keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Days that kill...

Jatkuvaa vuoristorataa..sekä syömisessä että fiiliksissä..Viimeisten oksennuskertojen jälkeen (joista mainitsin edel. postauksessa) kolme päivää meni taas oksentamatta..söin kyllä reilusti, mutta suht terveellistä ruokaa..lihaakin tuli muuten syötyä jonkin verran näinä päivinä..

Huono juttu on se, etten ole pystynyt kieltäytymään syömästä jäätelöä ulkona..rannalla..(ja miksi pitäisi??? Kesä on luotu jäätelönsyömistä varten :D ) Mutta siis..joka päivä tuli syötyä pari jäätelöpalloa, enkä mä siitä niin stressaisi, jos tavallista ruokaa olisi tullut syötyä vähemmän..
                   
           


Fiasko sai alkunsa toissapäivänä..jolloin myöhään illalla söin liikaa ja oksensin.
Eilen söin ja oksensin jatkuvasti..niitä mun tavallisia rahka-hedelmä-kasvis-keitto -settejä..oksennuskertoja kertyi 4-5 kappaletta
Tänään olen oksentanut 2 kertaa ja toivottavasti luku jää myös sellaiseksi..

Eniten mua ehkä harmittaa eilinen päivä..heräsin hyvällä tuulella, söin aamiaisen (laut.puuroa, jossa hiutaleita 1 dl,omena,kahvi) ja lähdin ottaa aurinkoo..uskalsin JOPA pistää farkkushortsit jalkaan, joiden alta näkyy roikkuvat reisiläskit, mutta jotenkin..ne ei eilen hirveesti haitannu..

Sen jälkeen kävin kaupassa. ostin, vaikken sitä suunnitellut, Dieselin "Fuel for life"-tuoksun (oli niin hyvä tarjous, että sen oli pakko saada)..Kaupan vessassa myös huomasin, että alko menkat..mieliala rupeaa välittömästi vajoamaan pikkuhiljaa alas..taas nuo kivut, tuplasti turvonnut olo jo muutenkin turvonneen olon päälle..makoilu kotona..sellasta on aina odotettavissa kun menkat saapuu..

tulin kotiin, söin pinaattikeittoa kananmunalla ja sitten taas ne auringonkukansiemenet..(pakko sanoa, että joskus ne pelastaa..ne joutuu syömään tosi hitaasti, sillä ne pitää kuoria hampailla..ostan aina kuorimattomat,paahdetut siemenet venäläisestä kaupasta..ja määrällisesti niitä loppujen lopuksi tulee syötyä aika vähän eikä mahaan tule sitä epämukavaa,painavaa,läskiä oloa..toinen juttu on se, että jo 50:ssä grammassa siemeniä sisältyy 300 kaloria...:((  Eli jos sitten jää niitä kaloreita kelailemaan, hepuli kyllä iskee hyvällä todennäköisyydellä..ja niinhän siinä kävi..sitten söin tuoreita herneitä ja sitten vatsakivut yltyivät sellaisiksi, että oli pakko mennä makaa omaan huoneeseen..vitutus lisääntyy pikkuhiljaa, kun tietää jo, ettei suunniteltu iltalenkki toteudu..nukahdan hetkeksi, kun kipu hellittää..herään puolen tunnin päästä...mahaa särkee..turvotus on parhaimmillaan...vitutus ylärajoillaan..menen syömään..oksennan...syön..oksennan...ja näin niinku ylempänä mainitsin 4-5 kertaa..Sylkirauhaset, joiden palautumista normaalikokoisiksi olin niin odottanut, turpoavat surutta jälleen luumunkokoisiksi ja jälleen näen peilistä jo niin tutuksi tulleen hamsterinaaman..

My stomach...

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Tie parantumiseen tai 8 päivää helvettiä..

Tasan 8 päivää sitten päätin, että oksentelun on loputtava. Oksentelen ja lihon silti, joten mitä väliä? Vois ainakin kokeilla saada ahminnat vähitellen kuriin ja syömiset terveellisemmäksi, niin sais ehkä sen painonkin pienemmäks pitkällä aikavaälillä..Tuo lause "pitkällä aikavälillä" raapaisee kipeästi sydäntäni, koska sattuu ajatellakin, että joudun elää lihavana edes jonkin aikaa ennen kuin mitään muutoksia tulee ja alan lihomisen sijaan laihtua..jos siis alan.

Pääideani tai suunnitelmani ydin oli siinä, että jos annan itselleni luvan syödä/ahmia suht.terveellistä ruokaa alkuaikoina rankaisematta siitä itseään ja pitämällä ruuat sisällä, niin elimistöni tottuu siihen, että saa jatkuvasti ja riittävästi ruokaa ja ahmintahalu hellittää.

Haluan nyt kertoa pikkuisen millaista nämä päivät ovat olleet:

päivä 1 : Helvetisti rahkaa, kasviskeittoa, omenoita, kasviksia,kahvia, auringonkukansiemeniä.
Maha venytetty äärimmilleen, mutta omatunto ei liiemmin vaivaa, sillä elää usko siitä, että tarvitsin tällaisen kunnon mättöpäivän, sillä sellainen olisi joka tapauksessa tulossa ennemmin tai myöhemmin. kyllä elimistö nyt tajuaa, että ruokaa on ja sitä on tulossa tulevaisuudessakin. Nou hätä siis.

päivä 2: Eilinen mättö antaa itsestään merkkejä, kun aamulla on aika (lievästi sanottuna) epämukava olo. Sulamaton ruoka alkaa mädäntyä mahalaukussa ja aiheuttaa siellä vaikka mitä kurnimista ja kaasumuodostelmia. Epämukavuus alkaa vaikuttaa myös pääkopassa ja kopioin ensimmäisen päivän täydellisesti..Maha jälleen kerrän räjähtämäisillään ja omatunto alkaa pikkuhilja heräilemään.."huomenna en anna sen tapahtua"..

Päivä 3: Tasan kaksi päivää ollaan nyt vietetty koomassa kotona ja päätän, että nyt on aika vähitellen kiivetä tuosta mutakuopasta ylös. Syön siis jonkinlaisen aamupalan (varmaan joskus 12-13 aikaan, sillä ahmintapäivien jälkeen olen nukkunut tosi myöhään): todennäköisesti rahkaa,pari omenaa kahvia. Ja nukkumaan taas..jossakin vaiheessa syön taas ja taas nukun ja näin jatkuu klo 22 asti, jolloin eteen törröttävästä mahasta huolimatta kutsun pikkusiskoni pyörälenkille. Sen aikana oloni paranee hieman, kun hikeä tulee otsaan ja kroppa tuntee, että on vihdoinkin TEHNYT jotakin. Syön ennen nukkumaanmenoa aika rutkasti rahkaa ja lautasellisen keittoa, mutta varmaan 5-litraiseksi venytetty mahalaukkuni ei tunnista järkyttävää määrää, vaan käyttäytyy niin kuin ei olisi saanut mitään..nukahdan joskus neljän aikoihin.

päivä 4: Tästä päivästä en paljoa muista, paisti sen, että taisin pärjätä syömisten suhteen melko hyvin, paitsi illalla romahdan täysin ja syön kaiken päivän aikana syödyn ruuan päälle n. 90g tummaa suklaata, n.50g kuiv.omenakuutioita (kalorimäärä sama kuin karkeissa!), noin kilon (!!!) rahkaa ja vielä taisin tuoreita omenoita pari kappaletta syödä..ja kun päivän aikana syöty ruoka (ja kenties edellisten päivien ruokajäännökset myös) ei ole ehtinyt sulaa hyvin, mahani näyttää taas pallolta ja vihaan itseäni enemmän kuin mitään muuta. Nukahdan joskus yhden aikaan

päivä 5: alkaa siitä kun neljän tunnin päästä nukkumaanmenon jälkeen herään viideltä aamulla vatsani kapinointiin..se kuplii ja kurnii ja törröttää turvonneena ja mun tekee mieli lyödä sitä, että pitäis turpansa kiinni. Sen sijaan kuitenkin pistän vaatteet päälle ja lähden puoli kuudelta virkistävälle pyörälenkille. Halusin saada hyvän alun tälle päivälle ja lenkin jälkeen mennä syömään aamiaista johonki kahvilaan ettei menis överiks edellisten päivien aikana kertyneen turhautuneisuuden takia. Teen mahtavan ja kehoa hyvällä tavalla rasittavan lenkin ja palaan kotiin joskus 7 aikaan. imuroin huoneeni, menen siuhkuun ja valmistaudun aamiaiselle...

Äiti tulee huoneeseen..alkaa vittuilemaan siitä, etten noudata hänen neuvojaan kuunella ruokailujeni aikana yhtä äänitettä, jossa yritetään vakuuttaa ettei ruoka hallitse mua, että lopetan syömisen silloin,kun tunnen syöneeni riittävästi, etten ajattele ruokaa syömisten välissä jne. Voishan nuo jollakin toimia,mutta kun ei itse usko tuohon ns. "hypnoosiin" ja alitajuntaan vaikuttamiseen, niin, en usko niillä olevan paljon hyötyä. Näiden päivien aikana olen riidellyt äitini kanssa jatkuvasti. En vain ole kestänyt hänen läsnäoloaan vieressäni silloin kun tunsin ittseni valaaksi ja halusin vaan kuolla siihen pikkaann..en ole kestänyt kuunnella hänen vittuiluaan, vähättelyään,muistuttamista kaikista virheistäni ja muuta negatiivista, mitä hän on aina taidokas keksimään..Sanoin sille, että painuu vittuun ja vihdoinkin jättää mut rauhaan..et mulla on muutenkin vaikeeta ja hermot kireellä, etten jaksais yhtään nyt käyttää voimia myös sen kanssa riitelyyn..Silti se vaan istuu ja puhuu ja puhuu sitä samaa paskaa mitä oon kuullu jo niin moneen kertaan..

Sitten äiti huomaa, että valmistaudun lähtemään jonnekin (olin pistämässä meikkiä naamaani). Muuttuu heti epäileväksi..hänestä huomaa heti, miten sen koko keho jännittyy ja hän alkaa kelailemaan päässä mihin olen lähdössä. Sitten hän kysyy sitä. Sanon:

"Keskustaan".
"Tapaamaan ketä?"
"En ketään, ei kuulu sulle"
"No kyllä varmasti kuuluu..jos sä taas menet näkemään sitä kusipäätä (tarkoittaen N:ää, kehen en nyt ole ollut ikuisuuksiin yhteydessä), niin et kyllä mene!"
"Menenpäs,äiti rakas. Et määräile mun menemisiäni. Et enää."
 "Niin kauan kun olet sairas ja asut luonani, minä kyllä päätän!"
"Et päätä"
Hysteerisesti: "Mä pyydän, älä mee!!"
"Menen"
"Mä pyydän!"
"Sä pyysit jo. Vastasin sulle."
" ---II---"
"Menen"
 Olen hermoromahduksen partaalla,mutta yritän olla rauhallinen. Saan meikkini loppuun,otan laukkuni ja kävelen ovelle. Hän ehtii asettua oven eteen, etten pääse ulos.

Ja päässäni naksahtaa...

Mieletön hysteria valtaa olemukseni ja yritän työntää äidin pois ovelta.
 Hän tarttuu vaatteisiini ja laukkuuni..saan avattua oven, mutten astuttua siitä ulos..yksi jaloistani on tosin jo asunnon toisella puolen..hän on vahva ja yrittää vetää mua hiuksista sisään, itken ja huudan hysteerisesti..tunnen kipua päässäni, kun äiti vetäsee mua taas hiuksista..huudan rappusiin "Apua!" pari kertaa...äiti raivostuu siitä ja yrittää vielä väkivaltaisemmin saada mut sisälle..kamppailen ja huudan ja pääsen rappusiin, missä tappelu jatkuu..astun ja hypin sen jalkojen päällä kun hän pitää mua vahvassa otteessa kaiteita vastaan..hän on raivostunut, nimittelee mua kaikilla maailman kirosanoilla..näen sen silmistä, että se on menettänyt järkensä vihan takia..pelästyn..pääsen sen otteesta..ja..soitan poliisit..

Haluan, että edes joku muukin huomaisi kuinka seonnut se on, haluan hänet hoitoon..yritän itkun seassa selittää puhelimeen tilannetta, jonka aikana äiti viittoilee vieressäni, että lopettaisin puhelun ja juttelisin sen kaa rauhassa. Kun hätäkeskuksesta kysytään osoitetta katkaisen puhelun..
Väitellään hetken taas hysteerisesti äidin kanssa, edelleen rapussa. Puhelin soi. Hätäkeskuksesta. Annan osoitteen.Äiti pyytää, että peruuttaisin poliisien tulon. Olen itsekin jo epävarma..olen peloissani, en ymmärrä mitä tapahtuu, en ymmärrä miten tähän ollaan tultu..sanon puhelimeen, että haluan peruuttaa ilmoituksen. Siellä sanotaan, ettei se oo mahdollista. Jos on kerran kutsunut niin ne tulee ainakin tarkastamaan tilanteen. Puhelu loppuu. Siirrymme äidin kanssa asuntoon.

 Äiti alkaa pillittää ja sanoo, ettei koskaan anna mulle tätä anteeks, ettei hän kestä tätä häpeää ja tekee itsarin tän jälkeen..saavutan kuulemma sen "mitä olen hakenut", rauhaa omasta äidistä..syyttelee mua kaikesta. Hysteriani on tyyntynyt, mutta kyyneleet valuu taukoamatta..tuntuu, että menetän itsekin tässä järkeni..mua pelottaa..mitä jos äiti tekee sen minkä lupaa? En pysty elää sitten tämän kanssa, en mitenkään pystyisi. Tiedän, ettei näin olisi voitu jatkaa, että tällaisen agression ja väkivallan oli loputtava, mutta vakuuttelen itselleni, että olisin voinut vaan muuttaa omilleen..mutta siinä menee aikaa..lisäksi..mielestäni äidin on ratkaistava omat ongelmansa jotka johtaa tällaiseen käyttäytymiseen..sehän on EPÄNORMAALIA.

Poliisit tulee. Olen tosi sekavan oloinen. Vaatteeni ovat repeytyneet joistakin kohdista, meikkini valunut epämääräisenä mustana läikkänä koko kasvoille ja selittelen itkun välissä, mitä on tapahtunut. Äiti myös lisäilee ja muokkailee kertomusta. Selittelee toimintaansa sillä, että olen sairas, olen jättänyt hoidon kesken, en ota lääkkeitäni, olen uhkaillut tappaa itseni, eikä hän sen vuoksi voi tietää mihin menen ja mitä aikomuksia mulla on ja hän pelkää puolestani. EI SANAAKAAN siitä, että hän pelkää, että menen tapaamaan lesbokaveriani. Ja sehän oli se tärkein syy tähän välikohtaukseen..Yksi poliiseista yrittää hänelle selittää, ettei hän voi väkisin pitää mua missään, että olen kuitenkin aikuinen ihminen eikä hän voi määräillä..äiti väittää vastaan, että on tilanteita, joissa tällaiset keinot on välttämättömiä, silloin kun ihminen on sairas eikä pysty vastaa omista teoistaan jne. Äiti näyttää poliiseille yhteydenottopyynnon syömishäiriöpoliklinikalta, johon en sitä yhteyttä ole ottanut maaliskuusta asti.
En pysty lopettaa itkemistä ja yritän selittää poliiseille, että tällaisten tilanteiden aikana äiti ei ole järjissään, ettei hän kontrolloi toimintaansa jne. Mitä poliisit sitten päättävät?

