Nuoren naisen elämää tai "epäelämää". Epäelämää syömishäiriön kanssa ja heikkoa kamppailua sitä vastaan.
lauantai 16. marraskuuta 2013
back..again?
Hei kaikki..Mä ajattelin pitkästä pitkästä aikaa kirjoittaa tänne kuulumisia..paljon kaikkea (enimmäkseen ikävää) on tapahtunut eli kerrottavaa olis paljon..haluan että tekstistä kuitenkin tulee yhtenäinen ja kronologisesti looginen,enkä mitään pätkiä, joissa hypin yhdestä asiasta toiseen (näin saattaa tietysti joka tapauksessa käydä :p ) joten aion panostaa siihen vähän enemmän aikaa ja kirjoitan sen jossakin vaiheessa hieman myöhemmin..haluaisin kuitenkin, että kommentoisitte jotakin (jos tätä nyt joku vielä lukee :D ) tähän, että tietäisin onko mun edes järkee kirjoittaa :D tai ehkäpä kirjoitan joka tapauksessa itseäni varten, mut anyway olis kiva tietää :))
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Wanna die...really....maybe.....don't know
Vihaan itseäni ja vartaloani koko sydämestä..mä vannon, etten enää ikinä halunnut tulla tänne valittamaan näistä seikoista, koska halusin päättää jättää nämä pinnalliset seikat toisarvoisiksi ja keskittyä kohentamaan terveyttäni ja henkistä kasvua ja hyvinvointia..Mutta kun en vaan pysty lopettaa syömistä..tunnen, että olen elossa vain silloin, kun lähetän suuhuuni tasaisin (ja tosi lyhyin) välein jotain paskaa..muuna aikana unelmoin tekeväni sitä.
Ja nyt..vitun typerän,laiskan,merkityksettömän päivän jälkeen, jona olen vaan syönyt,oksentanut ja taas syönyt ja oksentanut..ja ihan lopuksi vielä syönyt enkä oksentanut..tunnen olevani PALJON pahempi kuin ylisuuri läskikasa..tunnen olevani kaikista maailman ylisuurista läskikasoista se mitättömin ja laiskin..se,jolta ei löydy enää hitustakaan motivaatiota korjata enää elämässään yhtään mitään..Se, joka on väsynyt ja vittuuntunut kaikkeen ja kaikkiin...en kestä huolehtivaa äitiä, enkä yrittävää herättää mussa motivaatiota pikkusiskoa...suht välinpitämättömän isän vielä kestän jollain tavalla..
Mutta voi jeesus tätä roikkuvaa vatsaa ja reisiläskejä..ja huomenna mun pitäis viedä paperit sossuun..miten ikinä kehtaan ton näköisenä lähteä yhtään mihinkään??? Tää on nyt just se olotila, jolloin takaraivossa jyskyttää paniikki ja itseinho valtaa koko olemuksen, valuu kyyneleet ja etsin epätoivoisesti keinoa vapautua näistä tuntemuksista...ensimmäisenä mieleen tulee itsensä satuttaminen..se on oikeasti aina enemmän tai vähemmän rauhoittanut mua..tai sitten olen vaan onnistunut niin hyvin vakuuttamaan itselleni sen..Tällaisen syömisen on loputtava..muuten tuun siihen pisteeseen, jolloin ylärajan yli yltänyt itseinho saa mut tekemään jotain peruuttamatonta..en todellisuudessa tiedä, pystyisinkö ikinä tekemään mitään sellaista, mutta silloin, kun nuo tunteet valtaa "kunnolla", niin en aina luota omaan harkintakykyyni ja muutenkin terveen järkeen..
Tää kirjoittaminen on kyllä nyt vähän rauhoittanut..harmi vaan, ettei siihen kirjoittamiseen aina onnistu pakottaa ittensä ku tollaset fiilikset iskee..Tiedän, että sanon nyt tosi-tosi typerän asian, mutta en kestä enää yhtäkään "läskisika-päivää"...eli yritän huomenna tulla toimeen kahvilla..jos ei onnistu normisyöminen niin mennään nyt sitten mieluummin toiseen laitaan...eli hyvin niukkaan ravinnon laitaan..Heh..tää alkaa jo jotenkin vaikuttaa niin epätoivoiselta touhulta..
Ja nyt..vitun typerän,laiskan,merkityksettömän päivän jälkeen, jona olen vaan syönyt,oksentanut ja taas syönyt ja oksentanut..ja ihan lopuksi vielä syönyt enkä oksentanut..tunnen olevani PALJON pahempi kuin ylisuuri läskikasa..tunnen olevani kaikista maailman ylisuurista läskikasoista se mitättömin ja laiskin..se,jolta ei löydy enää hitustakaan motivaatiota korjata enää elämässään yhtään mitään..Se, joka on väsynyt ja vittuuntunut kaikkeen ja kaikkiin...en kestä huolehtivaa äitiä, enkä yrittävää herättää mussa motivaatiota pikkusiskoa...suht välinpitämättömän isän vielä kestän jollain tavalla..
Mutta voi jeesus tätä roikkuvaa vatsaa ja reisiläskejä..ja huomenna mun pitäis viedä paperit sossuun..miten ikinä kehtaan ton näköisenä lähteä yhtään mihinkään??? Tää on nyt just se olotila, jolloin takaraivossa jyskyttää paniikki ja itseinho valtaa koko olemuksen, valuu kyyneleet ja etsin epätoivoisesti keinoa vapautua näistä tuntemuksista...ensimmäisenä mieleen tulee itsensä satuttaminen..se on oikeasti aina enemmän tai vähemmän rauhoittanut mua..tai sitten olen vaan onnistunut niin hyvin vakuuttamaan itselleni sen..Tällaisen syömisen on loputtava..muuten tuun siihen pisteeseen, jolloin ylärajan yli yltänyt itseinho saa mut tekemään jotain peruuttamatonta..en todellisuudessa tiedä, pystyisinkö ikinä tekemään mitään sellaista, mutta silloin, kun nuo tunteet valtaa "kunnolla", niin en aina luota omaan harkintakykyyni ja muutenkin terveen järkeen..
Tää kirjoittaminen on kyllä nyt vähän rauhoittanut..harmi vaan, ettei siihen kirjoittamiseen aina onnistu pakottaa ittensä ku tollaset fiilikset iskee..Tiedän, että sanon nyt tosi-tosi typerän asian, mutta en kestä enää yhtäkään "läskisika-päivää"...eli yritän huomenna tulla toimeen kahvilla..jos ei onnistu normisyöminen niin mennään nyt sitten mieluummin toiseen laitaan...eli hyvin niukkaan ravinnon laitaan..Heh..tää alkaa jo jotenkin vaikuttaa niin epätoivoiselta touhulta..
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Days that kill...
Jatkuvaa vuoristorataa..sekä syömisessä että fiiliksissä..Viimeisten oksennuskertojen jälkeen (joista mainitsin edel. postauksessa) kolme päivää meni taas oksentamatta..söin kyllä reilusti, mutta suht terveellistä ruokaa..lihaakin tuli muuten syötyä jonkin verran näinä päivinä..
Huono juttu on se, etten ole pystynyt kieltäytymään syömästä jäätelöä ulkona..rannalla..(ja miksi pitäisi??? Kesä on luotu jäätelönsyömistä varten :D ) Mutta siis..joka päivä tuli syötyä pari jäätelöpalloa, enkä mä siitä niin stressaisi, jos tavallista ruokaa olisi tullut syötyä vähemmän..
Fiasko sai alkunsa toissapäivänä..jolloin myöhään illalla söin liikaa ja oksensin.
Eilen söin ja oksensin jatkuvasti..niitä mun tavallisia rahka-hedelmä-kasvis-keitto -settejä..oksennuskertoja kertyi 4-5 kappaletta
Tänään olen oksentanut 2 kertaa ja toivottavasti luku jää myös sellaiseksi..
Eniten mua ehkä harmittaa eilinen päivä..heräsin hyvällä tuulella, söin aamiaisen (laut.puuroa, jossa hiutaleita 1 dl,omena,kahvi) ja lähdin ottaa aurinkoo..uskalsin JOPA pistää farkkushortsit jalkaan, joiden alta näkyy roikkuvat reisiläskit, mutta jotenkin..ne ei eilen hirveesti haitannu..
Sen jälkeen kävin kaupassa. ostin, vaikken sitä suunnitellut, Dieselin "Fuel for life"-tuoksun (oli niin hyvä tarjous, että sen oli pakko saada)..Kaupan vessassa myös huomasin, että alko menkat..mieliala rupeaa välittömästi vajoamaan pikkuhiljaa alas..taas nuo kivut, tuplasti turvonnut olo jo muutenkin turvonneen olon päälle..makoilu kotona..sellasta on aina odotettavissa kun menkat saapuu..
tulin kotiin, söin pinaattikeittoa kananmunalla ja sitten taas ne auringonkukansiemenet..(pakko sanoa, että joskus ne pelastaa..ne joutuu syömään tosi hitaasti, sillä ne pitää kuoria hampailla..ostan aina kuorimattomat,paahdetut siemenet venäläisestä kaupasta..ja määrällisesti niitä loppujen lopuksi tulee syötyä aika vähän eikä mahaan tule sitä epämukavaa,painavaa,läskiä oloa..toinen juttu on se, että jo 50:ssä grammassa siemeniä sisältyy 300 kaloria...:(( Eli jos sitten jää niitä kaloreita kelailemaan, hepuli kyllä iskee hyvällä todennäköisyydellä..ja niinhän siinä kävi..sitten söin tuoreita herneitä ja sitten vatsakivut yltyivät sellaisiksi, että oli pakko mennä makaa omaan huoneeseen..vitutus lisääntyy pikkuhiljaa, kun tietää jo, ettei suunniteltu iltalenkki toteudu..nukahdan hetkeksi, kun kipu hellittää..herään puolen tunnin päästä...mahaa särkee..turvotus on parhaimmillaan...vitutus ylärajoillaan..menen syömään..oksennan...syön..oksennan...ja näin niinku ylempänä mainitsin 4-5 kertaa..Sylkirauhaset, joiden palautumista normaalikokoisiksi olin niin odottanut, turpoavat surutta jälleen luumunkokoisiksi ja jälleen näen peilistä jo niin tutuksi tulleen hamsterinaaman..
My stomach...
Huono juttu on se, etten ole pystynyt kieltäytymään syömästä jäätelöä ulkona..rannalla..(ja miksi pitäisi??? Kesä on luotu jäätelönsyömistä varten :D ) Mutta siis..joka päivä tuli syötyä pari jäätelöpalloa, enkä mä siitä niin stressaisi, jos tavallista ruokaa olisi tullut syötyä vähemmän..
Fiasko sai alkunsa toissapäivänä..jolloin myöhään illalla söin liikaa ja oksensin.
Eilen söin ja oksensin jatkuvasti..niitä mun tavallisia rahka-hedelmä-kasvis-keitto -settejä..oksennuskertoja kertyi 4-5 kappaletta
Tänään olen oksentanut 2 kertaa ja toivottavasti luku jää myös sellaiseksi..
Eniten mua ehkä harmittaa eilinen päivä..heräsin hyvällä tuulella, söin aamiaisen (laut.puuroa, jossa hiutaleita 1 dl,omena,kahvi) ja lähdin ottaa aurinkoo..uskalsin JOPA pistää farkkushortsit jalkaan, joiden alta näkyy roikkuvat reisiläskit, mutta jotenkin..ne ei eilen hirveesti haitannu..
Sen jälkeen kävin kaupassa. ostin, vaikken sitä suunnitellut, Dieselin "Fuel for life"-tuoksun (oli niin hyvä tarjous, että sen oli pakko saada)..Kaupan vessassa myös huomasin, että alko menkat..mieliala rupeaa välittömästi vajoamaan pikkuhiljaa alas..taas nuo kivut, tuplasti turvonnut olo jo muutenkin turvonneen olon päälle..makoilu kotona..sellasta on aina odotettavissa kun menkat saapuu..
tulin kotiin, söin pinaattikeittoa kananmunalla ja sitten taas ne auringonkukansiemenet..(pakko sanoa, että joskus ne pelastaa..ne joutuu syömään tosi hitaasti, sillä ne pitää kuoria hampailla..ostan aina kuorimattomat,paahdetut siemenet venäläisestä kaupasta..ja määrällisesti niitä loppujen lopuksi tulee syötyä aika vähän eikä mahaan tule sitä epämukavaa,painavaa,läskiä oloa..toinen juttu on se, että jo 50:ssä grammassa siemeniä sisältyy 300 kaloria...:(( Eli jos sitten jää niitä kaloreita kelailemaan, hepuli kyllä iskee hyvällä todennäköisyydellä..ja niinhän siinä kävi..sitten söin tuoreita herneitä ja sitten vatsakivut yltyivät sellaisiksi, että oli pakko mennä makaa omaan huoneeseen..vitutus lisääntyy pikkuhiljaa, kun tietää jo, ettei suunniteltu iltalenkki toteudu..nukahdan hetkeksi, kun kipu hellittää..herään puolen tunnin päästä...mahaa särkee..turvotus on parhaimmillaan...vitutus ylärajoillaan..menen syömään..oksennan...syön..oksennan...ja näin niinku ylempänä mainitsin 4-5 kertaa..Sylkirauhaset, joiden palautumista normaalikokoisiksi olin niin odottanut, turpoavat surutta jälleen luumunkokoisiksi ja jälleen näen peilistä jo niin tutuksi tulleen hamsterinaaman..
My stomach...
perjantai 28. kesäkuuta 2013
Tie parantumiseen tai 8 päivää helvettiä..
Tasan 8 päivää sitten päätin, että oksentelun on loputtava. Oksentelen ja lihon silti, joten mitä väliä? Vois ainakin kokeilla saada ahminnat vähitellen kuriin ja syömiset terveellisemmäksi, niin sais ehkä sen painonkin pienemmäks pitkällä aikavaälillä..Tuo lause "pitkällä aikavälillä" raapaisee kipeästi sydäntäni, koska sattuu ajatellakin, että joudun elää lihavana edes jonkin aikaa ennen kuin mitään muutoksia tulee ja alan lihomisen sijaan laihtua..jos siis alan.
Pääideani tai suunnitelmani ydin oli siinä, että jos annan itselleni luvan syödä/ahmia suht.terveellistä ruokaa alkuaikoina rankaisematta siitä itseään ja pitämällä ruuat sisällä, niin elimistöni tottuu siihen, että saa jatkuvasti ja riittävästi ruokaa ja ahmintahalu hellittää.
Haluan nyt kertoa pikkuisen millaista nämä päivät ovat olleet:
päivä 1 : Helvetisti rahkaa, kasviskeittoa, omenoita, kasviksia,kahvia, auringonkukansiemeniä.
Maha venytetty äärimmilleen, mutta omatunto ei liiemmin vaivaa, sillä elää usko siitä, että tarvitsin tällaisen kunnon mättöpäivän, sillä sellainen olisi joka tapauksessa tulossa ennemmin tai myöhemmin. kyllä elimistö nyt tajuaa, että ruokaa on ja sitä on tulossa tulevaisuudessakin. Nou hätä siis.
päivä 2: Eilinen mättö antaa itsestään merkkejä, kun aamulla on aika (lievästi sanottuna) epämukava olo. Sulamaton ruoka alkaa mädäntyä mahalaukussa ja aiheuttaa siellä vaikka mitä kurnimista ja kaasumuodostelmia. Epämukavuus alkaa vaikuttaa myös pääkopassa ja kopioin ensimmäisen päivän täydellisesti..Maha jälleen kerrän räjähtämäisillään ja omatunto alkaa pikkuhilja heräilemään.."huomenna en anna sen tapahtua"..
Päivä 3: Tasan kaksi päivää ollaan nyt vietetty koomassa kotona ja päätän, että nyt on aika vähitellen kiivetä tuosta mutakuopasta ylös. Syön siis jonkinlaisen aamupalan (varmaan joskus 12-13 aikaan, sillä ahmintapäivien jälkeen olen nukkunut tosi myöhään): todennäköisesti rahkaa,pari omenaa kahvia. Ja nukkumaan taas..jossakin vaiheessa syön taas ja taas nukun ja näin jatkuu klo 22 asti, jolloin eteen törröttävästä mahasta huolimatta kutsun pikkusiskoni pyörälenkille. Sen aikana oloni paranee hieman, kun hikeä tulee otsaan ja kroppa tuntee, että on vihdoinkin TEHNYT jotakin. Syön ennen nukkumaanmenoa aika rutkasti rahkaa ja lautasellisen keittoa, mutta varmaan 5-litraiseksi venytetty mahalaukkuni ei tunnista järkyttävää määrää, vaan käyttäytyy niin kuin ei olisi saanut mitään..nukahdan joskus neljän aikoihin.
päivä 4: Tästä päivästä en paljoa muista, paisti sen, että taisin pärjätä syömisten suhteen melko hyvin, paitsi illalla romahdan täysin ja syön kaiken päivän aikana syödyn ruuan päälle n. 90g tummaa suklaata, n.50g kuiv.omenakuutioita (kalorimäärä sama kuin karkeissa!), noin kilon (!!!) rahkaa ja vielä taisin tuoreita omenoita pari kappaletta syödä..ja kun päivän aikana syöty ruoka (ja kenties edellisten päivien ruokajäännökset myös) ei ole ehtinyt sulaa hyvin, mahani näyttää taas pallolta ja vihaan itseäni enemmän kuin mitään muuta. Nukahdan joskus yhden aikaan
päivä 5: alkaa siitä kun neljän tunnin päästä nukkumaanmenon jälkeen herään viideltä aamulla vatsani kapinointiin..se kuplii ja kurnii ja törröttää turvonneena ja mun tekee mieli lyödä sitä, että pitäis turpansa kiinni. Sen sijaan kuitenkin pistän vaatteet päälle ja lähden puoli kuudelta virkistävälle pyörälenkille. Halusin saada hyvän alun tälle päivälle ja lenkin jälkeen mennä syömään aamiaista johonki kahvilaan ettei menis överiks edellisten päivien aikana kertyneen turhautuneisuuden takia. Teen mahtavan ja kehoa hyvällä tavalla rasittavan lenkin ja palaan kotiin joskus 7 aikaan. imuroin huoneeni, menen siuhkuun ja valmistaudun aamiaiselle...
Äiti tulee huoneeseen..alkaa vittuilemaan siitä, etten noudata hänen neuvojaan kuunella ruokailujeni aikana yhtä äänitettä, jossa yritetään vakuuttaa ettei ruoka hallitse mua, että lopetan syömisen silloin,kun tunnen syöneeni riittävästi, etten ajattele ruokaa syömisten välissä jne. Voishan nuo jollakin toimia,mutta kun ei itse usko tuohon ns. "hypnoosiin" ja alitajuntaan vaikuttamiseen, niin, en usko niillä olevan paljon hyötyä. Näiden päivien aikana olen riidellyt äitini kanssa jatkuvasti. En vain ole kestänyt hänen läsnäoloaan vieressäni silloin kun tunsin ittseni valaaksi ja halusin vaan kuolla siihen pikkaann..en ole kestänyt kuunnella hänen vittuiluaan, vähättelyään,muistuttamista kaikista virheistäni ja muuta negatiivista, mitä hän on aina taidokas keksimään..Sanoin sille, että painuu vittuun ja vihdoinkin jättää mut rauhaan..et mulla on muutenkin vaikeeta ja hermot kireellä, etten jaksais yhtään nyt käyttää voimia myös sen kanssa riitelyyn..Silti se vaan istuu ja puhuu ja puhuu sitä samaa paskaa mitä oon kuullu jo niin moneen kertaan..
Sitten äiti huomaa, että valmistaudun lähtemään jonnekin (olin pistämässä meikkiä naamaani). Muuttuu heti epäileväksi..hänestä huomaa heti, miten sen koko keho jännittyy ja hän alkaa kelailemaan päässä mihin olen lähdössä. Sitten hän kysyy sitä. Sanon:
"Keskustaan".
"Tapaamaan ketä?"
"En ketään, ei kuulu sulle"
"No kyllä varmasti kuuluu..jos sä taas menet näkemään sitä kusipäätä (tarkoittaen N:ää, kehen en nyt ole ollut ikuisuuksiin yhteydessä), niin et kyllä mene!"
"Menenpäs,äiti rakas. Et määräile mun menemisiäni. Et enää."
"Niin kauan kun olet sairas ja asut luonani, minä kyllä päätän!"
"Et päätä"
Hysteerisesti: "Mä pyydän, älä mee!!"
"Menen"
"Mä pyydän!"
"Sä pyysit jo. Vastasin sulle."
" ---II---"
"Menen"
Olen hermoromahduksen partaalla,mutta yritän olla rauhallinen. Saan meikkini loppuun,otan laukkuni ja kävelen ovelle. Hän ehtii asettua oven eteen, etten pääse ulos.
Ja päässäni naksahtaa...
Mieletön hysteria valtaa olemukseni ja yritän työntää äidin pois ovelta.
Hän tarttuu vaatteisiini ja laukkuuni..saan avattua oven, mutten astuttua siitä ulos..yksi jaloistani on tosin jo asunnon toisella puolen..hän on vahva ja yrittää vetää mua hiuksista sisään, itken ja huudan hysteerisesti..tunnen kipua päässäni, kun äiti vetäsee mua taas hiuksista..huudan rappusiin "Apua!" pari kertaa...äiti raivostuu siitä ja yrittää vielä väkivaltaisemmin saada mut sisälle..kamppailen ja huudan ja pääsen rappusiin, missä tappelu jatkuu..astun ja hypin sen jalkojen päällä kun hän pitää mua vahvassa otteessa kaiteita vastaan..hän on raivostunut, nimittelee mua kaikilla maailman kirosanoilla..näen sen silmistä, että se on menettänyt järkensä vihan takia..pelästyn..pääsen sen otteesta..ja..soitan poliisit..
Haluan, että edes joku muukin huomaisi kuinka seonnut se on, haluan hänet hoitoon..yritän itkun seassa selittää puhelimeen tilannetta, jonka aikana äiti viittoilee vieressäni, että lopettaisin puhelun ja juttelisin sen kaa rauhassa. Kun hätäkeskuksesta kysytään osoitetta katkaisen puhelun..
Väitellään hetken taas hysteerisesti äidin kanssa, edelleen rapussa. Puhelin soi. Hätäkeskuksesta. Annan osoitteen.Äiti pyytää, että peruuttaisin poliisien tulon. Olen itsekin jo epävarma..olen peloissani, en ymmärrä mitä tapahtuu, en ymmärrä miten tähän ollaan tultu..sanon puhelimeen, että haluan peruuttaa ilmoituksen. Siellä sanotaan, ettei se oo mahdollista. Jos on kerran kutsunut niin ne tulee ainakin tarkastamaan tilanteen. Puhelu loppuu. Siirrymme äidin kanssa asuntoon.
Äiti alkaa pillittää ja sanoo, ettei koskaan anna mulle tätä anteeks, ettei hän kestä tätä häpeää ja tekee itsarin tän jälkeen..saavutan kuulemma sen "mitä olen hakenut", rauhaa omasta äidistä..syyttelee mua kaikesta. Hysteriani on tyyntynyt, mutta kyyneleet valuu taukoamatta..tuntuu, että menetän itsekin tässä järkeni..mua pelottaa..mitä jos äiti tekee sen minkä lupaa? En pysty elää sitten tämän kanssa, en mitenkään pystyisi. Tiedän, ettei näin olisi voitu jatkaa, että tällaisen agression ja väkivallan oli loputtava, mutta vakuuttelen itselleni, että olisin voinut vaan muuttaa omilleen..mutta siinä menee aikaa..lisäksi..mielestäni äidin on ratkaistava omat ongelmansa jotka johtaa tällaiseen käyttäytymiseen..sehän on EPÄNORMAALIA.
Poliisit tulee. Olen tosi sekavan oloinen. Vaatteeni ovat repeytyneet joistakin kohdista, meikkini valunut epämääräisenä mustana läikkänä koko kasvoille ja selittelen itkun välissä, mitä on tapahtunut. Äiti myös lisäilee ja muokkailee kertomusta. Selittelee toimintaansa sillä, että olen sairas, olen jättänyt hoidon kesken, en ota lääkkeitäni, olen uhkaillut tappaa itseni, eikä hän sen vuoksi voi tietää mihin menen ja mitä aikomuksia mulla on ja hän pelkää puolestani. EI SANAAKAAN siitä, että hän pelkää, että menen tapaamaan lesbokaveriani. Ja sehän oli se tärkein syy tähän välikohtaukseen..Yksi poliiseista yrittää hänelle selittää, ettei hän voi väkisin pitää mua missään, että olen kuitenkin aikuinen ihminen eikä hän voi määräillä..äiti väittää vastaan, että on tilanteita, joissa tällaiset keinot on välttämättömiä, silloin kun ihminen on sairas eikä pysty vastaa omista teoistaan jne. Äiti näyttää poliiseille yhteydenottopyynnon syömishäiriöpoliklinikalta, johon en sitä yhteyttä ole ottanut maaliskuusta asti.
En pysty lopettaa itkemistä ja yritän selittää poliiseille, että tällaisten tilanteiden aikana äiti ei ole järjissään, ettei hän kontrolloi toimintaansa jne. Mitä poliisit sitten päättävät?
Ettei meitä voi jäättää kahdestaan ja MINÄ olen sen verran hysteerisen oloinen, että ne nyt vie mut sairaalaan arvioitavaksi. Mä en halua lähteä ja haluan, mulle on ihan sama..mutta lopulta kuitenkin kallistun sen puoleen, etten halua. Kysyn heiltä, että voinko itse, sitten kun rauhoitun ottaa yhteyden lääkäriini. "Ei me nyt tässä kunnossa sua tänne jätetä. Tulet meidän mukaan niin viemme sut terveyskeksukseen." Pakko sanoa, että poliisit oli kyllä tosi mukavia ja huolehtivaisia, ja juttelimme vähäsen matkan aikana ja ne oli kyllä MUN puolella..ja ne kun ei vielä tiedä monista muista välikohtauksista ja seikoista mitä meidän perheessä tapahtuu..sanon nyt suoraan, että fyysistäkin väkivältää on, mutta se on harvinaista..enemmänkin se on henkistä väkivältaa..uhkailuja, syyttämistä,vittuilua, kiristystä,manipulointia jne.
Ensin mut vietiin meidän terveysasemalle mut sain sit lähetteen psykiatriseen sairaalaan, akuuttiosastolle. Ne vei mut sinne. Vietin siellä yön. Oli aikamoinen kokemus, kun odotellessani hirveän kauan vuoroani lääkärille halusin jo antaa olla ja lähteä, mutta huomasinkin, että kaikki ovet ovat lukossa ja joutuisin pyytää joltainn avaamaan sen. Lisäksi huoneessa ikkunatkin avautui henkilökunnan avaimilla eikä huoneen vessassa ollut lukkoa. Söin siellä kaikki tarjoamat ateriat eikä olo ollut yhtään tukala syömisten takia..annokset oli sopivia (toisin kuin päiväosastolla). Aamulla otettiin labrat ja juttelin erikseen hoitajan,psykologin sekä lääkärin kanssa ja sain lähetteen mielialahäiriökekuksen akuuttityöryhmään sekä jälleen päiväosastolle..joko Laaksoon (jos oikein muistan) tai sitten siihen samaan HUS:sin osastolle,jossa olin aikaisemminkin. Sain myös ahdistusta lieventävää lääkettä, joka toisin kuin seronil, vaikuttaa heti. Sillä on sellainen väsyttävä vaikutus. Itse en koe sitä hirveän tehokkaaksi,mutta parempi se ainakin on kuin seronil..
Äidin kanssa ollaan nyt jollain tavalla sovittu asiat..tietysti tein myönnytyksiä, mutta suht tyydyttäväävn sopimukseen päästiin. Hän lupasi muuttaa suhtautumistaan asioihin (paitsi lesbouteen..hän sanoi, että jos silloin kun paranen (sovittiin parantumiseni "mittariksi" sitä, että saavutan sellaisen edistymisen, että oksennan pari kertaa kuukaudessa maksimissaan..siis yksikin sellainen jakso riittää)..niin teen päätökseni, tarvitsenko tätä vai en (tarkoittaen lesbosuhteita/suhdetta) eikä hän sitten estele mua näkemästä ketään, mutta hän vähän viittasi siihen, että siinä tapauksessa hän saattaa tehdä itsemurhan, koska on vakuuttunut, että lesbosuhde pilaisi koko mun elämän ja psyykkeen lopullisesti ja se lopulta johtaisi mun kuolemaan. Lesboudesta ja siitä, mitä mieltä itse olen ja mitä olen lukenut aiheesta kirjoitan hieman myöhemmin. Aika näyttää oliko tässä sopimuksessa mitään järkeä, oliko äitini rehellinen tämän keskustelun aikana ja muuttuuko mikään loppujen lopuksi..
Ps. toissapäivänä myöhään illalla en enää kestänyt sitä läskioloa syömisen jälkeen ja oksensin kerran.,.eilen oksensin kolme kertaa...kaikkien näiden kahdeksan päivän aikana olen syönyt VAIN normiruokaa (lukuunottamatta sitä 90 g tummaa suklaata), myös silloin kun oksensin. Kaikkien näiden päivien aikana olo oli helvetin läski,maha turvonnut ja räjähtämäisillään, olen ollut monesti hysteerinen, olen purkanut pahaa oloa lyömällä villisti tyynyjä ja sohvaa,olen itkenyt älyttömästi ja tuntenut tekeväni kuolemaa. Parempia hetkiä on ollut ja ne sijoittuvat fyysisen rasituksen jälkeiseen aikaan. lisäksi mielisairaalassa olo oli ok. Olen tänään syönyt 500g. rahkaa, omenan ja 2 kuppia kahvia..päiväosasto tiuntuu nyt tosi huonolta idealta, koska en kestäisi nyt yhtään enempää paisumista..
Pääideani tai suunnitelmani ydin oli siinä, että jos annan itselleni luvan syödä/ahmia suht.terveellistä ruokaa alkuaikoina rankaisematta siitä itseään ja pitämällä ruuat sisällä, niin elimistöni tottuu siihen, että saa jatkuvasti ja riittävästi ruokaa ja ahmintahalu hellittää.
Haluan nyt kertoa pikkuisen millaista nämä päivät ovat olleet:
päivä 1 : Helvetisti rahkaa, kasviskeittoa, omenoita, kasviksia,kahvia, auringonkukansiemeniä.
Maha venytetty äärimmilleen, mutta omatunto ei liiemmin vaivaa, sillä elää usko siitä, että tarvitsin tällaisen kunnon mättöpäivän, sillä sellainen olisi joka tapauksessa tulossa ennemmin tai myöhemmin. kyllä elimistö nyt tajuaa, että ruokaa on ja sitä on tulossa tulevaisuudessakin. Nou hätä siis.
päivä 2: Eilinen mättö antaa itsestään merkkejä, kun aamulla on aika (lievästi sanottuna) epämukava olo. Sulamaton ruoka alkaa mädäntyä mahalaukussa ja aiheuttaa siellä vaikka mitä kurnimista ja kaasumuodostelmia. Epämukavuus alkaa vaikuttaa myös pääkopassa ja kopioin ensimmäisen päivän täydellisesti..Maha jälleen kerrän räjähtämäisillään ja omatunto alkaa pikkuhilja heräilemään.."huomenna en anna sen tapahtua"..
Päivä 3: Tasan kaksi päivää ollaan nyt vietetty koomassa kotona ja päätän, että nyt on aika vähitellen kiivetä tuosta mutakuopasta ylös. Syön siis jonkinlaisen aamupalan (varmaan joskus 12-13 aikaan, sillä ahmintapäivien jälkeen olen nukkunut tosi myöhään): todennäköisesti rahkaa,pari omenaa kahvia. Ja nukkumaan taas..jossakin vaiheessa syön taas ja taas nukun ja näin jatkuu klo 22 asti, jolloin eteen törröttävästä mahasta huolimatta kutsun pikkusiskoni pyörälenkille. Sen aikana oloni paranee hieman, kun hikeä tulee otsaan ja kroppa tuntee, että on vihdoinkin TEHNYT jotakin. Syön ennen nukkumaanmenoa aika rutkasti rahkaa ja lautasellisen keittoa, mutta varmaan 5-litraiseksi venytetty mahalaukkuni ei tunnista järkyttävää määrää, vaan käyttäytyy niin kuin ei olisi saanut mitään..nukahdan joskus neljän aikoihin.
päivä 4: Tästä päivästä en paljoa muista, paisti sen, että taisin pärjätä syömisten suhteen melko hyvin, paitsi illalla romahdan täysin ja syön kaiken päivän aikana syödyn ruuan päälle n. 90g tummaa suklaata, n.50g kuiv.omenakuutioita (kalorimäärä sama kuin karkeissa!), noin kilon (!!!) rahkaa ja vielä taisin tuoreita omenoita pari kappaletta syödä..ja kun päivän aikana syöty ruoka (ja kenties edellisten päivien ruokajäännökset myös) ei ole ehtinyt sulaa hyvin, mahani näyttää taas pallolta ja vihaan itseäni enemmän kuin mitään muuta. Nukahdan joskus yhden aikaan
päivä 5: alkaa siitä kun neljän tunnin päästä nukkumaanmenon jälkeen herään viideltä aamulla vatsani kapinointiin..se kuplii ja kurnii ja törröttää turvonneena ja mun tekee mieli lyödä sitä, että pitäis turpansa kiinni. Sen sijaan kuitenkin pistän vaatteet päälle ja lähden puoli kuudelta virkistävälle pyörälenkille. Halusin saada hyvän alun tälle päivälle ja lenkin jälkeen mennä syömään aamiaista johonki kahvilaan ettei menis överiks edellisten päivien aikana kertyneen turhautuneisuuden takia. Teen mahtavan ja kehoa hyvällä tavalla rasittavan lenkin ja palaan kotiin joskus 7 aikaan. imuroin huoneeni, menen siuhkuun ja valmistaudun aamiaiselle...
Äiti tulee huoneeseen..alkaa vittuilemaan siitä, etten noudata hänen neuvojaan kuunella ruokailujeni aikana yhtä äänitettä, jossa yritetään vakuuttaa ettei ruoka hallitse mua, että lopetan syömisen silloin,kun tunnen syöneeni riittävästi, etten ajattele ruokaa syömisten välissä jne. Voishan nuo jollakin toimia,mutta kun ei itse usko tuohon ns. "hypnoosiin" ja alitajuntaan vaikuttamiseen, niin, en usko niillä olevan paljon hyötyä. Näiden päivien aikana olen riidellyt äitini kanssa jatkuvasti. En vain ole kestänyt hänen läsnäoloaan vieressäni silloin kun tunsin ittseni valaaksi ja halusin vaan kuolla siihen pikkaann..en ole kestänyt kuunnella hänen vittuiluaan, vähättelyään,muistuttamista kaikista virheistäni ja muuta negatiivista, mitä hän on aina taidokas keksimään..Sanoin sille, että painuu vittuun ja vihdoinkin jättää mut rauhaan..et mulla on muutenkin vaikeeta ja hermot kireellä, etten jaksais yhtään nyt käyttää voimia myös sen kanssa riitelyyn..Silti se vaan istuu ja puhuu ja puhuu sitä samaa paskaa mitä oon kuullu jo niin moneen kertaan..
Sitten äiti huomaa, että valmistaudun lähtemään jonnekin (olin pistämässä meikkiä naamaani). Muuttuu heti epäileväksi..hänestä huomaa heti, miten sen koko keho jännittyy ja hän alkaa kelailemaan päässä mihin olen lähdössä. Sitten hän kysyy sitä. Sanon:
"Keskustaan".
"Tapaamaan ketä?"
"En ketään, ei kuulu sulle"
"No kyllä varmasti kuuluu..jos sä taas menet näkemään sitä kusipäätä (tarkoittaen N:ää, kehen en nyt ole ollut ikuisuuksiin yhteydessä), niin et kyllä mene!"
"Menenpäs,
"Niin kauan kun olet sairas ja asut luonani, minä kyllä päätän!"
"Et päätä"
Hysteerisesti: "Mä pyydän, älä mee!!"
"Menen"
"Mä pyydän!"
"Sä pyysit jo. Vastasin sulle."
" ---II---"
"Menen"
Olen hermoromahduksen partaalla,mutta yritän olla rauhallinen. Saan meikkini loppuun,otan laukkuni ja kävelen ovelle. Hän ehtii asettua oven eteen, etten pääse ulos.
Ja päässäni naksahtaa...
Mieletön hysteria valtaa olemukseni ja yritän työntää äidin pois ovelta.
Hän tarttuu vaatteisiini ja laukkuuni..saan avattua oven, mutten astuttua siitä ulos..yksi jaloistani on tosin jo asunnon toisella puolen..hän on vahva ja yrittää vetää mua hiuksista sisään, itken ja huudan hysteerisesti..tunnen kipua päässäni, kun äiti vetäsee mua taas hiuksista..huudan rappusiin "Apua!" pari kertaa...äiti raivostuu siitä ja yrittää vielä väkivaltaisemmin saada mut sisälle..kamppailen ja huudan ja pääsen rappusiin, missä tappelu jatkuu..astun ja hypin sen jalkojen päällä kun hän pitää mua vahvassa otteessa kaiteita vastaan..hän on raivostunut, nimittelee mua kaikilla maailman kirosanoilla..näen sen silmistä, että se on menettänyt järkensä vihan takia..pelästyn..pääsen sen otteesta..ja..soitan poliisit..
Haluan, että edes joku muukin huomaisi kuinka seonnut se on, haluan hänet hoitoon..yritän itkun seassa selittää puhelimeen tilannetta, jonka aikana äiti viittoilee vieressäni, että lopettaisin puhelun ja juttelisin sen kaa rauhassa. Kun hätäkeskuksesta kysytään osoitetta katkaisen puhelun..
Väitellään hetken taas hysteerisesti äidin kanssa, edelleen rapussa. Puhelin soi. Hätäkeskuksesta. Annan osoitteen.Äiti pyytää, että peruuttaisin poliisien tulon. Olen itsekin jo epävarma..olen peloissani, en ymmärrä mitä tapahtuu, en ymmärrä miten tähän ollaan tultu..sanon puhelimeen, että haluan peruuttaa ilmoituksen. Siellä sanotaan, ettei se oo mahdollista. Jos on kerran kutsunut niin ne tulee ainakin tarkastamaan tilanteen. Puhelu loppuu. Siirrymme äidin kanssa asuntoon.
Äiti alkaa pillittää ja sanoo, ettei koskaan anna mulle tätä anteeks, ettei hän kestä tätä häpeää ja tekee itsarin tän jälkeen..saavutan kuulemma sen "mitä olen hakenut", rauhaa omasta äidistä..syyttelee mua kaikesta. Hysteriani on tyyntynyt, mutta kyyneleet valuu taukoamatta..tuntuu, että menetän itsekin tässä järkeni..mua pelottaa..mitä jos äiti tekee sen minkä lupaa? En pysty elää sitten tämän kanssa, en mitenkään pystyisi. Tiedän, ettei näin olisi voitu jatkaa, että tällaisen agression ja väkivallan oli loputtava, mutta vakuuttelen itselleni, että olisin voinut vaan muuttaa omilleen..mutta siinä menee aikaa..lisäksi..mielestäni äidin on ratkaistava omat ongelmansa jotka johtaa tällaiseen käyttäytymiseen..sehän on EPÄNORMAALIA.
Poliisit tulee. Olen tosi sekavan oloinen. Vaatteeni ovat repeytyneet joistakin kohdista, meikkini valunut epämääräisenä mustana läikkänä koko kasvoille ja selittelen itkun välissä, mitä on tapahtunut. Äiti myös lisäilee ja muokkailee kertomusta. Selittelee toimintaansa sillä, että olen sairas, olen jättänyt hoidon kesken, en ota lääkkeitäni, olen uhkaillut tappaa itseni, eikä hän sen vuoksi voi tietää mihin menen ja mitä aikomuksia mulla on ja hän pelkää puolestani. EI SANAAKAAN siitä, että hän pelkää, että menen tapaamaan lesbokaveriani. Ja sehän oli se tärkein syy tähän välikohtaukseen..Yksi poliiseista yrittää hänelle selittää, ettei hän voi väkisin pitää mua missään, että olen kuitenkin aikuinen ihminen eikä hän voi määräillä..äiti väittää vastaan, että on tilanteita, joissa tällaiset keinot on välttämättömiä, silloin kun ihminen on sairas eikä pysty vastaa omista teoistaan jne. Äiti näyttää poliiseille yhteydenottopyynnon syömishäiriöpoliklinikalta, johon en sitä yhteyttä ole ottanut maaliskuusta asti.
En pysty lopettaa itkemistä ja yritän selittää poliiseille, että tällaisten tilanteiden aikana äiti ei ole järjissään, ettei hän kontrolloi toimintaansa jne. Mitä poliisit sitten päättävät?
Ettei meitä voi jäättää kahdestaan ja MINÄ olen sen verran hysteerisen oloinen, että ne nyt vie mut sairaalaan arvioitavaksi. Mä en halua lähteä ja haluan, mulle on ihan sama..mutta lopulta kuitenkin kallistun sen puoleen, etten halua. Kysyn heiltä, että voinko itse, sitten kun rauhoitun ottaa yhteyden lääkäriini. "Ei me nyt tässä kunnossa sua tänne jätetä. Tulet meidän mukaan niin viemme sut terveyskeksukseen." Pakko sanoa, että poliisit oli kyllä tosi mukavia ja huolehtivaisia, ja juttelimme vähäsen matkan aikana ja ne oli kyllä MUN puolella..ja ne kun ei vielä tiedä monista muista välikohtauksista ja seikoista mitä meidän perheessä tapahtuu..sanon nyt suoraan, että fyysistäkin väkivältää on, mutta se on harvinaista..enemmänkin se on henkistä väkivältaa..uhkailuja, syyttämistä,vittuilua, kiristystä,manipulointia jne.
Ensin mut vietiin meidän terveysasemalle mut sain sit lähetteen psykiatriseen sairaalaan, akuuttiosastolle. Ne vei mut sinne. Vietin siellä yön. Oli aikamoinen kokemus, kun odotellessani hirveän kauan vuoroani lääkärille halusin jo antaa olla ja lähteä, mutta huomasinkin, että kaikki ovet ovat lukossa ja joutuisin pyytää joltainn avaamaan sen. Lisäksi huoneessa ikkunatkin avautui henkilökunnan avaimilla eikä huoneen vessassa ollut lukkoa. Söin siellä kaikki tarjoamat ateriat eikä olo ollut yhtään tukala syömisten takia..annokset oli sopivia (toisin kuin päiväosastolla). Aamulla otettiin labrat ja juttelin erikseen hoitajan,psykologin sekä lääkärin kanssa ja sain lähetteen mielialahäiriökekuksen akuuttityöryhmään sekä jälleen päiväosastolle..joko Laaksoon (jos oikein muistan) tai sitten siihen samaan HUS:sin osastolle,jossa olin aikaisemminkin. Sain myös ahdistusta lieventävää lääkettä, joka toisin kuin seronil, vaikuttaa heti. Sillä on sellainen väsyttävä vaikutus. Itse en koe sitä hirveän tehokkaaksi,mutta parempi se ainakin on kuin seronil..
Äidin kanssa ollaan nyt jollain tavalla sovittu asiat..tietysti tein myönnytyksiä, mutta suht tyydyttäväävn sopimukseen päästiin. Hän lupasi muuttaa suhtautumistaan asioihin (paitsi lesbouteen..hän sanoi, että jos silloin kun paranen (sovittiin parantumiseni "mittariksi" sitä, että saavutan sellaisen edistymisen, että oksennan pari kertaa kuukaudessa maksimissaan..siis yksikin sellainen jakso riittää)..niin teen päätökseni, tarvitsenko tätä vai en (tarkoittaen lesbosuhteita/suhdetta) eikä hän sitten estele mua näkemästä ketään, mutta hän vähän viittasi siihen, että siinä tapauksessa hän saattaa tehdä itsemurhan, koska on vakuuttunut, että lesbosuhde pilaisi koko mun elämän ja psyykkeen lopullisesti ja se lopulta johtaisi mun kuolemaan. Lesboudesta ja siitä, mitä mieltä itse olen ja mitä olen lukenut aiheesta kirjoitan hieman myöhemmin. Aika näyttää oliko tässä sopimuksessa mitään järkeä, oliko äitini rehellinen tämän keskustelun aikana ja muuttuuko mikään loppujen lopuksi..
Ps. toissapäivänä myöhään illalla en enää kestänyt sitä läskioloa syömisen jälkeen ja oksensin kerran.,.eilen oksensin kolme kertaa...kaikkien näiden kahdeksan päivän aikana olen syönyt VAIN normiruokaa (lukuunottamatta sitä 90 g tummaa suklaata), myös silloin kun oksensin. Kaikkien näiden päivien aikana olo oli helvetin läski,maha turvonnut ja räjähtämäisillään, olen ollut monesti hysteerinen, olen purkanut pahaa oloa lyömällä villisti tyynyjä ja sohvaa,olen itkenyt älyttömästi ja tuntenut tekeväni kuolemaa. Parempia hetkiä on ollut ja ne sijoittuvat fyysisen rasituksen jälkeiseen aikaan. lisäksi mielisairaalassa olo oli ok. Olen tänään syönyt 500g. rahkaa, omenan ja 2 kuppia kahvia..päiväosasto tiuntuu nyt tosi huonolta idealta, koska en kestäisi nyt yhtään enempää paisumista..
perjantai 21. kesäkuuta 2013
ÄÄÄh..kaikki on mennyt taas niin-niin väärin..Eilen oksensin päivän aikana kaksi kertaa..kävin vaa'alla (ostin viimeinkin paristot siihen digivaakaan, joka mittaa myös nesteiden,lihasten ja rasvan prosenttiosuuden..en tiedä lieneekö ollut hyvä päätös ottaa se nyt taas käyttöön enkä varsinkaan ole varma voiko noihin prosenttimittauksiin luottaa..tuntuu vaan jotenkin älyttömältä että jalkapohjista vois saada niin paljon tietoa koko kehosta :D )
Ekan kerran kun kävin sillä vaalla pitkän tauon jälkeen (muutama päivä sitten), se näytti 57 kg, lihakset prosentteina 32 ja rasva tais olla 23 tai jotai sinne päin..ja nesteet jotai 42..Anyway, olin siihen ihan tyytyväinen, mikä on oikeastaan aika ihmeellistä, koska haluan niin kipeästi siihen alhaisimpaan painooni ikinä..eli siihen 51 kiloon.
Mutta eilen siis..toisen oksentamisen jälkeen kävin "järkevänä ihmisenä" heti vaa'alla..ja olipa "iloinen" uutinen, että painoin nyt sitten 58,4 kiloa.. Tiesin, että olin syönyt muutaman "aterian" oksentamatta niitä ja tuli ehkä juotuakin vähän enemmän, mutten viittinyt niitä prosenttilukuja edes katsoa..skitsosin vaan heti..ja söin pari lautasellista pinaattikeittoa sekä muutaman siivun juustoa..ja kas kummaa! en mennytkään oksentaa, vaan parin tunnin päästä sain itteni nostamaan perseeni ja lähtemään lenkille..noh, juoksin sen minkä pystyin, kävelin sitten..
Mä olen muuten NIIN NIIN VIHAINEN omalle kropalle siitä hyvästä, että aina silloin, kun päätän lenkkeillä säännöllisesti kehoni estää sen tavalla tai toisella..Aikaisemmin mulle tuli aina ihan hirveitä rakkuloita jalkoihi heti ekan lenkin jälkeen (kokeilin monta kertaa erilaisia kenkiä ja aina oli sama juttu) niin että jouduin aina pitämään hemmetin pitkän tauon ennen seuraavaa lenkkeilyä, jolloin motivaatio oli jo täysin hukassa :( Nyt sitten polveni kipeytyy aina lenkin aikana niin, että kävelykin sattuu..mikäköhän hemmetti siihen on tullut???
Mutta kävelin/juoksin aika pitkälle, yhelle, jo siihen aikaan autiolle rannalle saakka,kuuntelin siinä matkalla musiikkia ja kelasin asioita..ja taas ajauduin tähän ajatusten ketjuun: Ahmin-oksennan-lihon..miksi? Oksennanko liian myöhään, enkö saa kaikkea ulos..ahminko ja oksennan liian usein, niin että se pienikin määrä kaloreita, joka ehtii imeytyä ennen oksentamista, kaikkien ahmimiskertojen jälkeen yhteenlaskettuna saa aikaan tosi suuren kalorimäärän aikaan? Oli miten oli, se on fakta, että nykyisin ahmiminen-oksentaminen lihottaa mua. Ja olin taas saada aikaan päässäni sen päätöksen, että nyt riitti..alan syömään melkeen kaikkea pelkäämättä, opetan elimistöni taas käsittelemään normaalia ruokamääriä, jolloin se alkaa kaloreitakin polttaa tehokkaammin (myös levon aikana siis) ja ennemmin tai myöhemmin laihdun sen ansiota..
mulla on hyvä esimerkki siitä, miten normaali syöminen pitää hoikkana..mun pikkusisko...syö lihaa (kaikenlaista lihapullista ja nakeista kanankoipiin ja kasslerpihveihin),makaronia,perunaa,leipää,voita..ei nyt älyttömiä määriä, mutta TARPEEKSI. Nii ja kyllä hän yleensä joka päivä syö jotain makeetakin..sille ei oo mikään ongelma syödä kaiken tavallisen ruuan lisäksi pari-kolme marspatukkaa päivän aikana...Me ollaan tasan samanpituisia, joten mun on helppo verrata omaa painoa hänen painoonsa..ja hän painaa nykyisin n. 48 kiloa! eikä se harrasta mitään liikuntaa, paitsi muutaman kerran viikossa (noin 3-4 kertaa) lihaskuntoa..mut sehän ei edes varsinaisesti ole "laihdutusliikuntaa") eikä se nyt niin säännöllistä hänellä ole..Oho..olenpa paljastanut siskostani melkoisesti tietoja :D toivottavasti ei pahastu, eihän muakaan varmaan tunnisteta tästä blogista..? :D
Mutta siis..lenkin aikana oloni oli aika hyvä..tunnustelin kroppani tuntemuksia japäätin, että pääasia, että juuri tuo fyysinen olo pysyy hyvänä, söinpä mitä tahansa..
Tulin kotiin, söin lautasellisen pinaattikeittoa kananmunalla ja salaattia+siivun juustoa..menin kattoo leffaa...söin sen aikana lisää ja kas löydän itteni taas oksentamasta huoneessani roskakoriini ja piilottamasta sitä kaappiin. Hyvin pidetty kiinni päätöksestä..ja pettymyksen päälle sitten vielä yksi ahmintakerta ja olenkin jo jälleen se romuttautunut,läski,heikko paskakasa, joka viideltä aamulla oksentaa viimeisen kerran ja kaatuu tuhoutuneena sängylle sammumaan väsymyksen,pettymyksen ja itseinhon sekoitukseen...
Ps. Tänään syöty 1 isohko omena, 365 g rasvatonta rahkaa, 2 kuppia kahvia...
Ekan kerran kun kävin sillä vaalla pitkän tauon jälkeen (muutama päivä sitten), se näytti 57 kg, lihakset prosentteina 32 ja rasva tais olla 23 tai jotai sinne päin..ja nesteet jotai 42..Anyway, olin siihen ihan tyytyväinen, mikä on oikeastaan aika ihmeellistä, koska haluan niin kipeästi siihen alhaisimpaan painooni ikinä..eli siihen 51 kiloon.
Mutta eilen siis..toisen oksentamisen jälkeen kävin "järkevänä ihmisenä" heti vaa'alla..ja olipa "iloinen" uutinen, että painoin nyt sitten 58,4 kiloa.. Tiesin, että olin syönyt muutaman "aterian" oksentamatta niitä ja tuli ehkä juotuakin vähän enemmän, mutten viittinyt niitä prosenttilukuja edes katsoa..skitsosin vaan heti..ja söin pari lautasellista pinaattikeittoa sekä muutaman siivun juustoa..ja kas kummaa! en mennytkään oksentaa, vaan parin tunnin päästä sain itteni nostamaan perseeni ja lähtemään lenkille..noh, juoksin sen minkä pystyin, kävelin sitten..
Mä olen muuten NIIN NIIN VIHAINEN omalle kropalle siitä hyvästä, että aina silloin, kun päätän lenkkeillä säännöllisesti kehoni estää sen tavalla tai toisella..Aikaisemmin mulle tuli aina ihan hirveitä rakkuloita jalkoihi heti ekan lenkin jälkeen (kokeilin monta kertaa erilaisia kenkiä ja aina oli sama juttu) niin että jouduin aina pitämään hemmetin pitkän tauon ennen seuraavaa lenkkeilyä, jolloin motivaatio oli jo täysin hukassa :( Nyt sitten polveni kipeytyy aina lenkin aikana niin, että kävelykin sattuu..mikäköhän hemmetti siihen on tullut???
Mutta kävelin/juoksin aika pitkälle, yhelle, jo siihen aikaan autiolle rannalle saakka,kuuntelin siinä matkalla musiikkia ja kelasin asioita..ja taas ajauduin tähän ajatusten ketjuun: Ahmin-oksennan-lihon..miksi? Oksennanko liian myöhään, enkö saa kaikkea ulos..ahminko ja oksennan liian usein, niin että se pienikin määrä kaloreita, joka ehtii imeytyä ennen oksentamista, kaikkien ahmimiskertojen jälkeen yhteenlaskettuna saa aikaan tosi suuren kalorimäärän aikaan? Oli miten oli, se on fakta, että nykyisin ahmiminen-oksentaminen lihottaa mua. Ja olin taas saada aikaan päässäni sen päätöksen, että nyt riitti..alan syömään melkeen kaikkea pelkäämättä, opetan elimistöni taas käsittelemään normaalia ruokamääriä, jolloin se alkaa kaloreitakin polttaa tehokkaammin (myös levon aikana siis) ja ennemmin tai myöhemmin laihdun sen ansiota..
mulla on hyvä esimerkki siitä, miten normaali syöminen pitää hoikkana..mun pikkusisko...syö lihaa (kaikenlaista lihapullista ja nakeista kanankoipiin ja kasslerpihveihin),makaronia,perunaa,leipää,voita..ei nyt älyttömiä määriä, mutta TARPEEKSI. Nii ja kyllä hän yleensä joka päivä syö jotain makeetakin..sille ei oo mikään ongelma syödä kaiken tavallisen ruuan lisäksi pari-kolme marspatukkaa päivän aikana...Me ollaan tasan samanpituisia, joten mun on helppo verrata omaa painoa hänen painoonsa..ja hän painaa nykyisin n. 48 kiloa! eikä se harrasta mitään liikuntaa, paitsi muutaman kerran viikossa (noin 3-4 kertaa) lihaskuntoa..mut sehän ei edes varsinaisesti ole "laihdutusliikuntaa") eikä se nyt niin säännöllistä hänellä ole..Oho..olenpa paljastanut siskostani melkoisesti tietoja :D toivottavasti ei pahastu, eihän muakaan varmaan tunnisteta tästä blogista..? :D
Mutta siis..lenkin aikana oloni oli aika hyvä..tunnustelin kroppani tuntemuksia ja
Tulin kotiin, söin lautasellisen pinaattikeittoa kananmunalla ja salaattia+siivun juustoa..menin kattoo leffaa...söin sen aikana lisää ja kas löydän itteni taas oksentamasta huoneessani roskakoriini ja piilottamasta sitä kaappiin. Hyvin pidetty kiinni päätöksestä..ja pettymyksen päälle sitten vielä yksi ahmintakerta ja olenkin jo jälleen se romuttautunut,läski,heikko paskakasa, joka viideltä aamulla oksentaa viimeisen kerran ja kaatuu tuhoutuneena sängylle sammumaan väsymyksen,pettymyksen ja itseinhon sekoitukseen...
Ps. Tänään syöty 1 isohko omena, 365 g rasvatonta rahkaa, 2 kuppia kahvia...
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
ajatuksia..ajatuksia...hyviä ja huonoja..
Pitkä ja sekava postaus taas tiedossa, mutta koittakaa kestää :D
Pari päivää sitten sain ihan hirveän, hysteerisen itku-raivokohtauksen. Se on melko tavallista mulle nykyisin, mutta juju on siinä, että se alkoi silloin, kun olin sanomassa jotakin äidilleni. Hermot vaan petti yhtäkkiä ja ryhdyin hysteeriseksi. No eihän äitini tietenkään voinut jättää mua rauhaan sellaisessa mielentilassa ja siitä sitten kehittyi pitkä ja oikeastaan melko rehellinen keskustelu. Ruokaan liittyvistä ongelmista, sosiaalisista ongelmista..aika monista aiheista tuli puhuttua. Äiti yritti siinä samalla kehitellä jotakin suunnitelmaa, mitä tulisi tehdä, minkälainen parantumisprosessin tulisi olla jne.
Mä sanon suoraan, että koko keskustelun aikana mun takaraivossa jyskytti seuraavat ajatukset: "ei tuo kuitenkaan auta, mikään ei auta, me ollaan käyty tämä jo niin monesti läpi, meillä on ollut miljoonia suunnitelmia, jotka ovat aina jääneet melko lyhyeen..en kuitenkaan suostu syömään normaalisti, en kuitenkaan hyväksy itseäni tällaisena..en fyysistä olemustani enkä persoonallisia ominaisuuksiani..mikään ei muutu..koskaan..koska olen liian heikko..en halua tätä tarpeeksi...en halua luopua kaveristani nimeltään bulimia, en pysty siihen..en suostu lihomaan..parantuminen tarkoittaa lihomista..ainakin joksikin aikaa...tai ikuisesti..en suostu siihen"
Tällaisia ajatuksia..Mutta jos ollaan nyt hetken JÄRKEVIÄ ja LOOGISIA ja REHELLISIÄ ja kysytään itseltämme seuraavia kysymyksiä:
-Tulenko koskaan onnelliseksi, jos bulimia (tai muu syömishäiriö) on läsnä elämässäni?
-Pystynkö koskaan täysipainoisesti keskittymään ja saamaan iloa normaaliin elämään kuuluvista asioista?
-Pystynkö tekemään töitä/opiskelemaan niin kuin muut pystyvät?
-Saanko koskaan aikaan normaalin,terveen suhteen, oman perheen, pystynkö huolehtimaan ja antamaan lapselleni kaiken sen, mitä hän ansaitsee ja tarvitsee, jos en itse ole kunnossa?
-Pystynkö ylipäänsä jossakin vaiheessa enää saamaan lapsia?
Itse en usko, että mikään näistä toteutuu. Syömishäiriöt vaan vievät niin PALJON tilaa elämästä, että ennemmin tai myöhemmin millekään muulle ei sitä jää..
Ei, nuo järkevät ajatukset eivät saaneet päässäni tuota maagista naksahdusta, jonka jälkeen ihminen alkaa toimia oikein ja vain oikein. Mutta ne sai taas jälleen kerran (ehkäpä tuhennen) ajattelemaan tuota kaikkea..onko se tosiaan sen arvoista? Nuo muutamat kilot? Ehkä jopa kymmenen kiloa, mutta silti..Näemme päivittäin kymmeniä ylipainoisia ihmisiä, jotka tosiaan näyttävät onnellisilta..monilla on mies/tyttöystävä..ne nauravat..ne ovat itsevarmoja..ne ARVOSTAVAT itseään..Tiedän, monilla tuo vaikutelma on vaan pinnallista kuorta ja sisällä ihminen voi olla kuinka rikki tahansa, mutta onhan tällaisia ylipainoisia ihmisiä oikeastikin olemassa! onhan..? Uskon, että on.
Ja vielä lopuksi..Olen viime päivinä katsonut kymmeniä amerikkalaisia dokumentteja lihavuudesta, enimmäkseen teinien lihavuudesta..Ja minua suorastaan raivostuttaa kuulla "lääkäreiltä" semmoisia lauseita kuin "jotkut JOPA laittavat teehensä sokeria, vaikka tietävät, että heidän on laihduttava!" En usko, että kukaan koskaan laihtuu PYSYVÄSTI, jos luopuu täysin jostakin ruoka-aineesta. Uskon, että elimistömme tarvitsee tai sille ei ainakaan ole haitaksi kaikki ruoka-aineet järkevissä määrissä (tarkoitan nyt suht luonnollisia ruoka-aineita, en nyt mitään makeutusaineita tai muita E-koodilla merkittyjä aineita..)
Olen samaa mieltä sen ajatuksen kanssa, että mitä enemmän ihminen itseltään kieltää, sitä enemmän se juuri sitä haluaa ja ennemmin tai myöhemmin tuo "kamppailu" itsensä ja elimistönsä kanssa kostautuu kymmenkertaisesti...Näiden dokumenttien jälkeen en voi saada päästäni ajatusta, että amerikkalaiset todella ovat typeriä..eikä ihme, että juuri siellä suurin osa ihmisistä onkin ylipainoisia..Jos puolet ravitsemusterapeuteista jakelee tuollaisia vinkkejä ja kauhistelee, että joku laiduttava syö palan suklaata päivässä niin..ei ihme.
Ps. eiliset syömiset meni päin persettä. Söin päivällä rahkaa,omenoita,kahvia ja pari jugurttia..sitten menin tapaa tuttuja ja tulin kotiin yhdeltä yöllä..ja sitten söin kasviksia,juustoa,rahkaa..ja tajusin, että tuo on taas menoa. Söin päälle keittoa,paljon jugurttia,vähän kanaa..ja jotain vielä..oksensin.
Tänään olen syönyt yhdeltä päivällä 2 omenaa, 1 rasvaton jogurtti, kahvia
klo 17 sitten: 100 g lihaa, kasan kasviksia, neljä retiisiä, puolikas avokadoa,kahvi
PPS.Suunnitelmissa mennä klo 20.20 elokuviin..tekis mieli ostaa siellä iso piirtelö, mutten tiedä kestääkö pääni sitten olla oksentamatta..koska varmasti illalla elokuvien jälkeen tulen vielä syömään jotakin
Pari päivää sitten sain ihan hirveän, hysteerisen itku-raivokohtauksen. Se on melko tavallista mulle nykyisin, mutta juju on siinä, että se alkoi silloin, kun olin sanomassa jotakin äidilleni. Hermot vaan petti yhtäkkiä ja ryhdyin hysteeriseksi. No eihän äitini tietenkään voinut jättää mua rauhaan sellaisessa mielentilassa ja siitä sitten kehittyi pitkä ja oikeastaan melko rehellinen keskustelu. Ruokaan liittyvistä ongelmista, sosiaalisista ongelmista..aika monista aiheista tuli puhuttua. Äiti yritti siinä samalla kehitellä jotakin suunnitelmaa, mitä tulisi tehdä, minkälainen parantumisprosessin tulisi olla jne.
Mä sanon suoraan, että koko keskustelun aikana mun takaraivossa jyskytti seuraavat ajatukset: "ei tuo kuitenkaan auta, mikään ei auta, me ollaan käyty tämä jo niin monesti läpi, meillä on ollut miljoonia suunnitelmia, jotka ovat aina jääneet melko lyhyeen..en kuitenkaan suostu syömään normaalisti, en kuitenkaan hyväksy itseäni tällaisena..en fyysistä olemustani enkä persoonallisia ominaisuuksiani..mikään ei muutu..koskaan..koska olen liian heikko..en halua tätä tarpeeksi...en halua luopua kaveristani nimeltään bulimia, en pysty siihen..en suostu lihomaan..parantuminen tarkoittaa lihomista..ainakin joksikin aikaa...tai ikuisesti..en suostu siihen"
Tällaisia ajatuksia..Mutta jos ollaan nyt hetken JÄRKEVIÄ ja LOOGISIA ja REHELLISIÄ ja kysytään itseltämme seuraavia kysymyksiä:
-Tulenko koskaan onnelliseksi, jos bulimia (tai muu syömishäiriö) on läsnä elämässäni?
-Pystynkö koskaan täysipainoisesti keskittymään ja saamaan iloa normaaliin elämään kuuluvista asioista?
-Pystynkö tekemään töitä/opiskelemaan niin kuin muut pystyvät?
-Saanko koskaan aikaan normaalin,terveen suhteen, oman perheen, pystynkö huolehtimaan ja antamaan lapselleni kaiken sen, mitä hän ansaitsee ja tarvitsee, jos en itse ole kunnossa?
-Pystynkö ylipäänsä jossakin vaiheessa enää saamaan lapsia?
Itse en usko, että mikään näistä toteutuu. Syömishäiriöt vaan vievät niin PALJON tilaa elämästä, että ennemmin tai myöhemmin millekään muulle ei sitä jää..
Ei, nuo järkevät ajatukset eivät saaneet päässäni tuota maagista naksahdusta, jonka jälkeen ihminen alkaa toimia oikein ja vain oikein. Mutta ne sai taas jälleen kerran (ehkäpä tuhennen) ajattelemaan tuota kaikkea..onko se tosiaan sen arvoista? Nuo muutamat kilot? Ehkä jopa kymmenen kiloa, mutta silti..Näemme päivittäin kymmeniä ylipainoisia ihmisiä, jotka tosiaan näyttävät onnellisilta..monilla on mies/tyttöystävä..ne nauravat..ne ovat itsevarmoja..ne ARVOSTAVAT itseään..Tiedän, monilla tuo vaikutelma on vaan pinnallista kuorta ja sisällä ihminen voi olla kuinka rikki tahansa, mutta onhan tällaisia ylipainoisia ihmisiä oikeastikin olemassa! onhan..? Uskon, että on.
Ja vielä lopuksi..Olen viime päivinä katsonut kymmeniä amerikkalaisia dokumentteja lihavuudesta, enimmäkseen teinien lihavuudesta..Ja minua suorastaan raivostuttaa kuulla "lääkäreiltä" semmoisia lauseita kuin "jotkut JOPA laittavat teehensä sokeria, vaikka tietävät, että heidän on laihduttava!" En usko, että kukaan koskaan laihtuu PYSYVÄSTI, jos luopuu täysin jostakin ruoka-aineesta. Uskon, että elimistömme tarvitsee tai sille ei ainakaan ole haitaksi kaikki ruoka-aineet järkevissä määrissä (tarkoitan nyt suht luonnollisia ruoka-aineita, en nyt mitään makeutusaineita tai muita E-koodilla merkittyjä aineita..)
Olen samaa mieltä sen ajatuksen kanssa, että mitä enemmän ihminen itseltään kieltää, sitä enemmän se juuri sitä haluaa ja ennemmin tai myöhemmin tuo "kamppailu" itsensä ja elimistönsä kanssa kostautuu kymmenkertaisesti...Näiden dokumenttien jälkeen en voi saada päästäni ajatusta, että amerikkalaiset todella ovat typeriä..eikä ihme, että juuri siellä suurin osa ihmisistä onkin ylipainoisia..Jos puolet ravitsemusterapeuteista jakelee tuollaisia vinkkejä ja kauhistelee, että joku laiduttava syö palan suklaata päivässä niin..ei ihme.
Ps. eiliset syömiset meni päin persettä. Söin päivällä rahkaa,omenoita,kahvia ja pari jugurttia..sitten menin tapaa tuttuja ja tulin kotiin yhdeltä yöllä..ja sitten söin kasviksia,juustoa,rahkaa..ja tajusin, että tuo on taas menoa. Söin päälle keittoa,paljon jugurttia,vähän kanaa..ja jotain vielä..oksensin.
Tänään olen syönyt yhdeltä päivällä 2 omenaa, 1 rasvaton jogurtti, kahvia
klo 17 sitten: 100 g lihaa, kasan kasviksia, neljä retiisiä, puolikas avokadoa,kahvi
PPS.Suunnitelmissa mennä klo 20.20 elokuviin..tekis mieli ostaa siellä iso piirtelö, mutten tiedä kestääkö pääni sitten olla oksentamatta..koska varmasti illalla elokuvien jälkeen tulen vielä syömään jotakin
torstai 13. kesäkuuta 2013
Nothing works..
Nyt on pakko tulla päästelemään höyryjä..otan kaikki edelliset sanani takaisin..heilutan valkoista lippua, luovutan..Enhän mä sitten tietenkään pystynyt lopettamaan seinään sitä ahmimista ja ahminkin päivän mittaan 3x500g rasvatonta rahkaa, 4x200g kevytkermaviiliä, noin kilo (!!!) tilapia (melkein sama kuin seiti) fileitä..kahvia..pari omenaa..illalla kun olin syömässä kaks noista viileistä tajusin, että tää nyt on taas tässä..reissu vessaan on taas varmistettu.
Olen ihan kuolleen näköinen..turvonneen ja kuolleen näköinen..en voi katsoa viimeaikaisia kuviani itkemättä..tuo en ole minä..enhän mä voi olla tollanen..milloin musta on tuollainen tullut..miten olen voinut antaa itseni muuttua tällaiseksi..??
Haluan aloittaa paaston..ainakin jonkinnäköisen..en vaan enää keksi mitään muutakaan...haluan myrkyttää itteni kahvilla, tuhota ruuansulatukseni täydellisesti..haluan alkaa tupakoimaan..haluan..haluan vain tuhota itseni..jos olen tällainen, enkä voi tällaisena olla olemassa..en voi hyväksyä tällaisena olemista...sitten mun täytyy hävitä..hävittää itteni..jotenkin..paniikki-ahdistuskohtaukset, jotka viime aikoina on saanut aikaan juuri tuo omien kuvien katseleminen on tuonut päähän juuri tämmöisiä asioita..täytyy tuhota itsensä loppuun asti..tekee mieli satuttaa itseään..olen viime aikoina antanut litsareita itselleni, niin paljon kasvoni peilikuva on tuntunut vastenmieliseltä...olen viiltänyt vielä muutaman viillon kynsisaksilla (oikeastaan kun sen saksilla tekee,niin sä et varsinaisesti viillä, vaan revit ihoasi auki..olen vertaillut arpia, jotka olin saanut partaterällä viiltämisellä ja saksilla...saksilla tehdyt ovat pahempia) käsivarteeni, jotka äiti sitten tietenkin huomas, kun unohdin ne täysin ja käytin kotona hihatonta paitaa (hyvä minä)..vielä yksi raivari äidiltä ja olin taas hysteerisesti itkemässä huoneessani..psyykkeeni on hajalla..kehoni on hajalla (vaikka läskit roikkuu joka puolelta)..hermoni on hajalla..kaikki..kaikki vaan on niin hajalla enkä saa kootuksi itseäni takaisin..
Any tips how to get myself back???
Olen ihan kuolleen näköinen..turvonneen ja kuolleen näköinen..en voi katsoa viimeaikaisia kuviani itkemättä..tuo en ole minä..enhän mä voi olla tollanen..milloin musta on tuollainen tullut..miten olen voinut antaa itseni muuttua tällaiseksi..??
Haluan aloittaa paaston..ainakin jonkinnäköisen..en vaan enää keksi mitään muutakaan...haluan myrkyttää itteni kahvilla, tuhota ruuansulatukseni täydellisesti..haluan alkaa tupakoimaan..haluan..haluan vain tuhota itseni..jos olen tällainen, enkä voi tällaisena olla olemassa..en voi hyväksyä tällaisena olemista...sitten mun täytyy hävitä..hävittää itteni..jotenkin..paniikki-ahdistuskohtaukset, jotka viime aikoina on saanut aikaan juuri tuo omien kuvien katseleminen on tuonut päähän juuri tämmöisiä asioita..täytyy tuhota itsensä loppuun asti..tekee mieli satuttaa itseään..olen viime aikoina antanut litsareita itselleni, niin paljon kasvoni peilikuva on tuntunut vastenmieliseltä...olen viiltänyt vielä muutaman viillon kynsisaksilla (oikeastaan kun sen saksilla tekee,niin sä et varsinaisesti viillä, vaan revit ihoasi auki..olen vertaillut arpia, jotka olin saanut partaterällä viiltämisellä ja saksilla...saksilla tehdyt ovat pahempia) käsivarteeni, jotka äiti sitten tietenkin huomas, kun unohdin ne täysin ja käytin kotona hihatonta paitaa (hyvä minä)..vielä yksi raivari äidiltä ja olin taas hysteerisesti itkemässä huoneessani..psyykkeeni on hajalla..kehoni on hajalla (vaikka läskit roikkuu joka puolelta)..hermoni on hajalla..kaikki..kaikki vaan on niin hajalla enkä saa kootuksi itseäni takaisin..
Any tips how to get myself back???
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Time to take a step
Mun on pakko myöntää: Tää ei vaan toimi. Ei ole toiminut jo yli vuoteen. Haluanko laihtua? Okei, hyvä. Oksentamalla siitä ei tule mitään. Yli vuoden verran painoni on pysynyt 55 kilon paikkeilla ja olen koko tän ajan ahminut ja oksentanut melkein kaiken syödyn ruuan. Nyt tämän "vahingon" jälkeen, jolloin en saanut oksennettua älytöntä määrää ruokaa painoni on 57 kiloa..vaikka olen siis seuraavina päivinä taas ahminut "normiruokaa" (ei herkkuja) ja oksentanut sitä..
En voi paastota, koska en pysty siihen ja sorrun ennemmin tai myöhemmin ahmimaan..en voi myöskään alkaa syömään täysin normaalisti, koska...no en nyt vaan voi..Turha tätä nyt alkaa selittelemään, kun en ole siihen pystynyt kolmen vuoden ajan..Joten en keksinyt mitään omaperäisempää kuin ryhtyä "suurpiirteiselle" Atkinsin dieetille..Haluan poistaa ruokavaliostani hiilarit, mutta en halua pelätä syödä reilustikin kalaa sekä maitotuotteita (eikä pelkästään rasvattomia)..Yksinkertaistaen ajattelin siis syödä kiloittain (toivottavasti ei sentään) maitorahkaa,piimää,raejuustoa,viilejä ja sitä kalaa.
Toinen juttu, jonka haluan muuttaa on suhtautumiseni nesteisiin..En ole monen vuoden ajan juonut ruuan päälle mitään nesteitä..Ihan oikeasti, kahden vuoden ajan olen vetänyt pelkkää kahvia (en laske tähän ahmintojen aikana juotuja nesteitä, koska nehän lähti samantien oksennuksen mukana pois elimistöstäni..ainakin suurin osa), poikkeuksena joskus HARVOJEN treenien jälkeen vettä, mutta tavallisesti en siis vaan juo...Nyt päätin, että mulla ei oo enää mitään menetettävää..ihan sama vaikka nesteet nostaa painoa, se on kuitenkin VAIN vettä. Lisäksi riittävä nestemäärä elimistössä vähentää näläntunnetta..Tänään olenkin juonut kerralla lähes puoltoista litraa vettä (ei tuokaan varmaan hirveän järkevää..mut anyway) ja olenkin ravannut vessassa jo miljoona kertaa...elimistöni ei enää käsittele nestettä niinkuin sen pitäis..ei pidä sitä sisällä, koska on tottunut toimimaan ilman sitä..Kuka tahansa nyt varmaan juoksisi hieman useammin veskiin, jos joisi kerralla noin paljon, mutta olen huomannut myös esimerkiksi päiväosaston aikana, silloin, kun elimistöni sai säännöllisesti ruokaa+lasin vettä aterian päälle, että jouduin käymään niin paljon useammin naisten huoneessa..Mutta siis haluan totuttaa elimistöni taas käyttämään nesteitä..
Tiedän, ettei tuo mikään kummoinen suunnitelma ole, mutta ajattelin, että jos antaisin itselleni luvan syödä enemmän edes noita maitotuotteita eikä mun tarvitsis oksentaa niitä ja saisin nestetasapainon paremmaksi niin ainakin kokokehoturvotus helpottaisi ja laskisi..en vain enää kestä nähdä peilistä turvonnutta, uupunutta hamsterinaamaa..se ei vaan enää käy...
Haluan kokeilla tätä ainakin muutaman päivän ajan..toivottavasti edes viikon..
En voi paastota, koska en pysty siihen ja sorrun ennemmin tai myöhemmin ahmimaan..en voi myöskään alkaa syömään täysin normaalisti, koska...no en nyt vaan voi..Turha tätä nyt alkaa selittelemään, kun en ole siihen pystynyt kolmen vuoden ajan..Joten en keksinyt mitään omaperäisempää kuin ryhtyä "suurpiirteiselle" Atkinsin dieetille..Haluan poistaa ruokavaliostani hiilarit, mutta en halua pelätä syödä reilustikin kalaa sekä maitotuotteita (eikä pelkästään rasvattomia)..Yksinkertaistaen ajattelin siis syödä kiloittain (toivottavasti ei sentään) maitorahkaa,piimää,raejuustoa,viilejä ja sitä kalaa.
Toinen juttu, jonka haluan muuttaa on suhtautumiseni nesteisiin..En ole monen vuoden ajan juonut ruuan päälle mitään nesteitä..Ihan oikeasti, kahden vuoden ajan olen vetänyt pelkkää kahvia (en laske tähän ahmintojen aikana juotuja nesteitä, koska nehän lähti samantien oksennuksen mukana pois elimistöstäni..ainakin suurin osa), poikkeuksena joskus HARVOJEN treenien jälkeen vettä, mutta tavallisesti en siis vaan juo...Nyt päätin, että mulla ei oo enää mitään menetettävää..ihan sama vaikka nesteet nostaa painoa, se on kuitenkin VAIN vettä. Lisäksi riittävä nestemäärä elimistössä vähentää näläntunnetta..Tänään olenkin juonut kerralla lähes puoltoista litraa vettä (ei tuokaan varmaan hirveän järkevää..mut anyway) ja olenkin ravannut vessassa jo miljoona kertaa...elimistöni ei enää käsittele nestettä niinkuin sen pitäis..ei pidä sitä sisällä, koska on tottunut toimimaan ilman sitä..Kuka tahansa nyt varmaan juoksisi hieman useammin veskiin, jos joisi kerralla noin paljon, mutta olen huomannut myös esimerkiksi päiväosaston aikana, silloin, kun elimistöni sai säännöllisesti ruokaa+lasin vettä aterian päälle, että jouduin käymään niin paljon useammin naisten huoneessa..Mutta siis haluan totuttaa elimistöni taas käyttämään nesteitä..
Tiedän, ettei tuo mikään kummoinen suunnitelma ole, mutta ajattelin, että jos antaisin itselleni luvan syödä enemmän edes noita maitotuotteita eikä mun tarvitsis oksentaa niitä ja saisin nestetasapainon paremmaksi niin ainakin kokokehoturvotus helpottaisi ja laskisi..en vain enää kestä nähdä peilistä turvonnutta, uupunutta hamsterinaamaa..se ei vaan enää käy...
Haluan kokeilla tätä ainakin muutaman päivän ajan..toivottavasti edes viikon..
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Päätin eilen etten enää ikinä ahmi..ikinä ikinä..koska eilen tapahtui se, mikä jokaista ahmivaa kauhistuttaa eniten...se ettei saakkaan mitään ulos..enkä mä saanut..en millään..pää (paineen takia kun yritin yökkäillä edes jotain ulos) ja maha oli räjähtämäisillään..kyyneleet valui poskia pitkin osittain taaskin sen paineen ja osittain hirvittävän epätoivon ja turhautumisen tuotoksena..kirosin sitä, etten pitänyt itseäni kurissa, vaikka jo eka oksentaminen sinä päivänä oli niin vaikea enkä ollut siitäkään varma alussa saanko mitään ulos..silti..faija tuli takas mökiltä..toi tuoretta kalaa..no paistelin sitä sitten reilun voin määrän ja sipulin kera ja sitä tuli sitten syötyä kolme suurehkoa palaa...sitten neljän viljan puuroa melkoinen määrä...järjettömästi jäätelöä, täysmaitoa..jaffa-keksejä 150 g. Mikä mua hämmästytti oli se, että mielestäni juuri se jäätelö aiheutti jotain ihmeen "ilmakuoppia" ruokatorveeni jonka johdosta mitään paitsi ilmaa ei tullut ulos..söin sitä kirottua jätskiä lopussa..ehkä jos oisin aloittanut siitä, onnistuisin oksentamaan..who knows..
Kuitenkin..olin henkisesti sekä fyysisesti eilen ihan loppu..mahaan sattui aika pahasti, vaikkei tuo ollutkaan pahin kerta..joskus kahdelta yöllä onnistuin nukahtamaan..tietyssä asennossa..ja nukuin neljään saakka päivällä..ajattelin että nyt alkaa nälkäkuuri...tollasen jälkeen ahmiminen pelottaa ihan hirveästi..entä jos ei taaskaan saa mitään ulos?? Enkä varsinaisesti ahminut..ainakaan samalla tavalla kuin yleensä..en ainakaan mitään herkkuja..söin reilusti normiruokaa ja kyllä..oksensin sen..tähän asti kolme kertaa..en tiedä mikä paino nyt on..en halua tietää vielä..mua pelottaa etten kestä tietää..pelkään että romahdan täysin..mä huomaan itseni yhä useammin nyt ajattelemasta yhtä ja samaa asiaa....OLEN VÄSYNYT.. olen niin väsynyt tähän kaikkeen..omaan heikkouteen..typeryyteen, pelkuruuteen..tähän jatkuvaan pelleilyyn itseni ja kehoni kanssa..mä en vaan jaksa enää olla niin säälittävä..
Kuitenkin..olin henkisesti sekä fyysisesti eilen ihan loppu..mahaan sattui aika pahasti, vaikkei tuo ollutkaan pahin kerta..joskus kahdelta yöllä onnistuin nukahtamaan..tietyssä asennossa..ja nukuin neljään saakka päivällä..ajattelin että nyt alkaa nälkäkuuri...tollasen jälkeen ahmiminen pelottaa ihan hirveästi..entä jos ei taaskaan saa mitään ulos?? Enkä varsinaisesti ahminut..ainakaan samalla tavalla kuin yleensä..en ainakaan mitään herkkuja..söin reilusti normiruokaa ja kyllä..oksensin sen..tähän asti kolme kertaa..en tiedä mikä paino nyt on..en halua tietää vielä..mua pelottaa etten kestä tietää..pelkään että romahdan täysin..mä huomaan itseni yhä useammin nyt ajattelemasta yhtä ja samaa asiaa....OLEN VÄSYNYT.. olen niin väsynyt tähän kaikkeen..omaan heikkouteen..typeryyteen, pelkuruuteen..tähän jatkuvaan pelleilyyn itseni ja kehoni kanssa..mä en vaan jaksa enää olla niin säälittävä..
torstai 6. kesäkuuta 2013
Is it any wonder..??
Mä en tajua..mä en vaan tajua..Kävin tänään aamiaisen(kahvi+omena+n.250g rahkaa) sossussa, jossa samassa rakennuksessa,muutama kerros alempana on terveysasema ja "itsepiste"..siellä on verenpainemittarit ja DIGITAALIVAAKA..mullahan on nyt viisarivaaka,kun se digi meni paskaks jossakin vaiheessa..niin, viisarivaaka siis ennen aamiaista näytti 55, terveyaseman vaaka 57..en tiedä kauhistuinko vai mitä..en oikein jaksanut panikoidakaan, kun olin muutenkin varma, että viisarivaaka heittää noin kilon..lisäksi se aamiainen ja päälläni oleva pitkä mekko (tosin aika kevyt, tänään oli helvetin lämmin päivä Helsingissä) ja kengät (ballerinat)..noh..sain vakuuteltua itselleni, että painoni on sen 56 paikkeilla..
Tulin kotiin joskus viideltä...söin...söin lisää..ja lisää..ja oksensin...huoneessani roskikseen..pistin varmuuden vuoksi 3 muovikassia..suljin ne hyvin tiukasti..Viime aikoina "vaatekaapissani", joka on vaatteista melko tyhjä, olen säilyttänyt maksimissaan 6 oksennuspussia kerrallaan muutaman päivän ajan..parhaani mukaan olen peitellyt ne lakanoilla (jotka myöhemmin myös heitin roskiin samalla kun vein nuo pussit) ja ruiskutellut kilon hajuvettä päälle..ikkuna on koko ajan auki ettei haju ois niin selvä..Niin eli tänään oksensin ekan kerran huoneessani...pussi nyt piilossa kaapissa..täytyy viedä se, kun on hyvä hetki..
Niin ja syynä siihen, että oksentelen nykyisin usein huoneessani on se, että äiti poistatti lukot vessoistamme (myös suihkuvessa)..en muista ehkä olenkin kertonut tämän aikaisemmin..Mutta toinen kerta kuitenkin tänään suihkussa verhon takana ja veden äänen peittämänä..kolmas kerta siin samassa suihkuvessassa ilman juoksevaa vettä, pistin vaan verhon eteen..ja neljäs kerta toisessa vessassa, jossa ei siis myöskään lukkoja..melkoisia riskejä, mutta silti teen tämän..yhä uudestaan ja uudestaan..Ahmin ja oksennan nykyisin myös öisin..2-3 aikaan..joskus vielä 4-puol viiden aikaan..ja nukadan sitten..parhaimmillaan mulla kestää saada suurimman osan pois mahastani n. 8-10 minuutissa..Onpa hieno saavutus 23-vuotiaalta naiselta...
N ei ole antanut kuulua itsestään..Kaippa tää oli vaan vielä yksi lyhyt draamanäytelmä hänen elämässään..nopeasti ohimenevä episodi..ehkäpä mieleenpainuva..ehkäpä ei edes sitäkään..Mulla on vieläkin sen antama ketju..sen illan jälkeen ku me ajeltiin sen kaa autol ja oltiin rannal..sen jälkeen ku se toi mut kotiin, se meni johonkin baariin..mutta ajoi sitten takas tänne..ulos.."mun" viereen..se halus nähdä ennen kuin lähden venäjälle..valehtelin siis lähteväni seuraavana päivänä..Hän yöpyi autossa lähellä taloani olevalla parkkipaikalla..ja me nähtiin aamulla..ja se antoi mulle sen korun..ja nyt...mitä nyt? Ei mitään..en tiedä..Tiedän, että hän on nyt bilettänyt muutaman viikonlopun Lahdessa..tyttöjen kanssa, jotka hän on tavannut samassa baarissa, misä mekin tavattiin..kyllä, olin..ja olen mustasukkainen..tunnen olevani niin mitätön, niin paljon huonompi..Olisin minäkin voinut olla noina hetkinä hänen vierellään..olisin,,jos olisin vahvempi..ja rohkeampi..ja luottaisin itseeni enemmän...Mutta ei..mä päätin piileksiä..kaikelta ja kaikilta..tässä kuoressani, joka on "suojannut" minua kaiken tän ajan..Keksin itselleni tekosyitä..äiti on esteenä..okei, onhan tuo totta...hän järjestäisi raivareita ja pilaisi jokaisen iltani vittuilullaan,hän tuhoaisi vaatteitani ja piilottaisi meikkini..hän kävisi muhun käsiks ja saisi mut tuntemaan itseni täysnollaksi.. mutta olisin voinut kestää sen..olisin voinut olla tätä kaikkea vahvempi..ja ehkä tästä tulisi jotain..ehkä..Mutta mä päätin antaa sen olla toistaiseksi..ajattelin, että saisin bulimian paremmin kuriin, järjestäisin itselleni asunnon, parantaisin välejä äidin kanssa..ja SITTEN voisin alkaa järjestää yksityistä elämääni..SITTEN voisin alkaa rakastaa..ja uskaltaa nähdä rakastamaani ihmistä..SITTEN..joskus..ja hänenkö pitäisi odottaa tän kaiken ajan?? Että minä selvittäisin kaikki sotkuni..Sitä päivää ei tuolla tavalla koskaan tuu...koskaan ei tule sitä "sitten"-päivää..
Löydän itseni taas tästä neljän seinän vankilastani..väsyneenä, epätoivoisena..voimattomana..itseluottamus ja itsetunto nollassa..mikään ei liiku mihinkään..olen taas juuttunut paikalleen..olen loukussa..sisällä itsessäni..enkä pääse pois..ahmiminen ja oksentelu on ihan normia, en voi muuta kuvitellakkaan tekeväni.
Tulin kotiin joskus viideltä...söin...söin lisää..ja lisää..ja oksensin...huoneessani roskikseen..pistin varmuuden vuoksi 3 muovikassia..suljin ne hyvin tiukasti..Viime aikoina "vaatekaapissani", joka on vaatteista melko tyhjä, olen säilyttänyt maksimissaan 6 oksennuspussia kerrallaan muutaman päivän ajan..parhaani mukaan olen peitellyt ne lakanoilla (jotka myöhemmin myös heitin roskiin samalla kun vein nuo pussit) ja ruiskutellut kilon hajuvettä päälle..ikkuna on koko ajan auki ettei haju ois niin selvä..Niin eli tänään oksensin ekan kerran huoneessani...pussi nyt piilossa kaapissa..täytyy viedä se, kun on hyvä hetki..
Niin ja syynä siihen, että oksentelen nykyisin usein huoneessani on se, että äiti poistatti lukot vessoistamme (myös suihkuvessa)..en muista ehkä olenkin kertonut tämän aikaisemmin..Mutta toinen kerta kuitenkin tänään suihkussa verhon takana ja veden äänen peittämänä..kolmas kerta siin samassa suihkuvessassa ilman juoksevaa vettä, pistin vaan verhon eteen..ja neljäs kerta toisessa vessassa, jossa ei siis myöskään lukkoja..melkoisia riskejä, mutta silti teen tämän..yhä uudestaan ja uudestaan..Ahmin ja oksennan nykyisin myös öisin..2-3 aikaan..joskus vielä 4-puol viiden aikaan..ja nukadan sitten..parhaimmillaan mulla kestää saada suurimman osan pois mahastani n. 8-10 minuutissa..Onpa hieno saavutus 23-vuotiaalta naiselta...
N ei ole antanut kuulua itsestään..Kaippa tää oli vaan vielä yksi lyhyt draamanäytelmä hänen elämässään..nopeasti ohimenevä episodi..ehkäpä mieleenpainuva..ehkäpä ei edes sitäkään..Mulla on vieläkin sen antama ketju..sen illan jälkeen ku me ajeltiin sen kaa autol ja oltiin rannal..sen jälkeen ku se toi mut kotiin, se meni johonkin baariin..mutta ajoi sitten takas tänne..ulos.."mun" viereen..se halus nähdä ennen kuin lähden venäjälle..valehtelin siis lähteväni seuraavana päivänä..Hän yöpyi autossa lähellä taloani olevalla parkkipaikalla..ja me nähtiin aamulla..ja se antoi mulle sen korun..ja nyt...mitä nyt? Ei mitään..en tiedä..Tiedän, että hän on nyt bilettänyt muutaman viikonlopun Lahdessa..tyttöjen kanssa, jotka hän on tavannut samassa baarissa, misä mekin tavattiin..kyllä, olin..ja olen mustasukkainen..tunnen olevani niin mitätön, niin paljon huonompi..Olisin minäkin voinut olla noina hetkinä hänen vierellään..olisin,,jos olisin vahvempi..ja rohkeampi..ja luottaisin itseeni enemmän...Mutta ei..mä päätin piileksiä..kaikelta ja kaikilta..tässä kuoressani, joka on "suojannut" minua kaiken tän ajan..Keksin itselleni tekosyitä..äiti on esteenä..okei, onhan tuo totta...hän järjestäisi raivareita ja pilaisi jokaisen iltani vittuilullaan,hän tuhoaisi vaatteitani ja piilottaisi meikkini..hän kävisi muhun käsiks ja saisi mut tuntemaan itseni täysnollaksi.. mutta olisin voinut kestää sen..olisin voinut olla tätä kaikkea vahvempi..ja ehkä tästä tulisi jotain..ehkä..Mutta mä päätin antaa sen olla toistaiseksi..ajattelin, että saisin bulimian paremmin kuriin, järjestäisin itselleni asunnon, parantaisin välejä äidin kanssa..ja SITTEN voisin alkaa järjestää yksityistä elämääni..SITTEN voisin alkaa rakastaa..ja uskaltaa nähdä rakastamaani ihmistä..SITTEN..joskus..ja hänenkö pitäisi odottaa tän kaiken ajan?? Että minä selvittäisin kaikki sotkuni..Sitä päivää ei tuolla tavalla koskaan tuu...koskaan ei tule sitä "sitten"-päivää..
Löydän itseni taas tästä neljän seinän vankilastani..väsyneenä, epätoivoisena..voimattomana..itseluottamus ja itsetunto nollassa..mikään ei liiku mihinkään..olen taas juuttunut paikalleen..olen loukussa..sisällä itsessäni..enkä pääse pois..ahmiminen ja oksentelu on ihan normia, en voi muuta kuvitellakkaan tekeväni.
lauantai 1. kesäkuuta 2013
perjantai 31. toukokuuta 2013
I want to make a change...
En ole varma siitä, mitä haluan kirjoittaa..on taas tapahtunut niin paljon..tai ehkä käytännössä ei niinkään paljon, mutta päässäni on pyörinyt vaikka mitä. Mä yritän kertoa kaiken hyvin lyhkäsesti.
ÄITI
Äiti sai tietää, että olen kiinnostunut tytöstä.
Äiti sai raivarin.
Äiti uhkasi tappaa sekä minut että hänet.
Äiti sulki liittymäni etten pystyis olla ainakin jonkin aikaa yhteydessä (avasin sit uuden)
Äiti tuhosi tavaroitani.
Äiti ei antanut hetkeksikään rauhaa raivareiltaan ja saarnoiltaan siitä, että lesbous on maailman pahin synti eikä sitä ikinä pysty saamaan jumalalta anteeksi. Lesboudesta ei kuulemma ikinä pääse myöhemmin eroon, se on psyykkinen sairaus, olen uhri joka joutui kieron lesbon käsiin.
Äiti sai painostuksellaan minut suostumaan sopimukseen, jonka mukaan en olisi yhteydessä N:ään millään tavalla kolmen viikon ajan (alkaen 22.5.2013) ..lisäksi sinä aikana lukisin hänen valitsemiaan lesbouden vastaisia artikkeleita (käytännössä kielenkäytöltään ja muutenkin tyyliltään täysin sopimattomia lesbo-homovihaajien keskustelupätkiä)
TYTTÖ "N"
(kerron tässä minkälainen uskon hänen olevan..tai haluaisin uskoa..tai molemmat)
Todella "epävakaa" persoona....alkoholi,lääkkeet,vaikea menneisyys..jne.
Herkkä ja haavoittuvainen
Kaipaa välittämistä, ja kiintyy itsekin helposti ihmisiin ainakin hetkellisesti..onko aitoa kiintymystä? En tiedä..
Osaa manipuloida ja haluaa tehdä sitä.
MINÄ
Vietin kenties toistaiseksi maailman ihanimman illan N:än kanssa..ajeltiin ensin autossa, sitten istuttiin rannalla..juteltiin..hän oli sylissäni ja hetkeksi taisin tuntea itseni onnelliseski..
Olin avoin, olin selvinpäin, mun oli helppo olla..meidän välillä oli kipinää..suudeltiin..puhuttiin henkeviä..kaikkea tällaista..en varmaan ikinä unohda sitä yötä..
Myöhemmin valehtelin N:lle lähteväni Venäjälle melkein koko kesäksi. Miksi? Halusin aikaa rauhoittaakseen tilannetta äidin kanssa..oikeasti..haluan pois kotoa..mahdollisimman nopeasti. Tiedän, että kuolen kotiin ennemmin tai myöhemmin..kuolen sisältä ainakin jos en myös fyysisesti..etsin siis koko ajan töitä (en nyt niin aktiivisesti kuin olisin voinut ollen alituisesti rättiväsynyt ja nykyisin hyvin masentunutkin..)
Tekstailtiin ihania viestejä..oikeasti ihania ja syvällisiä.
Sitten tuo sopimus äidin kanssa.
Tekstari N:ltä ettei hän jaksa enää ja haluaa päättää elämänsä..hyvästit siis..(mut älkää siis ajatelko että minä olisin jotenkin syynä..siinä oli paljon muuta sekavaa..) no myöhemmin sitten kuulemma (tekstarien perusteella) ambulanssi ja sairaala, nykyisin kai jo kotona..en ole sydämetön, tottakai pelästyin tuollaista tekstaria, mutta vähän kuitenkin aavistelin "draamanäytelmän" tuntua tuossa..sisimmissäni olin varma, että kaikki tulee olemaan hyvin. Syytin "kevyesti" häntä manipuloinnista..sen jälkeen muutamat tekstarit (viimeinen multa hänelle) ja hiljaisuus..nyt neljäs päivä..
MINÄ nyt
masentunut
ahmimista+oksentelua joka päivä
paino 55-56 kilon paikkeilla
toivoton halu muuttaa kotoa pois ja tuntea itseni vapaaksi..vapaaksi rakentaa mun oma elämä,suhteet..kaikki..
En tiedä rakastanko N:ää..vielä vähän aikaa sitten minusta todella tuntui siltä..vai halusinko vaan uskoa siihen? En halua luopua hänestä näin helpolla..haluan uskoa, että hänkin todella tarkoitti ainakin yhden neljäsosaa siitä mitä sanoi ja kirjoitti mulle..haluan todella uskoa siihen...
ÄITI
Äiti sai tietää, että olen kiinnostunut tytöstä.
Äiti sai raivarin.
Äiti uhkasi tappaa sekä minut että hänet.
Äiti sulki liittymäni etten pystyis olla ainakin jonkin aikaa yhteydessä (avasin sit uuden)
Äiti tuhosi tavaroitani.
Äiti ei antanut hetkeksikään rauhaa raivareiltaan ja saarnoiltaan siitä, että lesbous on maailman pahin synti eikä sitä ikinä pysty saamaan jumalalta anteeksi. Lesboudesta ei kuulemma ikinä pääse myöhemmin eroon, se on psyykkinen sairaus, olen uhri joka joutui kieron lesbon käsiin.
Äiti sai painostuksellaan minut suostumaan sopimukseen, jonka mukaan en olisi yhteydessä N:ään millään tavalla kolmen viikon ajan (alkaen 22.5.2013) ..lisäksi sinä aikana lukisin hänen valitsemiaan lesbouden vastaisia artikkeleita (käytännössä kielenkäytöltään ja muutenkin tyyliltään täysin sopimattomia lesbo-homovihaajien keskustelupätkiä)
TYTTÖ "N"
(kerron tässä minkälainen uskon hänen olevan..tai haluaisin uskoa..tai molemmat)
Todella "epävakaa" persoona....alkoholi,lääkkeet,vaikea menneisyys..jne.
Herkkä ja haavoittuvainen
Kaipaa välittämistä, ja kiintyy itsekin helposti ihmisiin ainakin hetkellisesti..onko aitoa kiintymystä? En tiedä..
Osaa manipuloida ja haluaa tehdä sitä.
MINÄ
Vietin kenties toistaiseksi maailman ihanimman illan N:än kanssa..ajeltiin ensin autossa, sitten istuttiin rannalla..juteltiin..hän oli sylissäni ja hetkeksi taisin tuntea itseni onnelliseski..
Olin avoin, olin selvinpäin, mun oli helppo olla..meidän välillä oli kipinää..suudeltiin..puhuttiin henkeviä..kaikkea tällaista..en varmaan ikinä unohda sitä yötä..
Myöhemmin valehtelin N:lle lähteväni Venäjälle melkein koko kesäksi. Miksi? Halusin aikaa rauhoittaakseen tilannetta äidin kanssa..oikeasti..haluan pois kotoa..mahdollisimman nopeasti. Tiedän, että kuolen kotiin ennemmin tai myöhemmin..kuolen sisältä ainakin jos en myös fyysisesti..etsin siis koko ajan töitä (en nyt niin aktiivisesti kuin olisin voinut ollen alituisesti rättiväsynyt ja nykyisin hyvin masentunutkin..)
Tekstailtiin ihania viestejä..oikeasti ihania ja syvällisiä.
Sitten tuo sopimus äidin kanssa.
Tekstari N:ltä ettei hän jaksa enää ja haluaa päättää elämänsä..hyvästit siis..(mut älkää siis ajatelko että minä olisin jotenkin syynä..siinä oli paljon muuta sekavaa..) no myöhemmin sitten kuulemma (tekstarien perusteella) ambulanssi ja sairaala, nykyisin kai jo kotona..en ole sydämetön, tottakai pelästyin tuollaista tekstaria, mutta vähän kuitenkin aavistelin "draamanäytelmän" tuntua tuossa..sisimmissäni olin varma, että kaikki tulee olemaan hyvin. Syytin "kevyesti" häntä manipuloinnista..sen jälkeen muutamat tekstarit (viimeinen multa hänelle) ja hiljaisuus..nyt neljäs päivä..
MINÄ nyt
masentunut
ahmimista+oksentelua joka päivä
paino 55-56 kilon paikkeilla
toivoton halu muuttaa kotoa pois ja tuntea itseni vapaaksi..vapaaksi rakentaa mun oma elämä,suhteet..kaikki..
En tiedä rakastanko N:ää..vielä vähän aikaa sitten minusta todella tuntui siltä..vai halusinko vaan uskoa siihen? En halua luopua hänestä näin helpolla..haluan uskoa, että hänkin todella tarkoitti ainakin yhden neljäsosaa siitä mitä sanoi ja kirjoitti mulle..haluan todella uskoa siihen...
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
helvetin pitkä ja sekava postaus :D
Haluaisin vähän päivittää tilannettani, kun en ole niin pitkään aikaan kirjoittanut mitään..
Syömisessä on pitkään aikaan ollut sama kierre..vähäkalorista ruokaa (rahkaa,hedelmiä,marjoja,kahvia)--->sitten jossakin vaiheessa päivää ahmiminen---> ja perään oksentaminen..Olen päivittäin oksentanut 1-3 kertaa..
Paitsi nyt viimeisen parin päivän aikana olen ahdannut itteeni kaikkee vähäkalorista (paitsi pähkinät!) , mutta paljon..enkä ole oksentanut..olo turvonnut, hieman väsynyt, mutta ihan tyytyväinen..lieneekö muut seikat ku oksentamattomuus siihen vaikuttaneet..:)
Näistä hieman tarkemmin..
Tapasin muutama viikko sitten baarissa ihmisen..tytön. Sanotaan häntä nyt vaikka N:ksi :) Suutelin häntä sinä iltana yhden kerran ja pyysin numeron. Sitten mentiin eri teille. Pääni selvitettyäni tajusin, etten oikeen tiedä, mitä teen sillä numerolla..Halusin nähdä häntä, mutten halunnutkaan..tai siis..pelkäsin..Olinhan jo "selvä"..
v***u että mua kyrpii tollane p***a..Anteeksi nyt kielenkäyttöni, mutta kun olen jo niin kypsynyt stressailemaan ja jännittämään kaikkia tapaamisia ja jälkeenpäin kelaamaan olinko tarpeeksi hyvä..
Mutta niin se on edelleenkin...
Lähetin kuitenkin N:lle tekstarin baarireissun seuraavana päivänä..en edes nyt muista mitä kirjoitin..jotain vaan, että oli pakko kirjoittaa ja blaa blaa..ja että haluuko hän joskus tavata. Hän halusi. Tekstareissa N ei vaikuttanut hirveän innostuneelta, mutta lukuisten soittojen ja tekstareiden perusteella tajusin, että kyllä hän kuitenkin jonkin verran oli :) En vastannut näihin hänen soittoihinsa ja tekstareilla sovittuja tapaamisaikoja siirtelin parhaani mukaan tuonnemmaksi..Hyvä minä..en edes tiedä kuinka monta typerää selitystä jouduin keksimään..Halusin nähdä..
No lauantaina sitten, kun olin suunnittelemasa taas peruuttavani sen illan tapaamisemme, mun ja äidin välillä tapahtu epämiellyttävä välikohtaus..Nimittäin hän tunkeutui mun skypeen ollessani kaupassa ja luki yksityisiä viestejäni..joissakin niistä kerroin kaverille tästä kyseisestä tytöstä..No me riideltiin sitten aika pahasti..ja ihan piruuttani päätin, että lähdenpä nyt sittenkin tapaamaan N:ää.
Tavattiin yhessä baarissa..häntä odotellessaan minuun "huomaamattani" upposi 24 cl viiniä..no en tullut siitä humalaan kuitenkaan, joten hänen saapuessaan olin vaan hieman rentoutunut..(Olen tietysti pettynyt, etten edelleenkään kehdannu kohdata tykkäämääni ihmistä täysin selväpäisenä..)
Juteltiin ja join vielä 12 cl viiniä..sit lähettii yhtee toiseen baariin..sit klubiin ja illan lopussa olinkin jo aika kännissä..kaikki rahat, mitkä mun tilillä oli (120e) olivat menneet, mutta olipahan hauskaa kuitenkin..Jäin N:lle yöksi..säädettiin vähäsen, muttei sen enempää..aamulla juteltiin vähän ja suudeltiin ennen lähtöäni..
Siitä asti ollaan tekstailtu jatkuvasti..hän halus nähä viel samana päivänä, mutten päässyt ja sit sovittiin kattoo eilistä Suomen peliä yhdessä..Hän oli tekstaillut mulle koko päivän, innoissaan (luulisin) tulevasta illastamme..ja mitä tein minä? Söin päivän aikana miljoona omenaa,pähkinöitä,rahkaa ja kahvia ja iltaan mennessä olin kivasati turvonnut kaikkialta..lisäksi olin edellisenä yönä nukkunut niin huonosti että pelästyin omia kasvojani peilistä..Se siitä illanvietosta siis..Typerä selitys ja pahoittelut viestinä N:lle (huonosti keksitty valhe, en viiti edes kertoa) ja selvästi pettynyt vastaus häneltä..En voi sanoin kuvailla kuinka pettynyt olin itseeni..eniten mua suututti se, ettei tärkeimpänä syynä sittenkään ollut turvotus,vatsan sekava toiminta ja pahannäköiset kasvot..syynä oli mun pelko..ahdistus..siitä, että jokin ei mee niin kuin haluaisin,jokin menisi pieleen..sanoisin jotain väärää tai en sanoisi jotain,mitä ehkä pitäis..pelkäsin, että olisi kiusallista, pelkäsin, että olisin liian hiljainen, liian tylsä, liian väsynyt, liian kaikkea pahaa..Läheteltiin sinä iltana vielä muutamia viestejä..viimeiseen viestiini en saanut vastausta..söin jotain vielä ja menin huoneeseeni oksentamaan...Ai niin äiti oli raivoissaan poistanut vessojemme lukot, kun en tullut äitienpäivän edellisenä yönä kotiin..tämä onkin tepsinyt hyvin enkä ole kahtena päivänä oksentanut, mutta eilen siis, kun turhauduin itteeni ja pelkuruuteeni niin meninpä ainakin FYYSISTÄ oloani parantamaan..sen jälkeen menin nukkumaan..itkin vähäsen..ja nukahdin tunniksi..sitten joskus kahdelta yöllä sain viestin, ettei hän jaksanutkaan katsoa peliä vaan meni nukkumaan..en tiedä onko tuo totta (vaik miksei olis??)..aattelin et ehkä se ei vaan halunnu vastata mulle aikaisemmi..mulla siis on ollut niin syyllinen ja turhautunut ja surullinen ja epätoivoinen olo..ette arvaakkaan..
Mutta me sovittiin täksi illaksi leffa hänen luonaan..Minä tuon karkit ja lonkerot ja hän valitsee leffan..ehkä..riippuu tykkäänkö sen valinnasta :D Mut mun pointti on nyt se, että mua pelottaa ihan vitusti..en tiedä mikä..kaikki..Olen nyt jo ihan kauhuissaan..about puolentoista tunnin kuluttua pitäs lähteä..Oikeasti..mitä vittua?..mitä mä siin menetän..vaikka kaikki menis ihan perselleen..vaikka hän haukkuis mut pystyyn eikä enää ikinä haluis nähä..mitä väliä sillä loppujen lopuksi on?? Mikä muuttuu?? särkyykö mun sydän? Tuskinpa. en nyt oikeasti ole vielä edes rakastunut häneen..kärsiikö mun itseluottamus? Se on jo valmiiksi niin paska, ettei sil nyt oikeastaan pitäs mitään väliä olla..en siis voi menettää mitään..enhän???
Syömisessä on pitkään aikaan ollut sama kierre..vähäkalorista ruokaa (rahkaa,hedelmiä,marjoja,kahvia)--->sitten jossakin vaiheessa päivää ahmiminen---> ja perään oksentaminen..Olen päivittäin oksentanut 1-3 kertaa..
Paitsi nyt viimeisen parin päivän aikana olen ahdannut itteeni kaikkee vähäkalorista (paitsi pähkinät!) , mutta paljon..enkä ole oksentanut..olo turvonnut, hieman väsynyt, mutta ihan tyytyväinen..lieneekö muut seikat ku oksentamattomuus siihen vaikuttaneet..:)
Näistä hieman tarkemmin..
Tapasin muutama viikko sitten baarissa ihmisen..tytön. Sanotaan häntä nyt vaikka N:ksi :) Suutelin häntä sinä iltana yhden kerran ja pyysin numeron. Sitten mentiin eri teille. Pääni selvitettyäni tajusin, etten oikeen tiedä, mitä teen sillä numerolla..Halusin nähdä häntä, mutten halunnutkaan..tai siis..pelkäsin..Olinhan jo "selvä"..
v***u että mua kyrpii tollane p***a..Anteeksi nyt kielenkäyttöni, mutta kun olen jo niin kypsynyt stressailemaan ja jännittämään kaikkia tapaamisia ja jälkeenpäin kelaamaan olinko tarpeeksi hyvä..
Mutta niin se on edelleenkin...
Lähetin kuitenkin N:lle tekstarin baarireissun seuraavana päivänä..en edes nyt muista mitä kirjoitin..jotain vaan, että oli pakko kirjoittaa ja blaa blaa..ja että haluuko hän joskus tavata. Hän halusi. Tekstareissa N ei vaikuttanut hirveän innostuneelta, mutta lukuisten soittojen ja tekstareiden perusteella tajusin, että kyllä hän kuitenkin jonkin verran oli :) En vastannut näihin hänen soittoihinsa ja tekstareilla sovittuja tapaamisaikoja siirtelin parhaani mukaan tuonnemmaksi..Hyvä minä..en edes tiedä kuinka monta typerää selitystä jouduin keksimään..Halusin nähdä..
No lauantaina sitten, kun olin suunnittelemasa taas peruuttavani sen illan tapaamisemme, mun ja äidin välillä tapahtu epämiellyttävä välikohtaus..Nimittäin hän tunkeutui mun skypeen ollessani kaupassa ja luki yksityisiä viestejäni..joissakin niistä kerroin kaverille tästä kyseisestä tytöstä..No me riideltiin sitten aika pahasti..ja ihan piruuttani päätin, että lähdenpä nyt sittenkin tapaamaan N:ää.
Tavattiin yhessä baarissa..häntä odotellessaan minuun "huomaamattani" upposi 24 cl viiniä..no en tullut siitä humalaan kuitenkaan, joten hänen saapuessaan olin vaan hieman rentoutunut..(Olen tietysti pettynyt, etten edelleenkään kehdannu kohdata tykkäämääni ihmistä täysin selväpäisenä..)
Juteltiin ja join vielä 12 cl viiniä..sit lähettii yhtee toiseen baariin..sit klubiin ja illan lopussa olinkin jo aika kännissä..kaikki rahat, mitkä mun tilillä oli (120e) olivat menneet, mutta olipahan hauskaa kuitenkin..Jäin N:lle yöksi..säädettiin vähäsen, muttei sen enempää..aamulla juteltiin vähän ja suudeltiin ennen lähtöäni..
Siitä asti ollaan tekstailtu jatkuvasti..hän halus nähä viel samana päivänä, mutten päässyt ja sit sovittiin kattoo eilistä Suomen peliä yhdessä..Hän oli tekstaillut mulle koko päivän, innoissaan (luulisin) tulevasta illastamme..ja mitä tein minä? Söin päivän aikana miljoona omenaa,pähkinöitä,rahkaa ja kahvia ja iltaan mennessä olin kivasati turvonnut kaikkialta..lisäksi olin edellisenä yönä nukkunut niin huonosti että pelästyin omia kasvojani peilistä..Se siitä illanvietosta siis..Typerä selitys ja pahoittelut viestinä N:lle (huonosti keksitty valhe, en viiti edes kertoa) ja selvästi pettynyt vastaus häneltä..En voi sanoin kuvailla kuinka pettynyt olin itseeni..eniten mua suututti se, ettei tärkeimpänä syynä sittenkään ollut turvotus,vatsan sekava toiminta ja pahannäköiset kasvot..syynä oli mun pelko..ahdistus..siitä, että jokin ei mee niin kuin haluaisin,jokin menisi pieleen..sanoisin jotain väärää tai en sanoisi jotain,mitä ehkä pitäis..pelkäsin, että olisi kiusallista, pelkäsin, että olisin liian hiljainen, liian tylsä, liian väsynyt, liian kaikkea pahaa..Läheteltiin sinä iltana vielä muutamia viestejä..viimeiseen viestiini en saanut vastausta..söin jotain vielä ja menin huoneeseeni oksentamaan...Ai niin äiti oli raivoissaan poistanut vessojemme lukot, kun en tullut äitienpäivän edellisenä yönä kotiin..tämä onkin tepsinyt hyvin enkä ole kahtena päivänä oksentanut, mutta eilen siis, kun turhauduin itteeni ja pelkuruuteeni niin meninpä ainakin FYYSISTÄ oloani parantamaan..sen jälkeen menin nukkumaan..itkin vähäsen..ja nukahdin tunniksi..sitten joskus kahdelta yöllä sain viestin, ettei hän jaksanutkaan katsoa peliä vaan meni nukkumaan..en tiedä onko tuo totta (vaik miksei olis??)..aattelin et ehkä se ei vaan halunnu vastata mulle aikaisemmi..mulla siis on ollut niin syyllinen ja turhautunut ja surullinen ja epätoivoinen olo..ette arvaakkaan..
Mutta me sovittiin täksi illaksi leffa hänen luonaan..Minä tuon karkit ja lonkerot ja hän valitsee leffan..ehkä..riippuu tykkäänkö sen valinnasta :D Mut mun pointti on nyt se, että mua pelottaa ihan vitusti..en tiedä mikä..kaikki..Olen nyt jo ihan kauhuissaan..about puolentoista tunnin kuluttua pitäs lähteä..Oikeasti..mitä vittua?..mitä mä siin menetän..vaikka kaikki menis ihan perselleen..vaikka hän haukkuis mut pystyyn eikä enää ikinä haluis nähä..mitä väliä sillä loppujen lopuksi on?? Mikä muuttuu?? särkyykö mun sydän? Tuskinpa. en nyt oikeasti ole vielä edes rakastunut häneen..kärsiikö mun itseluottamus? Se on jo valmiiksi niin paska, ettei sil nyt oikeastaan pitäs mitään väliä olla..en siis voi menettää mitään..enhän???
lauantai 20. huhtikuuta 2013
the internal dialogue
Ymmärrän nyt, etten oikeastaan enää edes yritä taistella tuota syömishäiriötä vastaan..Olen antanut sille kaiken vallan..olen ANTAUTUNUT sille. Enää pienen "ylensyönnin" (onkohan edes sitäkään?) en yritä vakuuttaa itselleni, että
se on ihan okei, yritä nyt vain pitää se sisällä niin seuraavan kerran et syö niin paljon..tulet joka kerta yhä kylläisemmäksi eikä sinun sitten tarvitse ahmia..ahminnat loppuvat..
En yritä ajatella näin..tai ajattelen tuota salamannopeasti ja siirryn ajatukseen: mutta
jo tuo kerta NOSTAA PAINOASI..muistatko miten pitkään jouduit oksentaa, jotta saisit sen tuohon lukemaan..syömällä siihen menee kolme kertaa kauemmin..
Mutta olisin ainakin terveempi, energisempi,iloisempi,aktiivisempi..
Sulla on ollut kolmen viikon jakso (2 niistä osastoviikkoa) jolloin olit syönyt helvetisti..olitko aktiivisempi,iloisempi,energisempi,hä??!
3 viikkoa on ehkä liian vähän niin pitkän itsensä kiduttamisen jälkeen..kyllä se siitä lähtee vielä..
Uskotko itsekään tuohon paskaan??
En.
Sitä minäkin.
se on ihan okei, yritä nyt vain pitää se sisällä niin seuraavan kerran et syö niin paljon..tulet joka kerta yhä kylläisemmäksi eikä sinun sitten tarvitse ahmia..ahminnat loppuvat..
En yritä ajatella näin..tai ajattelen tuota salamannopeasti ja siirryn ajatukseen: mutta
jo tuo kerta NOSTAA PAINOASI..muistatko miten pitkään jouduit oksentaa, jotta saisit sen tuohon lukemaan..syömällä siihen menee kolme kertaa kauemmin..
Mutta olisin ainakin terveempi, energisempi,iloisempi,aktiivisempi..
Sulla on ollut kolmen viikon jakso (2 niistä osastoviikkoa) jolloin olit syönyt helvetisti..olitko aktiivisempi,iloisempi,energisempi,hä??!
3 viikkoa on ehkä liian vähän niin pitkän itsensä kiduttamisen jälkeen..kyllä se siitä lähtee vielä..
Uskotko itsekään tuohon paskaan??
En.
Sitä minäkin.
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Kaksi edellistä päivää ovat olleet VÄHÄN parempia kuin aikaisemmat..mutta vain vähän siis. Oksensin molempina päivinä yhden kerran ja olin syönyt päivän aikana jotain ruokaa..en nyt kuitenkaan normaalia..jotain omenoita,rahkaa,siemeniä ja kahvia lähinnä...jotakin tällaista. Tänään olen oksentanut 2 kertaa. Toisen oksennuskerran jälkeen vaaka näytti 55 kiloa. Ei niin paha..kai..
Sen jälkeen olen syönyt 1 rasvattoman jogurtin, 1 omenan, 400g luumua, n.200g suolakurkkua,kahvin ja kasan auringonkukansiemeniä..siementen ansiota syöty kalorimäärä voi olla aika suurikin, mutten tiedä jaksanko välittää siitä sen enempää..ajatukset ajautuvat nyt välillä kuitenkin ahmintaan ja oksentamiseen, mutta olen VÄSYNYT..
Mun pitäisi miettiä mitä mä oikeasti teen elämälläni..opintotuet menevät edelleen hukkaan, sairaslomaa en ole hakenut ja aika vaan kuluu ruuan kanssa vammailun parissa..välillä tulee biletyksiä,darroja,satunnaista sekstailua ja muuta sekopäistä..eikä yhtään mitään järkevää...
Ei yhtään mitään sellaista, millä olisi jokin tarkoitus..jokin merkitys..ei mitään.
Ajoin eilen bussilla (naurakaa tai älkää, mutta menin jollain bussilla jonnekin vailla mitään tarkoitusta tai päämäärää..istuin vaan, katoin ikkunasta ja kuuntelin musiikkia) ja näin yhes vaihees kadulla kävelevän pikkupojan..pojalla oli koulureppu selässään..Silloin mä jotenkin havahduin ajattelemaan, että tuollakin pikkupojalla, joka ei kenties tiedä eikä ymmärrä aikuisesta maailmasta yhtään mitään,jopa hänen elämässään on tällä hetkellä enemmän tarkoitusta kuin minun..Hän käy koulussa, tekee läksyjä..ehkä ulkoilee kavereittensa kanssa..tai ehkä hänellä on jokin lemmikki, jota hän hoitaa tai pikkuveli, jonka kanssa hän leikkii..tuo pikkupoika ELÄÄ..hän tekee jotakin..hän on aktiivinen osa tätä maailmaa..Pikkupojalla oli todennäköisesti kiire kotiin..ehkäpä tekemään läksyjä, ehkä syömään (ja myös nauttimaan ruuasta), ehkä leikkimään..tai ehkä hänellä oli vaan ikävä äitiä ja hän halusi päästä mahdollisimman nopeasti kotiinsa halatakseen tätä (hieman epätodennäköistä nykyaikana?? who knows..)..Itse olen jo unohtanut, milloin minulla olisi kiire yhtään mihinkään..no ehkä polille, mutta siitäkin on jo kuukausia aikaa..Tajusin silloin busissa, että käytännössä elämäni on pysähtynyt paikoilleen..oikeastaan on pysynyt paikoillaan jo pitkään..sisäinen minä on tiukasti ja epätoivoisesti jäänyt jumiin johonkin, mistä se ei osaa tai ehkäpä tällä hetkellä jo ei haluakaan päästä irtaantumaan.Olen tottunut olemaan siellä. Se on turvallista ja mukavaa..se on minun, OMA paikkani..oma suo, johon vajoan yhä enemmän ja josta pääseminen pois on yhä työlämpää.
Olen väsynyt ja ärtynyt...todennäköisesti menen nyt ahmimaan ja oksentamaan sitten. En jaksa ajatella enempää tilanteestani. Se ei ole muuttunut eikä varmaan lähiaikoina muutu..en tiedä mitä pitäisi tehdä..
Sen jälkeen olen syönyt 1 rasvattoman jogurtin, 1 omenan, 400g luumua, n.200g suolakurkkua,kahvin ja kasan auringonkukansiemeniä..siementen ansiota syöty kalorimäärä voi olla aika suurikin, mutten tiedä jaksanko välittää siitä sen enempää..ajatukset ajautuvat nyt välillä kuitenkin ahmintaan ja oksentamiseen, mutta olen VÄSYNYT..
Mun pitäisi miettiä mitä mä oikeasti teen elämälläni..opintotuet menevät edelleen hukkaan, sairaslomaa en ole hakenut ja aika vaan kuluu ruuan kanssa vammailun parissa..välillä tulee biletyksiä,darroja,satunnaista sekstailua ja muuta sekopäistä..eikä yhtään mitään järkevää...
Ei yhtään mitään sellaista, millä olisi jokin tarkoitus..jokin merkitys..ei mitään.
Ajoin eilen bussilla (naurakaa tai älkää, mutta menin jollain bussilla jonnekin vailla mitään tarkoitusta tai päämäärää..istuin vaan, katoin ikkunasta ja kuuntelin musiikkia) ja näin yhes vaihees kadulla kävelevän pikkupojan..pojalla oli koulureppu selässään..Silloin mä jotenkin havahduin ajattelemaan, että tuollakin pikkupojalla, joka ei kenties tiedä eikä ymmärrä aikuisesta maailmasta yhtään mitään,jopa hänen elämässään on tällä hetkellä enemmän tarkoitusta kuin minun..Hän käy koulussa, tekee läksyjä..ehkä ulkoilee kavereittensa kanssa..tai ehkä hänellä on jokin lemmikki, jota hän hoitaa tai pikkuveli, jonka kanssa hän leikkii..tuo pikkupoika ELÄÄ..hän tekee jotakin..hän on aktiivinen osa tätä maailmaa..Pikkupojalla oli todennäköisesti kiire kotiin..ehkäpä tekemään läksyjä, ehkä syömään (ja myös nauttimaan ruuasta), ehkä leikkimään..tai ehkä hänellä oli vaan ikävä äitiä ja hän halusi päästä mahdollisimman nopeasti kotiinsa halatakseen tätä (hieman epätodennäköistä nykyaikana?? who knows..)..Itse olen jo unohtanut, milloin minulla olisi kiire yhtään mihinkään..no ehkä polille, mutta siitäkin on jo kuukausia aikaa..Tajusin silloin busissa, että käytännössä elämäni on pysähtynyt paikoilleen..oikeastaan on pysynyt paikoillaan jo pitkään..sisäinen minä on tiukasti ja epätoivoisesti jäänyt jumiin johonkin, mistä se ei osaa tai ehkäpä tällä hetkellä jo ei haluakaan päästä irtaantumaan.Olen tottunut olemaan siellä. Se on turvallista ja mukavaa..se on minun, OMA paikkani..oma suo, johon vajoan yhä enemmän ja josta pääseminen pois on yhä työlämpää.
Olen väsynyt ja ärtynyt...todennäköisesti menen nyt ahmimaan ja oksentamaan sitten. En jaksa ajatella enempää tilanteestani. Se ei ole muuttunut eikä varmaan lähiaikoina muutu..en tiedä mitä pitäisi tehdä..
torstai 11. huhtikuuta 2013
I need restoration...
Tämä viikko lauantaista lähtien on ollut ihan kamala..Perjantaina mulla oli helvetin hauskaa.
Olin siskoni kanssa klubissa..olin juonut..aivan liikaa..tapasin todella hauskan tytön, nimeltä "M"..jonka kanssa pussailtiin sinä iltana aika paljon..sitten tutustuttiin muutamaan jätkään..mentiin kolmistaan (minä,sisko,uusi tuttavani "M") heidän hotellihuoneeseen..Niinku selvis ne jätkät oli tullut Helsinkiin toisesta kaupungista..Mulla oli läheisyyttä yhen jätkänkin kans sinä yönä..sanotaan sitä nyt vaikka "T"-jätkäksi :D Mun pikkusiskol oli juttuu yhen toisen jätkän kanssa..niitä oli siis yhteensä neljä..Olin jopa yllättynyt, kun aamulla T pyysi multa numeron..olen jo tottunut tälläisiin yöllä säädetään, aamulla herätään ja lähdetään eikä nähä enää koskaan -juttuihin :D Tekstailtiin kuitenkin samana päivänä aika paljon ja toivottavasti nähdään vielä, kun ne tai se tulee tänne taas.
Mutta siis..sen jälkeen..tulin kipeeks..aloin syömään ihan helvetisti..olen ollut koko ajan väsynyt..välillä en jaksanut oksentaa ollenkaan, välillä oksensin liian myöhään..viimeksi kun kävin vaalla..siitä on nyt kuitenkin muutama päivä,painoin 55 kiloa. Katastrofi. Nyt en edes uskalla ajatella kuinka paljon painan. En voi sanoin kuvailla miten väsynyt olenkaan tähän kaikkeen paskaan..Mul oli niin vaikeaa ylläpitää mun paino edes tossa 54 kilossa ja mitä nyt??? Veikkaan, että painan jotai 57-58..tiedän, että sisäisesti kuolen ainakin hetkeksi, jos näen nuo luvut..
Viiltelin eilen partaterällä viitisen uutta arpea käsivarteeni..ja vielä vähän aikaa sitten kauhistelin, miltä mun käsi näyttää ja harmittelin, etten viiti laittaa klubiin mitään hihatonta mekkoa..siinä sitä nyt olis..vielä nätimpi käsi. Huomasin, etten tuntenut kipua melkein yhtään..Musta tuntuu et vielä vähän enkä kykene tuntemaan enää yhtään mitään..Mä olen turvonnut kaikkialta..olen juonut paljon nesteitä, syönyt paljon rasvaista ruokaa, välillä oksentanut, kurkkuni on sekä oksentelun että flunssan ansiota turvonnut niin, että pelkään etten kohta saa henkeä..kasvot ovat kuin yks suuri pallo, ne ovat väsyneet, kuluneet, epätoivoa heijastavat kasvot.
Tänään olen oksentanut pari kertaa..sen jälkeen juonut vitusti kahvia, syönyt yhden avokadon, n 3/4 proteiinipatukkaa, auringonkukansiemeniä..en halua oksentaa tänään enää..haluan että turvotus laskisi edes vähän..haluan tuntea itseni taas ihmiseksi..eläväksi ihmiseksi. Tällä hetkellä olen kuollut. Fyysisesti ja henkisesti. Kauankohan mulla taas menee palautumiseen tästä helvetin paskasta..???
Tältä mun sisäinen maailma tällä hetkellä näyttää..destroyed.
Olin siskoni kanssa klubissa..olin juonut..aivan liikaa..tapasin todella hauskan tytön, nimeltä "M"..jonka kanssa pussailtiin sinä iltana aika paljon..sitten tutustuttiin muutamaan jätkään..mentiin kolmistaan (minä,sisko,uusi tuttavani "M") heidän hotellihuoneeseen..Niinku selvis ne jätkät oli tullut Helsinkiin toisesta kaupungista..Mulla oli läheisyyttä yhen jätkänkin kans sinä yönä..sanotaan sitä nyt vaikka "T"-jätkäksi :D Mun pikkusiskol oli juttuu yhen toisen jätkän kanssa..niitä oli siis yhteensä neljä..Olin jopa yllättynyt, kun aamulla T pyysi multa numeron..olen jo tottunut tälläisiin yöllä säädetään, aamulla herätään ja lähdetään eikä nähä enää koskaan -juttuihin :D Tekstailtiin kuitenkin samana päivänä aika paljon ja toivottavasti nähdään vielä, kun ne tai se tulee tänne taas.
Mutta siis..sen jälkeen..tulin kipeeks..aloin syömään ihan helvetisti..olen ollut koko ajan väsynyt..välillä en jaksanut oksentaa ollenkaan, välillä oksensin liian myöhään..viimeksi kun kävin vaalla..siitä on nyt kuitenkin muutama päivä,painoin 55 kiloa. Katastrofi. Nyt en edes uskalla ajatella kuinka paljon painan. En voi sanoin kuvailla miten väsynyt olenkaan tähän kaikkeen paskaan..Mul oli niin vaikeaa ylläpitää mun paino edes tossa 54 kilossa ja mitä nyt??? Veikkaan, että painan jotai 57-58..tiedän, että sisäisesti kuolen ainakin hetkeksi, jos näen nuo luvut..
Viiltelin eilen partaterällä viitisen uutta arpea käsivarteeni..ja vielä vähän aikaa sitten kauhistelin, miltä mun käsi näyttää ja harmittelin, etten viiti laittaa klubiin mitään hihatonta mekkoa..siinä sitä nyt olis..vielä nätimpi käsi. Huomasin, etten tuntenut kipua melkein yhtään..Musta tuntuu et vielä vähän enkä kykene tuntemaan enää yhtään mitään..Mä olen turvonnut kaikkialta..olen juonut paljon nesteitä, syönyt paljon rasvaista ruokaa, välillä oksentanut, kurkkuni on sekä oksentelun että flunssan ansiota turvonnut niin, että pelkään etten kohta saa henkeä..kasvot ovat kuin yks suuri pallo, ne ovat väsyneet, kuluneet, epätoivoa heijastavat kasvot.
Tänään olen oksentanut pari kertaa..sen jälkeen juonut vitusti kahvia, syönyt yhden avokadon, n 3/4 proteiinipatukkaa, auringonkukansiemeniä..en halua oksentaa tänään enää..haluan että turvotus laskisi edes vähän..haluan tuntea itseni taas ihmiseksi..eläväksi ihmiseksi. Tällä hetkellä olen kuollut. Fyysisesti ja henkisesti. Kauankohan mulla taas menee palautumiseen tästä helvetin paskasta..???
Tältä mun sisäinen maailma tällä hetkellä näyttää..destroyed.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Heräsin vähän aikaa sitten ja olen nyt syönyt 3 ruisleipäpalaa margariinilla ja vihanneksilla sekä pari kuppia kahvia rasvattomalla maidolla. Hyi. Hiilarit. Tunnen kuinka leipä sulaa ja turpoaa mahassani. Mulla on taas alkanut hiilarikammo. Luen nyt kirjaa pohjaton nälkä, jossa käsitellään aika paljon Atkinsin dieettiä..ei sitä tosin suoranaisesti ihannoida siinä ja annetaankin lopulta ymmärtää ettei vastaus ongelmiin ole missään dieetissä. Perjantaina haluan klubiin. Haluan läheisyyttä..nyt kun olen saanut jonkinlaista esimakua siitä viime aikoina, tuntuu että kaipaan sitä nyt yhä enemmän..Haluan nukkua jonkun kainalossa..haluan halailla jonkun kanssa, suudella..tuntea toisen kehon lämmön vieressäni..ongelma on siinä, että haluaisin tietysti, että sillä ihmisellä olisi minun elämässäni jonkinlainen merkitys..en saa koskaan tuntea juuri sitä jonkun randomin kanssa..mutta ketään ei ole. Sen entisen jätkän kanssa kaikki meni poikki sillä hetkellä, kun se yritti suostutella seksiin mun siskoa..pitkä tarina, mut me mentiin yhen klubi-illan jälkeen sen luo yöks ja siinä se "draama" sitten kehittyi..Myönnän, meillä oli puhtaasti seksisuhde, mutta pitää siinäkin olla jotkin rajat..tän illan jälkeen mulla oli suorastaan murskattu olo..nöyryytetty olo. Ehkä liioittelen, en tiedä. Perjantaina meen ehkä tapaamaan vielä yhtä miestä..huono juttu on se, että sillä on lapsi..en nyt edes ole täysin selvillä sen suhteesta lapsen äitiin, mutta eiköhän se sitten tapaamisen aikana tule selville..
torstai 28. maaliskuuta 2013
Exhausted
Väsynyt, väsynyt, väsynyt..ei tuu oikeen muuta mieleen..Lukemattomat ahmimiskohtaukset ja oksentamiset..painon nousu ja painon lasku ja taas nousu. en jaksa enää. Haluan enrgiaa elämiseen. Joskus tuntuu, että ihan oikeasti ajattelukykyni on huonontunut niin paljon, että saatan jossakin keskustelussa möläyttää jotain ihan älytöntä edes huomaamatta sitä..ihan kuin eläisi jatkuvasti jossakin sumussa näkemättä asioita ympärillään selkeästi..Kävin sen jätkän luona..Ehdin selvitä ennen kuin pääsin perille (join likööriä tutun luona ennen sen luo lähtemistä)..tulin siis väsyneenä mutta selvänä sen kämpälle..Oli meillä seksiä, mut ehkä vähän outoa sellaista :D olen tosi hidas "lämpeämään" tollaisissa tilanteissa ja se jätkä oli vähän ihmeissään, et mistä kiikastaa..se kun on näköjään tottunut hoitaaan nää hommat nopeammin :D Anyway..mulla oli oikeastaan tosi mukavaa sen luona, lähdin sit joskus yhen aikaan päivällä kotiin..viikon päästä kävin hänen luonaan uudestaan..ja joo,kyllä..tällä kertaa mun piti juoda niin, että tuntuisi..en kuitenkaan ollut lähelläkään kaatokänniä..silti. Oli taas ihan mukavaa..menin sinne siis viimeks sunnuntaina..tekis mieli nähä se uudestaan..olen huomannut,että tapaamisemme jälkeen haluan jatkuvasti seksiä :D Ehkä se oli eka kerta juuri sen kanssa, kun ihan tosissani halusin seksiä ja olin vieläpä selvinpäin..Huomatkaa, että mulla ei oikeastaan mitään muuta kiinnostusta tätä jätkää kohtaan ole kuin tuo fyysinen kontakti..tunsin itseni melkein onnelliseksi kun lähin maanantaina päivällä hänen luotaan suudeltuamme hyvästellessä..ja sitten..RUOKA..RUOKA...vessa..vessa...taas tää rumba..ja taas tunnen itseni valaaksi, vaa'an viisari osoittaa itsepäisesti yhä suurempaa lukua ja olen taas se loppuunväsynyt,epätoivoinen, itseään vihaava bulimikko. Jestas, milloin kyllästyn oikeasti tähän hommaan niin, etten jaksa enää harrastaa tuota ruokavammailua..?? Tuleeko sellaista päivää koskaan???
torstai 14. maaliskuuta 2013
Here I am, once again..
Olen vähitellen menettänyt kiinnostuksen blogiani kohtaan..osittain siksi, koska tätä ei monikaan lue ( :D ) ja osittain siksi, koska en pysty kirjoittaa tänne pahimpina päivinä..ja niitä on ollut viime aikoina tosi-tosi paljon..Päivittäin olen oksentanut 3-8 kertaa..on ollut ihan epätodellinen olo..tosi väsynyt ja tympääntynyt..Viime aikoina ei hirveesti ole tapahtunut..Se mies, josta kirjoitin aikaisemmin..se,joka ei ollut valmis sitoutumaan..odotin kutakuinkin pari viikkoa ja kun siitä ei kuulunut mitään (helvetin typeränä ihmisenä luulin, ettei se vaan kehdannut ottaa yhteyt) ehdotin sille leffan kattomist joku viikonloppu..no sain siit vastaukseksi hirveen pitkän selityksen siitä, miten kiireinen hän lähiaikoina tulee olemaan. Vastasin "selvä" ja poistin kaikki tekstarit ja sen numeron. Kaikki todellakin on selvää. Joko hän todellakin on sellainen pelkuri, ettei pysty edes yrittää tutustua tai sitten sitä ei vaan kiinnostanut. Oli miten oli, se on nyt historiaa.
Siin välis kävin vielä yksissä kotibileissä..join taas..ja taas liikaa. Jäin yöksi jätkälle (vanja. Olen tavannut hänet pari kertaa aikaisemmin porukassa),jonka luona oltiin..Säädettiin siin jotain, ei ollut kortsua siispä varsinaista seksiä ei tullut..enkä olis varmaan muutenkaan halunnut sitä..en halunnut ottaa mekkoa kokonaan pois..Vartaloni roikkuva iho ahdistaa niin, että itkettää..oliko tässä laihtumisessakaan mitään järkeä, jos vartalosta tuli silti ruma??? Olen yrittänyt parantaa lihaskuntoa tekemällä joitakin liikkeitä kotona..Mun motivaatio ei tällä hetkellä kyllä voimakkaimmillaan ole, mutta yritän silti sählätä jotain :D
Aamulla se jätkä halusi säätää lisää, mutta myös varmistaa, etten vaan kuvitellut tästä jutusta mitään liikoja...siis mitään seurusteluu tai mitään tällaista..No en tietenkään. Silti sen viimeiset sanat ennen lähtöäni "ehkäpä me ei edes nähä enää koskaan" pistivät pahasti takaraivoon..vaikka ne olikin sanottu läppä-tyyliin..miks kukaan sellaista edes sanoisi?? Ensinnäkin se on outoa, koska ollaan pyöritty samoissa piireissä ja muutenkin...tuli jotenkin "käytetty" olo..Whatever.
Nyt olen kirjoitellut vähän aikaa yhen toisen miehen kanssa feissis (alex) ..sovittiin, että tulisin käymään perjantaina..Oikeastaan me sovittiin jo etukäteen, että tästä tulisi puhtaasti "seksitapaaminen" (ihan kuin sillä olisi alunperinkään jotain muuta mielessä..)..oikeastaan se sopii mulle..jotenkin mä olen tällä hetkellä niin kiukkuinen kaikille miehille, että tekis mieli itsenkin vähän käyttää niitä puhtaasti omien halujeni tyydyttämiseen :D Ongelmana on taas se vartalo..se mies on hyvin bodattu ja siit näkee et se huolehtii ulkonäöstään..luulisin, että hän myöskin haluaa hyväkuntoisen "partnerin"..toisaalta,jos hän on katsonut kuviani ni kai niist ainakin joistakin näkee, etten ole mikään luikku tai sporttimimmi..?? Lyhyesti sanottuna, vaikka en välitä pidemmän päälle miehestä paskaakaan, silti pelkään torjuntaa..siis pelkään, että hän pettyy ulkonäkööni enkä mä sit tiiä miten käyttäytyä..voih..mitä paskaa mä kelaankin :D Enkä haluu taaskaan ottaa seksin aikana mekkoa pois..haluan, että vatsani olisi piilossa :) Onks seksi "osittain vaatteet päällä" teistä normaalia? :D Näiden kelaamisten seurauksena päätin taas turvautua alkoholiin..tosin haluaisin käyttää sitä minimaalisesti..tajusin sillo sen jätkän luona aamulla kun säädettiin, että selvinpäin se saattaa olla jopa paljon parempaa,jos osais ees vähän rentoutua..Vielä yks ongelma on se, että menkkani ovat vasta nyt loppumassa..ja pelkään että huominen on vielä vähän liian aikaista seksipuuhiin..vai?? ÄÄhh..liikaa esteitä..:D
Ps. Kilot aamulla melkein 54..sinänsä hyvä, mutta se järkyttävä määrä oksennuskertoja..
Siin välis kävin vielä yksissä kotibileissä..join taas..ja taas liikaa. Jäin yöksi jätkälle (vanja. Olen tavannut hänet pari kertaa aikaisemmin porukassa),jonka luona oltiin..Säädettiin siin jotain, ei ollut kortsua siispä varsinaista seksiä ei tullut..enkä olis varmaan muutenkaan halunnut sitä..en halunnut ottaa mekkoa kokonaan pois..Vartaloni roikkuva iho ahdistaa niin, että itkettää..oliko tässä laihtumisessakaan mitään järkeä, jos vartalosta tuli silti ruma??? Olen yrittänyt parantaa lihaskuntoa tekemällä joitakin liikkeitä kotona..Mun motivaatio ei tällä hetkellä kyllä voimakkaimmillaan ole, mutta yritän silti sählätä jotain :D
Aamulla se jätkä halusi säätää lisää, mutta myös varmistaa, etten vaan kuvitellut tästä jutusta mitään liikoja...siis mitään seurusteluu tai mitään tällaista..No en tietenkään. Silti sen viimeiset sanat ennen lähtöäni "ehkäpä me ei edes nähä enää koskaan" pistivät pahasti takaraivoon..vaikka ne olikin sanottu läppä-tyyliin..miks kukaan sellaista edes sanoisi?? Ensinnäkin se on outoa, koska ollaan pyöritty samoissa piireissä ja muutenkin...tuli jotenkin "käytetty" olo..Whatever.
Nyt olen kirjoitellut vähän aikaa yhen toisen miehen kanssa feissis (alex) ..sovittiin, että tulisin käymään perjantaina..Oikeastaan me sovittiin jo etukäteen, että tästä tulisi puhtaasti "seksitapaaminen" (ihan kuin sillä olisi alunperinkään jotain muuta mielessä..)..oikeastaan se sopii mulle..jotenkin mä olen tällä hetkellä niin kiukkuinen kaikille miehille, että tekis mieli itsenkin vähän käyttää niitä puhtaasti omien halujeni tyydyttämiseen :D Ongelmana on taas se vartalo..se mies on hyvin bodattu ja siit näkee et se huolehtii ulkonäöstään..luulisin, että hän myöskin haluaa hyväkuntoisen "partnerin"..toisaalta,jos hän on katsonut kuviani ni kai niist ainakin joistakin näkee, etten ole mikään luikku tai sporttimimmi..?? Lyhyesti sanottuna, vaikka en välitä pidemmän päälle miehestä paskaakaan, silti pelkään torjuntaa..siis pelkään, että hän pettyy ulkonäkööni enkä mä sit tiiä miten käyttäytyä..voih..mitä paskaa mä kelaankin :D Enkä haluu taaskaan ottaa seksin aikana mekkoa pois..haluan, että vatsani olisi piilossa :) Onks seksi "osittain vaatteet päällä" teistä normaalia? :D Näiden kelaamisten seurauksena päätin taas turvautua alkoholiin..tosin haluaisin käyttää sitä minimaalisesti..tajusin sillo sen jätkän luona aamulla kun säädettiin, että selvinpäin se saattaa olla jopa paljon parempaa,jos osais ees vähän rentoutua..Vielä yks ongelma on se, että menkkani ovat vasta nyt loppumassa..ja pelkään että huominen on vielä vähän liian aikaista seksipuuhiin..vai?? ÄÄhh..liikaa esteitä..:D
Ps. Kilot aamulla melkein 54..sinänsä hyvä, mutta se järkyttävä määrä oksennuskertoja..
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
without direction
Emmä tiedä mikä mulla on..mikään ei enää tunnu riittävältä syyksi lopettaa oksentelu..Haluan hoikemmat kasvot..whatever..jos meen bilettää ni vasta perjantaina..ehdin olla oksentamatta torstaina ja se perjantai päivä..eikä sittenkään ehkä..En vaan jaksa kiinnostua mistään..en saa mistään mitään irti..olen vaan olemassa..kuljen virran mukana jonnekin..ei mihinkään..tekee niin helvetisti mieli vaan juoda ja juoda ittensä känniin yhä uudestaan..ja silloin nähdä muita ihmisiä..ei herrajumala en halua alkoholistiksi..haluan löytää tästä elämästä jotain järkeä..jonkun tarkoituksen..jonkun päämäärän..jotain.
torstai 21. helmikuuta 2013
Klo 23:42
Tää päivä on ollut ihan kamala..syömistä..ahmimista oksentelua..painon nousua ja painon laskua...ja taas nousua..nyt varmaan joku 56,5..aamul oli 55..mä olen taas kerran romuna. En usko, että se mies ottaa yhteyt..ainakaan vähään aikaan...miks mä oon niin huono suhteissa? tai ei mulla sellaista ikinä ole ollutkaan, joten ei kai mikään ihme, etten tiedä miten ois..Naama on turvonnut..poltin äsken tupakan..pyörrytti vähän..se tuntui hyvältä..En tiedä mitä huomisesta tulee..en halua tietää. Olen pettynyt, vihainen, surullinen ja kaikkea muuta.
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
If i can't be good..I will be evil
Päässä on aika paljon ajatuksia, enkä sittenkään tiedä mitstä kirjoittaisin..
Siitä miehestä on pakko sanoo vaan sen, et yksi viimeisimmistä tekstareista on ollut sellane, jossa se sano ettei ole valmis sitoutumaan mihinkään isompaan..en ole minäkään. Mutta jotenkin sain siit tekstarist sellasen fiiliksen ettei se haluu enää nähä..en tiedä..sillä on omat ongelmansa, en ota sitä täysin itteeni..tai siis onhan se puhunu mulle et sillä on sitoutumiskammo ja kyl siit muutenkin näki ettei sil aina näyttäny olevan mukava olo mun kans..Niin ja nyt tiedän varmasti, etten pärjää ilman hitustakaan alkoholia ennen mun tapaamisia..Näin sitä miestä 3 kertaa (laskien mukaan se yö, kun me tavattiin klubis)..joka kerta ollaan oltu klubis tai baaris ja siis minä ainakin olin joka kerta enemmän tai vähemmän humalassa...hyvä minä. Osaankin varmaan antaa hyvin järkevän ja aikuismaisen kuvan ittestäni..
Anyway..tehty mikä tehty. Sanoin sille et ottais yhteyt jos siltä joskus tuntuu..Ite en enää aio sitä tehdä..olen vaan liian ylpeä siihen..Välillä musta tuntuu et mul on ikävä sitä..välillä tuntuu etten välitä..välillä en tiedä miltä tuntuu..
Facebookis mulle kirjoitti mun entinen luokkalainen..ala-asteelta..jotenkin oli tosi mukava saada siltä viestin :) Kai sitä jollain tavalla kiinnosti mitä mulle kuuluu, jos se kirjoitti..?? Tai sit sil oli vaan ylitylsää :D
Kilot siin 55-56 välillä..ihan ok..en jaksa kelata siit mitään enempää..en kyl anna sen nousta ton korkeammalle..oksentelua silloin tällöin..kerrat kuitenkin vähentyneet..Nyt mul on sellane fiilis et en välitä mistään paskaakaan, haluun vaa bilettää ja pitää hauskaa..iskeä ja käyttää hyväkseen miehiä..haluan olla ilkeä..koska olen sisimmissäni tosi vihainen..itelleni..muille..kaikille..
Siitä miehestä on pakko sanoo vaan sen, et yksi viimeisimmistä tekstareista on ollut sellane, jossa se sano ettei ole valmis sitoutumaan mihinkään isompaan..en ole minäkään. Mutta jotenkin sain siit tekstarist sellasen fiiliksen ettei se haluu enää nähä..en tiedä..sillä on omat ongelmansa, en ota sitä täysin itteeni..tai siis onhan se puhunu mulle et sillä on sitoutumiskammo ja kyl siit muutenkin näki ettei sil aina näyttäny olevan mukava olo mun kans..Niin ja nyt tiedän varmasti, etten pärjää ilman hitustakaan alkoholia ennen mun tapaamisia..Näin sitä miestä 3 kertaa (laskien mukaan se yö, kun me tavattiin klubis)..joka kerta ollaan oltu klubis tai baaris ja siis minä ainakin olin joka kerta enemmän tai vähemmän humalassa...hyvä minä. Osaankin varmaan antaa hyvin järkevän ja aikuismaisen kuvan ittestäni..
Anyway..tehty mikä tehty. Sanoin sille et ottais yhteyt jos siltä joskus tuntuu..Ite en enää aio sitä tehdä..olen vaan liian ylpeä siihen..Välillä musta tuntuu et mul on ikävä sitä..välillä tuntuu etten välitä..välillä en tiedä miltä tuntuu..
Facebookis mulle kirjoitti mun entinen luokkalainen..ala-asteelta..jotenkin oli tosi mukava saada siltä viestin :) Kai sitä jollain tavalla kiinnosti mitä mulle kuuluu, jos se kirjoitti..?? Tai sit sil oli vaan ylitylsää :D
Kilot siin 55-56 välillä..ihan ok..en jaksa kelata siit mitään enempää..en kyl anna sen nousta ton korkeammalle..oksentelua silloin tällöin..kerrat kuitenkin vähentyneet..Nyt mul on sellane fiilis et en välitä mistään paskaakaan, haluun vaa bilettää ja pitää hauskaa..iskeä ja käyttää hyväkseen miehiä..haluan olla ilkeä..koska olen sisimmissäni tosi vihainen..itelleni..muille..kaikille..
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
KLO 12 päivällä
Jugurttirahkaa..ehkä 250g...kahvi rasvattomalla maidolla...pieni vihreä omena...kaikki ok. Vai? Pari lusikkaa vaniljajogurttia. Se oli siinä. Jogurtti loppuun, puuroa voilla, voileipiä, kahvia runsaalla maidolla ja tomusokerilla (tavallinen sokeri oli loppu), pari lehtitaikinalevyä, hieman mysliä rusinoilla ja maidolla, kinkku-juustopatonki------>vessa. Kaikki ulos.
4 kapselia seronilia (80mg??), siemaus kahvia ja pari punaisen Kentin jämää..Olo..tyhjä, ajatukset nollilla, paskan maku suussa.
Raha-asiat selvittämättömiä..kai se opintotuki sielt tulee (heh)..lääkäriasiat jätetty sikseen. Tulevaisuus hämärä.
Kiinnostuksen kohteeni on pysynyt vaiti..ei tekstaria,ei soittoa, ei mitään...taisin sillo viimeks kännipäissään sepittää sillekki jotain olemattomasta poikaystävästäni (why in hell i did that??!)
Aamulla se kysy et mitä sanoinkaan siitä..menin eka ihan hämilleen..en muistanut yhtään et oisin sille sanonut siit mitää...keksin et ollaan eroamassa..se lopullinen piste vaan puuttuu. Annoin kuitenkin ymmärtää, että tykkään hänestä..hänestä siis enkä "poikaystävästäni"..Musta tuntuu et mun on niin helppo mennä valehtelee kaikesta..tuntuu et alan kohta itekki uskoo mun keksimiin tarinoihin..Haluan olla joku muu. Haluan esittää jotakin toista. Haluan elää jonkun muun elämää. Haluan keksiä itelleni roolin ja viedä se loppuun asti..hukkua mun fantasioihin ja valheisiin.
Haluaisin kutsua se elokuviin..kehtaisinkohan? sanokaa..kehtaisinko mä...
Menkat alko ja mulla on vitun turvonnut olo..vatsaan sattuu aina välillä ja se vituttaa. Venaan ainakin et menkat loppuu ennenku meen (jos meen..ja jos hän edes suostuu) näkee sitä.
Muuten kaikki niinku aina..paino 56..haluan...HALUAN painaa 50..oisinko sitten tyytyväinen? Who knows..must tuntuu et oon kuitenki alkanu ton painon suhteen olla vähän armollisempi itelleni..olen nytkin viimepäivinä ollut välillä hyvinkin tyytyväinen peilikuvaani...välillä taas en.
4 kapselia seronilia (80mg??), siemaus kahvia ja pari punaisen Kentin jämää..Olo..tyhjä, ajatukset nollilla, paskan maku suussa.
Raha-asiat selvittämättömiä..kai se opintotuki sielt tulee (heh)..lääkäriasiat jätetty sikseen. Tulevaisuus hämärä.
Kiinnostuksen kohteeni on pysynyt vaiti..ei tekstaria,ei soittoa, ei mitään...taisin sillo viimeks kännipäissään sepittää sillekki jotain olemattomasta poikaystävästäni (why in hell i did that??!)
Aamulla se kysy et mitä sanoinkaan siitä..menin eka ihan hämilleen..en muistanut yhtään et oisin sille sanonut siit mitää...keksin et ollaan eroamassa..se lopullinen piste vaan puuttuu. Annoin kuitenkin ymmärtää, että tykkään hänestä..hänestä siis enkä "poikaystävästäni"..Musta tuntuu et mun on niin helppo mennä valehtelee kaikesta..tuntuu et alan kohta itekki uskoo mun keksimiin tarinoihin..Haluan olla joku muu. Haluan esittää jotakin toista. Haluan elää jonkun muun elämää. Haluan keksiä itelleni roolin ja viedä se loppuun asti..hukkua mun fantasioihin ja valheisiin.
Haluaisin kutsua se elokuviin..kehtaisinkohan? sanokaa..kehtaisinko mä...
Menkat alko ja mulla on vitun turvonnut olo..vatsaan sattuu aina välillä ja se vituttaa. Venaan ainakin et menkat loppuu ennenku meen (jos meen..ja jos hän edes suostuu) näkee sitä.
Muuten kaikki niinku aina..paino 56..haluan...HALUAN painaa 50..oisinko sitten tyytyväinen? Who knows..must tuntuu et oon kuitenki alkanu ton painon suhteen olla vähän armollisempi itelleni..olen nytkin viimepäivinä ollut välillä hyvinkin tyytyväinen peilikuvaani...välillä taas en.
tiistai 12. helmikuuta 2013
Halusin kertoo vähän tosta mun tilanteesta sen jätkän kaa..Siis menin ennen niitä treffejä baariin kavereitten kaa..join..ihan tarpeeks (yllätys,yllätys)..me nähtiinkin sit loppujen lopuks paljon myöhemmin kuin alunperin piti..mut siis..mentiin Mempihkseen, otettii drinkit, juteltiin..mulla oli mukavan rento olo (kiitos alkoholin taas kerran), sit mentiin sen luo kattoo leffaa..leffan kattomisest ei tullu mitää ku me ruvettiin heti säätää :D Anyway..vaikka oon ollu molemmilla kerroilla ku me nähtiin aika kännissä, silti molempina iltoina meillä on ollut nii mukavia keskusteluja..tai siis..oon saanu näiden tapaamisten aikana tietää hänestä ja hänen perheestään aika paljon..sitä paitsi oon aina ollut aika pitkälle keskipäivään saakka hänen luonaan, joten selvinpäinkin, tosin aika väsyneenä olen hänen kanssaan viettänyt aikaa :) Mut juju on se, että aina kun alussa näen hänet, tajuan ettei hän ehkä ulkonäöltään oo kuitenkaan ihan mun makuun..mut sit taas se kuitenkin jollain taval vetää mua fyysisesti puoleensa..ja tykkään hänen luonteestaan tosi paljon, paitsi välil musta tuntuu et se on vähän liian "pehmeä" ihminen mulle..en osaa sitä selittää, mut must tuntuu et mä kaipaan välillä "lujia otteita" :D Lähin siis hänen luotaan silloin sunnuntaina joskus kahdentoista aikaan..sinä iltana vielä tekstailtiin ihanan söpöjä tekstareita :D mutta maanantaina eikä toistaiseksi vieläkään hänestä ei oo kuulunu mitään..Se on nii ristiriitaista, koska välillä must tuntuu etten ees kehtais vastata, jos hän soittais, mut kuitenki haluaisin sisimmissäni et soittais..tai mieluummi tekstais :D
Aattelin et ehkä se ei haluu olla liian takertuva tai on muuten vaan epävarma tykkäänkö hänestä oikeesti eikä sen takii kehtaa ottaa yhteyt, mut musta mä oon antanu sen ymmärtää aika selkeesti et tykkään siit..paitsi en sillo viimeks halunnu et se menis saattaa mua sen yön jälkeen mut mielestäni mä esitin sen enemmän sillee etten haluu sen vaivautuvan..emt..kaiken kaikkiaan niinku sanoin, mulla on sen ihmisen suhteen aika ristiriitaiset fiilikset..aattelin, etten ite aio ottaa siihe yhteyt, mut saa nähä..must tuntuu et mul on ikävä sitä :D
Aattelin et ehkä se ei haluu olla liian takertuva tai on muuten vaan epävarma tykkäänkö hänestä oikeesti eikä sen takii kehtaa ottaa yhteyt, mut musta mä oon antanu sen ymmärtää aika selkeesti et tykkään siit..paitsi en sillo viimeks halunnu et se menis saattaa mua sen yön jälkeen mut mielestäni mä esitin sen enemmän sillee etten haluu sen vaivautuvan..emt..kaiken kaikkiaan niinku sanoin, mulla on sen ihmisen suhteen aika ristiriitaiset fiilikset..aattelin, etten ite aio ottaa siihe yhteyt, mut saa nähä..must tuntuu et mul on ikävä sitä :D
maanantai 11. helmikuuta 2013
Haaste
Mulla on tylsää, joten teenpä minäkin edes yhden haasteen :D Nappasin tän Moonpien postauksesta :)
11 asiaa itsestäni:
1. Nukun teddykarhu kainalossani
2.Tunnen todella usein kateutta muita kohtaan ja yritän aina tasitella sitä tunnetta vastaan.
3. Luulen, että siskoni ovat maailman parhaita siskoja
4. Uskon, että rakastan äitiäni enemmän kuin mitä hän koskaan saisi tietää.
5. Masennun varmasti, jos en pääse kesällä mökillemme Venäjälle.
6. Valehtelen muutamalle ihmiselle, että minulla on poikaystävä (syynä oli alunperin se, etten halunnut kyseisen ihmisen yrittävän mitään mun suhteeni, sitten se vaan jäi päälle :D)
7. Minusta tuntuu, että yritän väkisin rakastua yhteen ihmiseen :D
8. Haluan edelleen laihtua
9. Välillä mua huvittaa, kun ihmiset ärsyyntyvät turhasta (huomatessaan mun huvittuneisuuden ne ärsyyntyvät vielä enemmän)
10. Minulle alkaa kehittyä kahvi- sekä ehkä tupakkariippuvuus
11. Kiroilen turhan usein, mikä ei ole ollenkaan nättiä :(
Kysymykset minulle:
1. Jos saisit elää jonkun päivän uudestaan, minkä päivän eläisit?
Luulen, että se olisi jokin päivä lapsuudestani..aika olisi kesä ja paikkana ehdottomasti kesämökki. Silloin kaikki oli niin mielenkiintoista ja hauskaa.
2. Kadutko mitään?
Kadun aika moniakin asioita..mm. joitakin kännisekoiluja, jolloin oli mennyt aivan överiks..sitten tietysti monia hetkiä, jolloin olen tahattomasti tai tarkoituksella loukannut läheisiä ihmisiä..kadun, etten ollut huomaavaisempi ja lempeämpi ukkiani kohtaan hänen viimeisinä elinpäivinään..On niitä varmaan monia muita asioita mut nää nyt tuli ekana mieleen.
3. Saat viettää päivän kenen tahansa henkilön kanssa, kenen kanssa vietät sen?
Viettäisin päivän sellaisen ihmisen kanssa, jonka vieressä mulla on mahdollisimman rento ja mukava olo..eli jommankumman siskoistani kanssa :D Aika mielikuvituksetonta, mutta just tällä sekunnilla vastaisin näin..kukaan julkkiksista ei kiinnosta mua niin paljon, että jaksaisin kestää sitä stressiä vaan tutustuakseen häneen :D Toivon, että tulevaisuudessa se voisi olla joku elämäni rakkaus, mut sellaista en ainakaan vielä osaa kuvitella itselleni..
4. Mitkä ovat paheesi?
Juhliessa runsas alkoholinkäyttö,kiroilu..lisäksi olen aivan LIIAN kiinnostunut kaikista rikollisuusjutuista...sarjamurhaajat,naismurhaajat,kidnappaukset, sieppaukset ja kiduttaminen jne.
5. Mitkä ovat unelmasi?
Jälleen aika kliseistä, mutta haluan todella löytää sisäisen tasapainon. Haluan oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäni ja asioita ympärilläni. Ja haluaisin keksiä elämälleni päämäärän :D
6. Entä pelkosi?
Epäonnistuminen, torjuminen, väheksyntä, se ettei mua hyväksyttäisi..yksinäisyys..Yksinkertaisesti: pelkään tulevani luuseriksi sen sanan kaikissa merkityksissä :D
7. Jos olisit jokin taruolento, mikä olisit?
Olisin varmaan Kattonen (vai onks se satuhahmo? vai onks sil mitään väliä? :D) Sillä on hauskaa ja se on optimisti.
8. Jos sinun täytyisi luopua jostain aististasi, mistä luopuisit?
Toi on vaikee..jouduin jopa virkistämään muistiani wikipedian avulla mitä kaikkii niitä on :D Makuaisti on varmaan se, josta voisin luopua..jos ois pakko :D
9. Missä asioissa olet hyvä?
Olen suhteellisen hyvä laulamaan..Teen myös siedettävää ruokaa :D Uskon myös, että halutessani osaan järjestellä tavaroita hyvin :)
10. Missä huono?
No ystävyyssuhteiden ylläpitäminen on mulle aina ollut vaikeaa..En myöskään osaa tuottaa hyvää kaunokirjallista tai asiallista tekstiä..Olen huono analysoimaan teoksia :) Olen huono piirtämisessä..vitsi aika monessa asiassa olen huono :D
11. Ketä ihailet ja miksi?
Ihailen äitiäni, koska hän on pystynyt kestämään niin paljon, hän on vahva ja suhteellisen kärsivällinen..hän on myös aika varma itsestään..välillä turhankin varma :) Julkkiksista ihailen jollakin tapaa Russell Brandia..hän on jotenki melkeen aina nii iloinen ja positiivinen ja kevytmielinen..sellane suurimmaks osaks "ihan sama"-asenteella liikkuva persoona..Tulee siitä jotenkin mieleen sanat "If you don't like me, it's your problem" :D Olen aina ihaillut sellaista asennetta :) Taiteellisesta näkökulmasta katsottuna ihailen myös Billie Joe Armstrongia..hänellä on hyvä ääni, suht hyvät biisit ja jälleen se asenne :)
Kyssärit teille:
1. Jos saisit valita ajan, jossa haluaisit elää, milloin se olisi?
2.Kerro kolme asiaa, jotka eniten ärsyttävät muissa ihmisissä.
3. Jos sinun pitäisi valita yksi biisi, joka parhaiten kuvailisi sun tänhetkistä elämää/tuntemuksia/fiiliksiä , mikä se olisi?
4. Jos saisit olla kuka tahansa muu ihminen, kuka olisit ja miksi? (ota huomioon sekä ulkonäkö että persoona)
5. Jos (kuvittele vaan :)) vampyyri tartuttaisi sinut, tekisitkö itsemurhan vai eläisitkö vampyyrielämää? :D
6. Mistä saavutuksistasi (pienetkin asiat voivat olla saavutuksia) olet ylpeä?
7. Jos sun pitäisi tehdä kirjoitustatuointi, mitä kirjoittaisit kehoosi? (jos sulla on jo tällaisia niin kerro niistä)
8. Jos haluaisit adoptoida vauvan ja saisit adoptoida sen mista tahansa maasta, missä tekisit sen?
9.Ketä muistutat luonteeltasi enemmän äitiä,isää ja millä tavoin vai ei kumpaakaan?
10. Jos joutuisit kirjoittamaan sinun elämäkertaromaanin, mikä tulisi sen nimeksi?
11. Mikä voisi olla mielestäsi tärkein "elämänvinkki" nuorelle ihmiselle?
Kaikki saa tehdä ;)
Ohjeet:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
1. Nukun teddykarhu kainalossani
2.Tunnen todella usein kateutta muita kohtaan ja yritän aina tasitella sitä tunnetta vastaan.
3. Luulen, että siskoni ovat maailman parhaita siskoja
4. Uskon, että rakastan äitiäni enemmän kuin mitä hän koskaan saisi tietää.
5. Masennun varmasti, jos en pääse kesällä mökillemme Venäjälle.
6. Valehtelen muutamalle ihmiselle, että minulla on poikaystävä (syynä oli alunperin se, etten halunnut kyseisen ihmisen yrittävän mitään mun suhteeni, sitten se vaan jäi päälle :D)
7. Minusta tuntuu, että yritän väkisin rakastua yhteen ihmiseen :D
8. Haluan edelleen laihtua
9. Välillä mua huvittaa, kun ihmiset ärsyyntyvät turhasta (huomatessaan mun huvittuneisuuden ne ärsyyntyvät vielä enemmän)
10. Minulle alkaa kehittyä kahvi- sekä ehkä tupakkariippuvuus
11. Kiroilen turhan usein, mikä ei ole ollenkaan nättiä :(
Kysymykset minulle:
1. Jos saisit elää jonkun päivän uudestaan, minkä päivän eläisit?
Luulen, että se olisi jokin päivä lapsuudestani..aika olisi kesä ja paikkana ehdottomasti kesämökki. Silloin kaikki oli niin mielenkiintoista ja hauskaa.
2. Kadutko mitään?
Kadun aika moniakin asioita..mm. joitakin kännisekoiluja, jolloin oli mennyt aivan överiks..sitten tietysti monia hetkiä, jolloin olen tahattomasti tai tarkoituksella loukannut läheisiä ihmisiä..kadun, etten ollut huomaavaisempi ja lempeämpi ukkiani kohtaan hänen viimeisinä elinpäivinään..On niitä varmaan monia muita asioita mut nää nyt tuli ekana mieleen.
3. Saat viettää päivän kenen tahansa henkilön kanssa, kenen kanssa vietät sen?
Viettäisin päivän sellaisen ihmisen kanssa, jonka vieressä mulla on mahdollisimman rento ja mukava olo..eli jommankumman siskoistani kanssa :D Aika mielikuvituksetonta, mutta just tällä sekunnilla vastaisin näin..kukaan julkkiksista ei kiinnosta mua niin paljon, että jaksaisin kestää sitä stressiä vaan tutustuakseen häneen :D Toivon, että tulevaisuudessa se voisi olla joku elämäni rakkaus, mut sellaista en ainakaan vielä osaa kuvitella itselleni..
4. Mitkä ovat paheesi?
Juhliessa runsas alkoholinkäyttö,kiroilu..lisäksi olen aivan LIIAN kiinnostunut kaikista rikollisuusjutuista...sarjamurhaajat,naismurhaajat,kidnappaukset, sieppaukset ja kiduttaminen jne.
5. Mitkä ovat unelmasi?
Jälleen aika kliseistä, mutta haluan todella löytää sisäisen tasapainon. Haluan oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäni ja asioita ympärilläni. Ja haluaisin keksiä elämälleni päämäärän :D
6. Entä pelkosi?
Epäonnistuminen, torjuminen, väheksyntä, se ettei mua hyväksyttäisi..yksinäisyys..Yksinkertaisesti: pelkään tulevani luuseriksi sen sanan kaikissa merkityksissä :D
7. Jos olisit jokin taruolento, mikä olisit?
Olisin varmaan Kattonen (vai onks se satuhahmo? vai onks sil mitään väliä? :D) Sillä on hauskaa ja se on optimisti.
8. Jos sinun täytyisi luopua jostain aististasi, mistä luopuisit?
Toi on vaikee..jouduin jopa virkistämään muistiani wikipedian avulla mitä kaikkii niitä on :D Makuaisti on varmaan se, josta voisin luopua..jos ois pakko :D
9. Missä asioissa olet hyvä?
Olen suhteellisen hyvä laulamaan..Teen myös siedettävää ruokaa :D Uskon myös, että halutessani osaan järjestellä tavaroita hyvin :)
10. Missä huono?
No ystävyyssuhteiden ylläpitäminen on mulle aina ollut vaikeaa..En myöskään osaa tuottaa hyvää kaunokirjallista tai asiallista tekstiä..Olen huono analysoimaan teoksia :) Olen huono piirtämisessä..vitsi aika monessa asiassa olen huono :D
11. Ketä ihailet ja miksi?
Ihailen äitiäni, koska hän on pystynyt kestämään niin paljon, hän on vahva ja suhteellisen kärsivällinen..hän on myös aika varma itsestään..välillä turhankin varma :) Julkkiksista ihailen jollakin tapaa Russell Brandia..hän on jotenki melkeen aina nii iloinen ja positiivinen ja kevytmielinen..sellane suurimmaks osaks "ihan sama"-asenteella liikkuva persoona..Tulee siitä jotenkin mieleen sanat "If you don't like me, it's your problem" :D Olen aina ihaillut sellaista asennetta :) Taiteellisesta näkökulmasta katsottuna ihailen myös Billie Joe Armstrongia..hänellä on hyvä ääni, suht hyvät biisit ja jälleen se asenne :)
Kyssärit teille:
1. Jos saisit valita ajan, jossa haluaisit elää, milloin se olisi?
2.Kerro kolme asiaa, jotka eniten ärsyttävät muissa ihmisissä.
3. Jos sinun pitäisi valita yksi biisi, joka parhaiten kuvailisi sun tänhetkistä elämää/tuntemuksia/fiiliksiä , mikä se olisi?
4. Jos saisit olla kuka tahansa muu ihminen, kuka olisit ja miksi? (ota huomioon sekä ulkonäkö että persoona)
5. Jos (kuvittele vaan :)) vampyyri tartuttaisi sinut, tekisitkö itsemurhan vai eläisitkö vampyyrielämää? :D
6. Mistä saavutuksistasi (pienetkin asiat voivat olla saavutuksia) olet ylpeä?
7. Jos sun pitäisi tehdä kirjoitustatuointi, mitä kirjoittaisit kehoosi? (jos sulla on jo tällaisia niin kerro niistä)
8. Jos haluaisit adoptoida vauvan ja saisit adoptoida sen mista tahansa maasta, missä tekisit sen?
9.Ketä muistutat luonteeltasi enemmän äitiä,isää ja millä tavoin vai ei kumpaakaan?
10. Jos joutuisit kirjoittamaan sinun elämäkertaromaanin, mikä tulisi sen nimeksi?
11. Mikä voisi olla mielestäsi tärkein "elämänvinkki" nuorelle ihmiselle?
Kaikki saa tehdä ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















