Mä olen taas täällä.. Kahvilassa. Taas yksin. Söin kotona ostamiani ruokia ja lähdin kaupan vessan kautta keskustaan. Loput ruoasta on edelleen mun repussa. Se haisee valkosipulille. Kasvoni ovat turvoksissa. Itse olen uupunut ja tympääntynyt kaikkeen. Mun kuuluisi olla nyt tunnilla. Äitini maksaa niistä. Mutta en ole. En tiedä, miten palata ruotuun ja saada asiat tehdyiksi.. Mielessäni kävi keskeyttää koko homma.. Tunnustaa tappio miljoonas kerta ja lähteä itkien kotiin Helsinkiin. Lay down your arms.. Give up the fight. Niin kuin tunnetussa Green Dayn biisissä sanotaan. Mutta mitä mä teen, kun tuun kotiin?? En osaa syödä normaalisti, syömisiäni vahdittaisiin, vailla mitään tekemistä, päämäärää.. God, i wish this would stop.. Mä haluaisin lopettaa perheeni luottamuksen pettämisen.. He ovat saaneet pettyä liian monta kertaa kestettäväksi.. En ymmärrä, miksi he vieläkin uskovat minuun??? Aina kun he sanoivat mulle uskovani muhun, mun sydäntä kirpaisi ja sisäinen ääni huusi "älkää! Kaikki on valetta, huijausta..olette väärässä! Luovuttakaa mun suhteen.." Niin mun on helpompi jatkaa tätä olemassaoloa.. Omatunto ei kiduttaisi niin pahasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti