tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kaksi edellistä päivää ovat olleet VÄHÄN parempia kuin aikaisemmat..mutta vain vähän siis. Oksensin molempina päivinä yhden kerran ja olin syönyt päivän aikana jotain ruokaa..en nyt kuitenkaan normaalia..jotain omenoita,rahkaa,siemeniä ja kahvia lähinnä...jotakin tällaista. Tänään olen oksentanut 2 kertaa. Toisen oksennuskerran jälkeen vaaka näytti 55 kiloa. Ei niin paha..kai..
Sen jälkeen olen syönyt 1 rasvattoman jogurtin, 1 omenan, 400g luumua, n.200g suolakurkkua,kahvin ja kasan auringonkukansiemeniä..siementen ansiota syöty kalorimäärä voi olla aika suurikin, mutten tiedä jaksanko välittää siitä sen enempää..ajatukset ajautuvat nyt välillä kuitenkin ahmintaan ja oksentamiseen, mutta olen VÄSYNYT..

Mun pitäisi miettiä mitä mä oikeasti teen elämälläni..opintotuet menevät edelleen hukkaan, sairaslomaa en ole hakenut ja aika vaan kuluu ruuan kanssa vammailun parissa..välillä tulee biletyksiä,darroja,satunnaista sekstailua ja muuta sekopäistä..eikä yhtään mitään järkevää...
Ei yhtään mitään sellaista, millä olisi jokin tarkoitus..jokin merkitys..ei mitään.

Ajoin eilen bussilla (naurakaa tai älkää, mutta menin jollain bussilla jonnekin vailla mitään tarkoitusta tai päämäärää..istuin vaan, katoin ikkunasta ja kuuntelin musiikkia) ja näin yhes vaihees kadulla kävelevän pikkupojan..pojalla oli koulureppu selässään..Silloin mä jotenkin havahduin ajattelemaan, että tuollakin pikkupojalla, joka ei kenties tiedä eikä ymmärrä aikuisesta maailmasta yhtään mitään,jopa hänen elämässään on tällä hetkellä enemmän tarkoitusta kuin minun..Hän käy koulussa, tekee läksyjä..ehkä ulkoilee kavereittensa kanssa..tai ehkä hänellä on jokin lemmikki, jota hän hoitaa tai pikkuveli, jonka kanssa hän leikkii..tuo pikkupoika ELÄÄ..hän tekee jotakin..hän on aktiivinen osa tätä maailmaa..Pikkupojalla oli todennäköisesti kiire kotiin..ehkäpä tekemään läksyjä, ehkä syömään (ja myös nauttimaan ruuasta), ehkä leikkimään..tai ehkä hänellä oli vaan ikävä äitiä ja hän halusi päästä mahdollisimman nopeasti kotiinsa halatakseen tätä (hieman epätodennäköistä nykyaikana?? who knows..)..Itse olen jo unohtanut, milloin minulla olisi kiire yhtään mihinkään..no ehkä polille, mutta siitäkin on jo kuukausia aikaa..Tajusin silloin busissa, että käytännössä elämäni on pysähtynyt paikoilleen..oikeastaan on pysynyt paikoillaan jo pitkään..sisäinen minä on tiukasti ja epätoivoisesti jäänyt jumiin johonkin, mistä se ei osaa tai ehkäpä tällä hetkellä jo ei haluakaan päästä irtaantumaan.Olen tottunut olemaan siellä. Se on turvallista ja mukavaa..se on minun, OMA paikkani..oma suo, johon vajoan yhä enemmän ja josta pääseminen pois on yhä työlämpää.

Olen väsynyt ja ärtynyt...todennäköisesti menen nyt ahmimaan ja oksentamaan sitten. En jaksa ajatella enempää tilanteestani. Se ei ole muuttunut eikä varmaan lähiaikoina muutu..en tiedä mitä pitäisi tehdä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti