukkaa, sitä parempi...varsinkin kun miespuoliset ihmiset on kyseessä..Niin mä silloin ajattelin.
No..he kaikki tulivat paikalle...oli tosi hauskaa..olin kännissä..oksentelin jossain vaiheessa alkoholin takia vessassa. A piti hiuksiani ja hymyili. V:tä hämmästytti A:n huvittuneisuus, koska V:kin oli tietoinen bulimiastani ja suhtautui oksentamiseeni vakavasti. Hän myöskin näki pussailuni ja vähän muuta mun ja sen pakolaisjätkän välillä. Joka tapauksessa keskellä yötä hän pyysi A:lta asunnon avaimen lainaksi ja sanoi menevänsä soittamaan puhelun kaverilleen..heillä kuulemma oli joku ongelma. Hän tuli takaisin seuranaan mun perhe, joka meni shokkiin kun näki mut kännissä ja pakolaisjätkän kuhertelemassa patjalla lattialla...he toivat myös ambulanssin. Mut pyydettiin ambulanssiautoon testattavaksi..he kyselivät muutamia kysymyksiä, mutta eivät löytäneet syytä viedä mua mihinkään. Ambulanssi lähti..jäin pihalle ympärilläni Äiti, siskot, A, V ja pakolaisjätkät...äiti itki ja rukoili, että palaisin kotiin...itkin itsekin, mutta sanoin, etten voi palata..sitten hän pyysi, että lähtisin edes V:n kämpälle...edes yhdeksi yöksi..saisin olla itsekseni siellä. Suostuin. Sen jälkeen en enää palannut A:n luokse..
Jatkuu.
Hänellä oli suunnitelma. Hän manipuloi mieltäni. Hän veti mut mukaan kaikkeen likaiseen ja törkyiseen. Turhamaiseen olemassaoloon, jossa ei ole mitään tarkoitusta. Ja hän halusi, että jatkaisin näin. Ja että sairauteni pitäisi mua otteessaan edelleen. No..pitäähän se. Perheeni vannoi, että kaikki on näin. Hän on lahkon jäsen ja heitä opetetaan manipuloimaan. Saada ihminen kuilun partaalle..elämänsä pohjamutiin ja tarjota sitten ainoa pelastus - heidän lahko.
He sanoivat, että hänellä oli tarkoitus viedä mut toiseen maahan, missä A ja hänen äitinsä omistavat ilotalon..mulle kuulemma löytyisi lämmin paikka siellä, silloin kun olisin oikeassa kondiksessa vastaanottamaan sen. Ja se aika olisi silloin, kun kuihtuisin syömättömyyden kautta sellaiseen tilaan, ettei aivoni kykenisi ymmärtämään enää paljoakaan...erottamaan oikean väärästä..se aika olisi myös silloin, kun alkaisin juomaan paljon. Ja olihan mulla menneisyydessä näitä kausia, joten tuo nyt ei olisi hirveän vaikeaa saada aikaan.
Kun lähdin kotoa, anoreksia yltyi tosi pahaksi... Asuin tämän A:n luona. Hänen luonaan oleskeli ja lähes asui tuolloin myös yksi pakolainen, jonka kanssa hän seuresteli hyvin lyhyen ajan..minkä jälkeen jätkä siirtyi hänen pikkusiskoon S:n (16 v.). Itse hän on 28..tai 26..en muista.
Mä join yhtenä iltana itseni känniin. Tuo juomisen vaihe oli saamassa siis jo alkunsa..."Seurustelin" tuolloin yllämainitun pakolaisen ystävän kanssa..se oli lähinnä fyysistä, vaikka varsinaista seksikontaktia meillä ei ollut. Olin kirjautunut ulos perheeni asunnosta ja olin soittanut sossuun...kodista irtaantumisen prosessi oli siis täydessä vauhdissa.
Ennen tätä iltaa, jolloin join itseni känniin soitin yhdelle tutulleni, joka seurusteli aikaisemmin pikkusiskoni kanssa ja jäi siitä lähtien perheellemme hyvin läheiseksi ihmiseksi. Selitin tilanteen, että olin lähtenyt pois kotoa ja aioin aloittaa uuden elämän omillaan...ja että näin alussa tarvitsin rahaa lainaksi. Rukoilin, ettei hän kertoisi mitään perheelleni, koska en halunnut, että he edes tietävät minun olevan tämän kaverini luona..kyllähän he arvasivat...ja kävivät hänen luonaan kyselemässä minusta vielä ennen kuin ehdin tulla kaverini luo...sen jälkeen kun karkasin...
Kun lakkasin syömästä, he lukitsivat minut sisälle. Pakottivat syömään eivätkä päästäneet ulos. He olivat hyvin huolissaan, koska tuolloin saatoin viettää hyvinkin 7 tuntia päivässä tämän A:n kanssa. Muutuin hurjaa vauhtia hänenkaltaisekseen perheeni mielestä. Aloin käyttämään hänen sanojaan..puhetapa muuttui..laihduin myös hurjaa vauhtia...
Olin kuolemaisillaan..mutta nyt kun ajattelen sitä aikaa, mua itkettää. Ja kauheinta tässä on se, että mua itkettää, koska...haluan takaisin siihen aikaan..Mä en itsekään ymmärrä...hän ei välittäisi vaikka kuolisin..ehkä hän jopa halusi sitä. Mikä motiivi? Hän on aina kadehtinut minua. Tämä on perheeni versio. Kadehtinut perhe-elämäämme. Koska hänellä ei kunnollista perhettä ole koskaan ollut. Hänen vanhempansa ovat eronneet...hänen äiti ei ole koskaan pitänyt hänestä huolta niin kuin äidin kuuluisi. Aina kun annan itselleni luvan ajatella sitä mahdollisuutta, että perheeni on oikeassa, mietin...mitä olin tehnyt hänelle? Miksi? Olen aina yrittänyt olla rehellinen ja auttaa aina, kun hän apua tarvitsi..joskus lainaamalla rahaa, joskus vaan puhumalla..en ehkä ollut paras auttaja, mutta en ole koskaan toivonut hänelle mitään pahaa..luotin häneen täydellisesti...puhuin aina niin avoimesti kuin ihminen saattaa puhua...hän tiesi minusta kaiken..KAIKEN. Jopa asioita, joita en ollut kertonut siskoillekaan. Miksi hän haluaisi minulle pahaa? Ihmiset lahkossa ovat sairaita. Se vaan on niin. Sitä ei pysty rationaalisesti selittämään. Näin sanoo perheeni. Miten voin kaivata sitä aikaa, niitä ihmisiä, jotka työnsivät minut päivä päivältä lähemmäs kuilun reunaa?
He säikähtivät muutoksia minussa ja aikoivat pitää minut lukittuna kotona. Ja syöttää väkisin. En voinut suostua siihen ja karkasin hyvin varhain aamulla. Juoksin sukkasilla. Mulla oli valmiina reppu täynnä mun tavaraa...nukuin se mun vieressä, koska pelkäsin, että perheeni piilottaa sen...Mun sisko nukkuin mun kanssa samassa huoneessa..vahtina..ovi oli ketjulla kiinni. Tiesin sen..ja tiesin, ettei mulla olisi ollut paljon aikaa...menin muka vessaan..mutta itse valmistauduin pakenemaan. Muutama sekunti vessassa ja hiivin hiljaa ovelle vielä muutama sekunti ja avasin oven ja juoksin henkeni edestä. Mun sisko ehti ovelle kun ehdin ensimmäiselle rapulle. Mutta ehdin silti. Juoksin niin lujaa kun pystyin. reppu oli hyvin painava sellainen...sen kanssa juokseminen oli hyvin raskasta. Otin kengät mukaan reppuun ja juoksin sukkasilla ulos. Ei ollut aikaa laittaa kenkiä jalkaan. Vähän kauempana kotoa, kun olin varma, etteivät he seuranneet mua ulos, laitoin kengät jalkaan. Ja lähdin keskustaan. En uskaltanut mennä heti A:n luokse, koska tiesin, että sieltä mua etsittäisiin ekana. Minulla ei ollut puhelinta, koska perheeni otti sen haltuun aikaisemmin..oli vain 30 euroa rahaa. Pyysin keskustassa joltain tuntemattomalta lainaksi puhelimen ja kirjoitin facebookissa siskolleni viestin, jossa kerroin kaiken olevan hyvin ja että lähden ja aloitan uuden elämän. Vasta illalla menin A:n luokse.
Se tuttu, jolta pyysin lainaksi rahaa sanoi, ettei hätää, hän lainaisi. Eikä kertoisi. Hän kävi A:n kämpälle ja toi rahat. Se A:n pakolaiseksä oli yötä A:n luona ja oli edelleen asunnossa, kun tuttuni V tuli. Lattialla lojui pari patjaa ja kaikki oli hieman sikin sokin..näytti varmaan joltain pakolaisleiriltä. Me juteltiin V:n kanssa ja hän kannusti minua. Sanoi, että onhan tuo mun elämä ja perhe hyväksyisi lähtöni ennemmin tai myöhemmin. Pari päivää myöhemmin hän soitti ja sanoi, että haluaa tulla käymään..hän toisi jotain eväitä (silloin kun hän kävi meillä ei oikein ollut mitään tarjottavaa, niin ajattelin, että siitä hän sai päähänsä, että me nähdään nälkää :D). Ilahduin siitä, koska ihmisenä tykkäsin V:stä. Samalla sain jostain päähäni järjestää ne perkeleen bileet ja juoda itteni känniin...halusin myöskin sen "oman jätkäni" mukaan...mitä enemmän porukkaa, sitä parempi...varsinkin kun miespuoliset ihmiset on kyseessä..Niin mä silloin ajattelin.
No..he kaikki tulivat paikalle...oli tosi hauskaa..olin kännissä..oksentelin jossain vaiheessa alkoholin takia vessassa. A piti hiuksiani ja hymyili. V:tä hämmästytti A:n huvittuneisuus, koska V:kin oli tietoinen bulimiastani ja suhtautui oksentamiseeni vakavasti. Hän myöskin näki pussailuni ja vähän muuta mun ja sen pakolaisjätkän välillä. Joka tapauksessa keskellä yötä hän pyysi A:lta asunnon avaimen lainaksi ja sanoi menevänsä soittamaan puhelun kaverilleen..heillä kuulemma oli joku ongelma. Hän tuli takaisin seuranaan mun perhe, joka meni shokkiin kun näki mut kännissä ja pakolaisjätkän kuhertelemassa patjalla lattialla...he toivat myös ambulanssin. Mut pyydettiin ambulanssiautoon testattavaksi..he kyselivät muutamia kysymyksiä, mutta eivät löytäneet syytä viedä mua mihinkään. Ambulanssi lähti..jäin pihalle ympärilläni Äiti, siskot, A, V ja pakolaisjätkät...äiti itki ja rukoili, että palaisin kotiin...itkin itsekin, mutta sanoin, etten voi palata..sitten hän pyysi, että lähtisin edes V:n kämpälle...edes yhdeksi yöksi..saisin olla itsekseni siellä. Suostuin. Sen jälkeen en enää palannut A:n luokse..
Jatkuu.

