Nuoren naisen elämää tai "epäelämää". Epäelämää syömishäiriön kanssa ja heikkoa kamppailua sitä vastaan.
tiistai 16. elokuuta 2016
Päivittelyt
No niin. Aloitan lyhyellä tiivistelmällä viimeisen kuukauden tapahtumista. Kaikkea on tapahtunut ja paljon (mm. lähdin kotoa skandaalin kera ja olen nyt palannut takaisin), mutta keskityn tässä vain ja yksinomaan syömiseen ja muutoksiin minussa. Lähdin 08.07.2016 toiseen maahan, maahan, jota rakastan hyvin paljon. Ennen lähtöä mulla alkoi hyvin vaikea bulimia-kierre. Söin paljon ja oksensin useita kertoja päivässä, kävin aika usein myös juoksemassa keskipitkiä matkoja. Mun paino oli tällöin (lähdon aikaan) viisarivaalla mitattuna 47-48 kg. Olin siellä yhdessä kaupungissa jonkin aikaa, lähdin leirille kahdeksi viikoksi toiseen kaupunkiin tai oikeastaan kylään. Siellä tuli syötyä hyvin niukasti ja loppuvaiheessa rupesin oksentamaan mm. hedelmiä. Kun tulin leiriltä takaisin mulla oli muutama hyvin epäonnistunut päivä, kun söin n.puoli kiloa rahkaa päivässä, sen päälle kahvia, jonkin verran sulatejuustoa ja esim. purkitettua kananlihaa. 29.07.16 jo digivaalla punnittuna paino oli 53 kg. Tietysti, olin ennen tätä täysin kuivinut, koska joka kerta oksensin niin, ettei nesteitä jäänyt sisälle ollenkaan, enkä juonut päivän aikana tarkoituksella lähes mitään muuta kuin pari kuppia kahvia, joka sekin kuivattaa. Plus se ero viisarivaakojen ja digivaakojen välillä (jos sitä nyt on). Mutta veikkaisin, että kolmisen kiloa oli tullut lisää joka tapauksessa, vaikkei se ulkoapäin näkynyt. Siitä lähtien mulla on ollut hyvin vaikeaa..olen syönyt paljon, oksentanut paljon, jättänyt sisään paljon, lenkkeillyt paljon vähemmän jne. En tiedä yhtään, paljon painan tällä hetkellä (16.08.16) ja pelkään ajatellakin sitä. Tiedän vain, että 13.08.16 kun kävin shoppailemassa, housut kokoa 38 olivat mulle isot. Koko 36 oli juuri ja juuri sopiva, mutta grammakin vielä ja niistä tulee kai pienet...Siinä kaikki numerot, jotka on mulla tiedossa tähän saakka. Siitä, kun palasin leiriltä on kulunut 22 päivää, joista jotakuinkin onnistuneita on ollut vain 7 (pidän ruokapäiväkirjaa). Eli kokonaiset 15 päivää on ollut täyttä *****. Että näin.
lauantai 14. toukokuuta 2016
Omantunnon toisella puolen
Tässä sitä taas ollaan. Karkasin kotoa. Minut haluttiin parantaa. Perheeni. He, jotka tuntevat eniten kipua tästä tilanteesta. Tunsin itseni ansaan ajetuksi. Vaurioitunut eläin, jolla ei ole pakotietä. En voinut antaa kaiken tämän "työni" menevän hukkaan. Siksi pakenin. Ja koska tiesin, etten voisi elää näin. En koskaan. Kiertäisin vain samaa kehää, mutta sisältä olisin silti kuollut. Jäänkö eloon nyt? Pystynkö tehdä näin perheelleni? Muuttuuko mikään enää koskaan paremmaksi? Pystynkö vihdoin ottamaan vastuun elämästäni ja päättää oikein? En tiedä. Mutta tiedän, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Minun on yritettävä. He vihaavat minua. Tiedän sen. Sattuuko se? Kyllä se sattuu...mutta taisin olla väärässä omantunnon kohdalla...ehkä se sittenkin nukahti sisälläni. En mieti tällä hetkellä mitään muuta kuin että elämäni on muututtava. Muuttuuko se koskaan kotona? Ei. Muuttuuko se, jos muutan? Ehkä. Näen siinä mahdollisuuden. He eivät näe. Mutta minä näen..pienen, mutta uskon, että se on siellä.
Joskus tämä kaikki tuntuu pitkittyneeltä unelta. Mitä minä teen? Miksi? Kuka siitä kärsii? Kuka hyötyy? Mihin olen menossa? Palaanko takaisin? Onko minulla mahdollisuus? Paljon kysymyksiä eikä kovin paljon vihjeitä vastauksista. Kai jokaisella on mahdollisuus pelastua. Toinen kysymys on - millä hinnalla? Voiko sitä hintaa koskaan antaa anteeksi?
Joskus tämä kaikki tuntuu pitkittyneeltä unelta. Mitä minä teen? Miksi? Kuka siitä kärsii? Kuka hyötyy? Mihin olen menossa? Palaanko takaisin? Onko minulla mahdollisuus? Paljon kysymyksiä eikä kovin paljon vihjeitä vastauksista. Kai jokaisella on mahdollisuus pelastua. Toinen kysymys on - millä hinnalla? Voiko sitä hintaa koskaan antaa anteeksi?
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Mietteitä
Jälleen kerran huono päätös. Todella huono. Mutta niin houkutteleva. Itsensä näännyttäminen. 4.päivä ja kaikki hyvin. Mistä kärsin enemmän - siitä, että olen mitätön ja epäonnistunut ihmisenä vai siitä, etten näytä siltä, miltä toivoisin näyttäväni?
Olen huomannut itsessäni erään piirteen..kun alan laihduttamaan ja minulle tulee siitä hyvä olo, yhtäkkiä...minussa herää omatunto. Ikään kuin se nukkuisi aikana, jolloin syön ja murehdin lihovani, mutta kerran alan tuntea nälkää ja rauhoitun siinä mielessä...pieni piru päässäni saa minut huomaamaan kaiken sen, mitä olen elämässäni tehnyt väärin..ennen kaikkea perhettäni kohtaan. Ja kaiken sen mukana herää suunnaton sääli äitiäni kohtaan...hän on kokenut paljon, hyvin paljon..joskus tuntuu, että koko hänen elämänsä on ollut yhtä kamppailua..tilanteiden ja ihmisten kanssa...useimmiten läheisten kanssa. Meissä kaikissa on paljon vikoja..ja hän on saanut kärsiä niistä. Hänellä on liian vahva oikeudenmukaisuuden taju. Hän ottaa elämässä kaiken liian vakavasti ja se syö häntä sisältä..kaiken pitää mennä oikein..mikään ei saa mennä väärin. On hyvin vaikeaa elää tällä tavalla...lähes mahdotonta. Mutta hän elää. Ja minä vaikeutan sitä.
Olen kuullut psykologien mielipiteen siitä, että jos perheessä äiti on liian kontrolloiva, joskus lapsi kapinoi sitä vastaan ainoilla keinoilla, mitä tuntee kontrolloivansa itse. Ja yleensä se keino on jokin huono tapa. Polttaminen, juominen, huumeet.....syömishäiriö. Se on jokin asia, johon äiti ei oikein pysty puuttumaan...tai ainut asia, johon lapsi ei viimein salli hänen puuttuvan.
Omasta tilanteestani voin sanoa sen verran, että kyllä - äiti on kontrolloiva. Ja kyllä - sisimmissäni kapinoin sitä vastaan...yleensä väärin keinoin. Minun alkoholin käyttö...ehkä se syömishäiriökin..Toisaalta minusta tuntuu, että elämäni varrella näitä syitä ja tilanteita, jotka ovat kenties johtaneet tähän nykyiseen olooni, on ollut niin paljon, että tämän takun selvittäminen on lähes mahdotonta. En missään nimessä sysää kaikkea äitini niskaan. Tiedän, että loppujen lopuksi hän on maailman paras äiti..ja se suunnaton rakkaus meitä kohtaan..Toisaalta joskus mietin..että rakkauskin voi satuttaa ja vaurioittaa...Jossakin vaiheessa jokin vain meni väärin. Eikä minulla riittänyt voimia kääntää kaikki toiseen suuntaan.
perjantai 11. maaliskuuta 2016
Pitkästä pitkästä aikaa eksyin taas omalle blogilleni. Tiedän, että luultavasti tätä ei enää kukaan lue, mutta varmistanpahan, että kirjoitustaidot ovat vielä tallella :D Noh..olen nyt 25-vuotias, ylipainoinen (en tiedä paljonko), tyytymätön ihminen, jonka elämä on edelleen pysähdyksissä. Ihan kuin joku olisi painanut pause-nappia jossakin vaiheessa ollessani teini-iässä eikä ole vieläkään pistänyt nauhaa pyörimään eteenpäin. Aika vilisee silmieni edessä, kaikki ympärilläni liikkuu, kehittyy, kasvaa, vahvistuu, muuttaa väriään..mutta minä pysyn samana. Pienenä ja haavoittuvaisena sisältä ja isona ja kömpelönä ulkoa. Tiedän, mikä pitää minua paikallaan. Elämän pelko. Jossakin vaiheessa pakenin oikeaa elämää omaan kuviteltuun ja turvalliseen..olemassaolemattomaan maailmaani. Helppoon ja yksinkertaiseen..lapselliseen. Sellaiseen, joka ei ole oikean ihmisen arvoinen.
lauantai 16. marraskuuta 2013
back..again?
Hei kaikki..Mä ajattelin pitkästä pitkästä aikaa kirjoittaa tänne kuulumisia..paljon kaikkea (enimmäkseen ikävää) on tapahtunut eli kerrottavaa olis paljon..haluan että tekstistä kuitenkin tulee yhtenäinen ja kronologisesti looginen,enkä mitään pätkiä, joissa hypin yhdestä asiasta toiseen (näin saattaa tietysti joka tapauksessa käydä :p ) joten aion panostaa siihen vähän enemmän aikaa ja kirjoitan sen jossakin vaiheessa hieman myöhemmin..haluaisin kuitenkin, että kommentoisitte jotakin (jos tätä nyt joku vielä lukee :D ) tähän, että tietäisin onko mun edes järkee kirjoittaa :D tai ehkäpä kirjoitan joka tapauksessa itseäni varten, mut anyway olis kiva tietää :))
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Wanna die...really....maybe.....don't know
Vihaan itseäni ja vartaloani koko sydämestä..mä vannon, etten enää ikinä halunnut tulla tänne valittamaan näistä seikoista, koska halusin päättää jättää nämä pinnalliset seikat toisarvoisiksi ja keskittyä kohentamaan terveyttäni ja henkistä kasvua ja hyvinvointia..Mutta kun en vaan pysty lopettaa syömistä..tunnen, että olen elossa vain silloin, kun lähetän suuhuuni tasaisin (ja tosi lyhyin) välein jotain paskaa..muuna aikana unelmoin tekeväni sitä.
Ja nyt..vitun typerän,laiskan,merkityksettömän päivän jälkeen, jona olen vaan syönyt,oksentanut ja taas syönyt ja oksentanut..ja ihan lopuksi vielä syönyt enkä oksentanut..tunnen olevani PALJON pahempi kuin ylisuuri läskikasa..tunnen olevani kaikista maailman ylisuurista läskikasoista se mitättömin ja laiskin..se,jolta ei löydy enää hitustakaan motivaatiota korjata enää elämässään yhtään mitään..Se, joka on väsynyt ja vittuuntunut kaikkeen ja kaikkiin...en kestä huolehtivaa äitiä, enkä yrittävää herättää mussa motivaatiota pikkusiskoa...suht välinpitämättömän isän vielä kestän jollain tavalla..
Mutta voi jeesus tätä roikkuvaa vatsaa ja reisiläskejä..ja huomenna mun pitäis viedä paperit sossuun..miten ikinä kehtaan ton näköisenä lähteä yhtään mihinkään??? Tää on nyt just se olotila, jolloin takaraivossa jyskyttää paniikki ja itseinho valtaa koko olemuksen, valuu kyyneleet ja etsin epätoivoisesti keinoa vapautua näistä tuntemuksista...ensimmäisenä mieleen tulee itsensä satuttaminen..se on oikeasti aina enemmän tai vähemmän rauhoittanut mua..tai sitten olen vaan onnistunut niin hyvin vakuuttamaan itselleni sen..Tällaisen syömisen on loputtava..muuten tuun siihen pisteeseen, jolloin ylärajan yli yltänyt itseinho saa mut tekemään jotain peruuttamatonta..en todellisuudessa tiedä, pystyisinkö ikinä tekemään mitään sellaista, mutta silloin, kun nuo tunteet valtaa "kunnolla", niin en aina luota omaan harkintakykyyni ja muutenkin terveen järkeen..
Tää kirjoittaminen on kyllä nyt vähän rauhoittanut..harmi vaan, ettei siihen kirjoittamiseen aina onnistu pakottaa ittensä ku tollaset fiilikset iskee..Tiedän, että sanon nyt tosi-tosi typerän asian, mutta en kestä enää yhtäkään "läskisika-päivää"...eli yritän huomenna tulla toimeen kahvilla..jos ei onnistu normisyöminen niin mennään nyt sitten mieluummin toiseen laitaan...eli hyvin niukkaan ravinnon laitaan..Heh..tää alkaa jo jotenkin vaikuttaa niin epätoivoiselta touhulta..
Ja nyt..vitun typerän,laiskan,merkityksettömän päivän jälkeen, jona olen vaan syönyt,oksentanut ja taas syönyt ja oksentanut..ja ihan lopuksi vielä syönyt enkä oksentanut..tunnen olevani PALJON pahempi kuin ylisuuri läskikasa..tunnen olevani kaikista maailman ylisuurista läskikasoista se mitättömin ja laiskin..se,jolta ei löydy enää hitustakaan motivaatiota korjata enää elämässään yhtään mitään..Se, joka on väsynyt ja vittuuntunut kaikkeen ja kaikkiin...en kestä huolehtivaa äitiä, enkä yrittävää herättää mussa motivaatiota pikkusiskoa...suht välinpitämättömän isän vielä kestän jollain tavalla..
Mutta voi jeesus tätä roikkuvaa vatsaa ja reisiläskejä..ja huomenna mun pitäis viedä paperit sossuun..miten ikinä kehtaan ton näköisenä lähteä yhtään mihinkään??? Tää on nyt just se olotila, jolloin takaraivossa jyskyttää paniikki ja itseinho valtaa koko olemuksen, valuu kyyneleet ja etsin epätoivoisesti keinoa vapautua näistä tuntemuksista...ensimmäisenä mieleen tulee itsensä satuttaminen..se on oikeasti aina enemmän tai vähemmän rauhoittanut mua..tai sitten olen vaan onnistunut niin hyvin vakuuttamaan itselleni sen..Tällaisen syömisen on loputtava..muuten tuun siihen pisteeseen, jolloin ylärajan yli yltänyt itseinho saa mut tekemään jotain peruuttamatonta..en todellisuudessa tiedä, pystyisinkö ikinä tekemään mitään sellaista, mutta silloin, kun nuo tunteet valtaa "kunnolla", niin en aina luota omaan harkintakykyyni ja muutenkin terveen järkeen..
Tää kirjoittaminen on kyllä nyt vähän rauhoittanut..harmi vaan, ettei siihen kirjoittamiseen aina onnistu pakottaa ittensä ku tollaset fiilikset iskee..Tiedän, että sanon nyt tosi-tosi typerän asian, mutta en kestä enää yhtäkään "läskisika-päivää"...eli yritän huomenna tulla toimeen kahvilla..jos ei onnistu normisyöminen niin mennään nyt sitten mieluummin toiseen laitaan...eli hyvin niukkaan ravinnon laitaan..Heh..tää alkaa jo jotenkin vaikuttaa niin epätoivoiselta touhulta..
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Days that kill...
Jatkuvaa vuoristorataa..sekä syömisessä että fiiliksissä..Viimeisten oksennuskertojen jälkeen (joista mainitsin edel. postauksessa) kolme päivää meni taas oksentamatta..söin kyllä reilusti, mutta suht terveellistä ruokaa..lihaakin tuli muuten syötyä jonkin verran näinä päivinä..
Huono juttu on se, etten ole pystynyt kieltäytymään syömästä jäätelöä ulkona..rannalla..(ja miksi pitäisi??? Kesä on luotu jäätelönsyömistä varten :D ) Mutta siis..joka päivä tuli syötyä pari jäätelöpalloa, enkä mä siitä niin stressaisi, jos tavallista ruokaa olisi tullut syötyä vähemmän..
Fiasko sai alkunsa toissapäivänä..jolloin myöhään illalla söin liikaa ja oksensin.
Eilen söin ja oksensin jatkuvasti..niitä mun tavallisia rahka-hedelmä-kasvis-keitto -settejä..oksennuskertoja kertyi 4-5 kappaletta
Tänään olen oksentanut 2 kertaa ja toivottavasti luku jää myös sellaiseksi..
Eniten mua ehkä harmittaa eilinen päivä..heräsin hyvällä tuulella, söin aamiaisen (laut.puuroa, jossa hiutaleita 1 dl,omena,kahvi) ja lähdin ottaa aurinkoo..uskalsin JOPA pistää farkkushortsit jalkaan, joiden alta näkyy roikkuvat reisiläskit, mutta jotenkin..ne ei eilen hirveesti haitannu..
Sen jälkeen kävin kaupassa. ostin, vaikken sitä suunnitellut, Dieselin "Fuel for life"-tuoksun (oli niin hyvä tarjous, että sen oli pakko saada)..Kaupan vessassa myös huomasin, että alko menkat..mieliala rupeaa välittömästi vajoamaan pikkuhiljaa alas..taas nuo kivut, tuplasti turvonnut olo jo muutenkin turvonneen olon päälle..makoilu kotona..sellasta on aina odotettavissa kun menkat saapuu..
tulin kotiin, söin pinaattikeittoa kananmunalla ja sitten taas ne auringonkukansiemenet..(pakko sanoa, että joskus ne pelastaa..ne joutuu syömään tosi hitaasti, sillä ne pitää kuoria hampailla..ostan aina kuorimattomat,paahdetut siemenet venäläisestä kaupasta..ja määrällisesti niitä loppujen lopuksi tulee syötyä aika vähän eikä mahaan tule sitä epämukavaa,painavaa,läskiä oloa..toinen juttu on se, että jo 50:ssä grammassa siemeniä sisältyy 300 kaloria...:(( Eli jos sitten jää niitä kaloreita kelailemaan, hepuli kyllä iskee hyvällä todennäköisyydellä..ja niinhän siinä kävi..sitten söin tuoreita herneitä ja sitten vatsakivut yltyivät sellaisiksi, että oli pakko mennä makaa omaan huoneeseen..vitutus lisääntyy pikkuhiljaa, kun tietää jo, ettei suunniteltu iltalenkki toteudu..nukahdan hetkeksi, kun kipu hellittää..herään puolen tunnin päästä...mahaa särkee..turvotus on parhaimmillaan...vitutus ylärajoillaan..menen syömään..oksennan...syön..oksennan...ja näin niinku ylempänä mainitsin 4-5 kertaa..Sylkirauhaset, joiden palautumista normaalikokoisiksi olin niin odottanut, turpoavat surutta jälleen luumunkokoisiksi ja jälleen näen peilistä jo niin tutuksi tulleen hamsterinaaman..
My stomach...
Huono juttu on se, etten ole pystynyt kieltäytymään syömästä jäätelöä ulkona..rannalla..(ja miksi pitäisi??? Kesä on luotu jäätelönsyömistä varten :D ) Mutta siis..joka päivä tuli syötyä pari jäätelöpalloa, enkä mä siitä niin stressaisi, jos tavallista ruokaa olisi tullut syötyä vähemmän..
Fiasko sai alkunsa toissapäivänä..jolloin myöhään illalla söin liikaa ja oksensin.
Eilen söin ja oksensin jatkuvasti..niitä mun tavallisia rahka-hedelmä-kasvis-keitto -settejä..oksennuskertoja kertyi 4-5 kappaletta
Tänään olen oksentanut 2 kertaa ja toivottavasti luku jää myös sellaiseksi..
Eniten mua ehkä harmittaa eilinen päivä..heräsin hyvällä tuulella, söin aamiaisen (laut.puuroa, jossa hiutaleita 1 dl,omena,kahvi) ja lähdin ottaa aurinkoo..uskalsin JOPA pistää farkkushortsit jalkaan, joiden alta näkyy roikkuvat reisiläskit, mutta jotenkin..ne ei eilen hirveesti haitannu..
Sen jälkeen kävin kaupassa. ostin, vaikken sitä suunnitellut, Dieselin "Fuel for life"-tuoksun (oli niin hyvä tarjous, että sen oli pakko saada)..Kaupan vessassa myös huomasin, että alko menkat..mieliala rupeaa välittömästi vajoamaan pikkuhiljaa alas..taas nuo kivut, tuplasti turvonnut olo jo muutenkin turvonneen olon päälle..makoilu kotona..sellasta on aina odotettavissa kun menkat saapuu..
tulin kotiin, söin pinaattikeittoa kananmunalla ja sitten taas ne auringonkukansiemenet..(pakko sanoa, että joskus ne pelastaa..ne joutuu syömään tosi hitaasti, sillä ne pitää kuoria hampailla..ostan aina kuorimattomat,paahdetut siemenet venäläisestä kaupasta..ja määrällisesti niitä loppujen lopuksi tulee syötyä aika vähän eikä mahaan tule sitä epämukavaa,painavaa,läskiä oloa..toinen juttu on se, että jo 50:ssä grammassa siemeniä sisältyy 300 kaloria...:(( Eli jos sitten jää niitä kaloreita kelailemaan, hepuli kyllä iskee hyvällä todennäköisyydellä..ja niinhän siinä kävi..sitten söin tuoreita herneitä ja sitten vatsakivut yltyivät sellaisiksi, että oli pakko mennä makaa omaan huoneeseen..vitutus lisääntyy pikkuhiljaa, kun tietää jo, ettei suunniteltu iltalenkki toteudu..nukahdan hetkeksi, kun kipu hellittää..herään puolen tunnin päästä...mahaa särkee..turvotus on parhaimmillaan...vitutus ylärajoillaan..menen syömään..oksennan...syön..oksennan...ja näin niinku ylempänä mainitsin 4-5 kertaa..Sylkirauhaset, joiden palautumista normaalikokoisiksi olin niin odottanut, turpoavat surutta jälleen luumunkokoisiksi ja jälleen näen peilistä jo niin tutuksi tulleen hamsterinaaman..
My stomach...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