Ettei meitä voi jäättää kahdestaan ja MINÄ olen sen verran hysteerisen oloinen, että ne nyt vie mut sairaalaan arvioitavaksi. Mä en halua lähteä ja haluan, mulle on ihan sama..mutta lopulta kuitenkin kallistun sen puoleen, etten halua. Kysyn heiltä, että voinko itse, sitten kun rauhoitun ottaa yhteyden lääkäriini. "Ei me nyt tässä kunnossa sua tänne jätetä. Tulet meidän mukaan niin viemme sut terveyskeksukseen." Pakko sanoa, että poliisit oli kyllä tosi mukavia ja huolehtivaisia, ja juttelimme vähäsen matkan aikana ja ne oli kyllä MUN puolella..ja ne kun ei vielä tiedä monista muista välikohtauksista ja seikoista mitä meidän perheessä tapahtuu..sanon nyt suoraan, että fyysistäkin väkivältää on, mutta se on harvinaista..enemmänkin se on henkistä väkivältaa..uhkailuja, syyttämistä,vittuilua, kiristystä,manipulointia jne.

Ensin mut vietiin meidän terveysasemalle mut sain sit lähetteen psykiatriseen sairaalaan, akuuttiosastolle. Ne vei mut sinne. Vietin siellä yön. Oli aikamoinen kokemus, kun odotellessani hirveän kauan vuoroani lääkärille halusin jo antaa olla ja lähteä, mutta huomasinkin, että kaikki ovet ovat lukossa ja joutuisin pyytää joltainn avaamaan sen. Lisäksi huoneessa ikkunatkin avautui henkilökunnan avaimilla eikä huoneen vessassa ollut lukkoa. Söin siellä kaikki tarjoamat ateriat eikä olo ollut yhtään tukala syömisten takia..annokset oli sopivia (toisin kuin päiväosastolla). Aamulla otettiin labrat ja juttelin erikseen hoitajan,psykologin sekä lääkärin kanssa ja sain lähetteen mielialahäiriökekuksen akuuttityöryhmään sekä jälleen päiväosastolle..joko Laaksoon (jos oikein muistan) tai sitten siihen samaan HUS:sin osastolle,jossa olin aikaisemminkin. Sain myös ahdistusta lieventävää lääkettä, joka toisin kuin seronil, vaikuttaa heti. Sillä on sellainen väsyttävä vaikutus. Itse en koe sitä hirveän tehokkaaksi,mutta parempi se ainakin on kuin seronil..

Äidin kanssa ollaan nyt jollain tavalla sovittu asiat..tietysti tein myönnytyksiä, mutta suht tyydyttäväävn sopimukseen päästiin. Hän lupasi muuttaa suhtautumistaan asioihin (paitsi lesbouteen..hän sanoi, että jos silloin kun paranen (sovittiin parantumiseni "mittariksi" sitä, että saavutan sellaisen edistymisen, että oksennan pari kertaa kuukaudessa maksimissaan..siis yksikin sellainen jakso riittää)..niin teen päätökseni, tarvitsenko tätä vai en (tarkoittaen lesbosuhteita/suhdetta) eikä hän sitten estele mua näkemästä ketään, mutta hän vähän viittasi siihen, että siinä tapauksessa hän saattaa tehdä itsemurhan, koska on vakuuttunut, että lesbosuhde pilaisi koko mun elämän ja psyykkeen lopullisesti ja se lopulta johtaisi mun kuolemaan. Lesboudesta ja siitä, mitä mieltä itse olen ja mitä olen lukenut aiheesta kirjoitan hieman myöhemmin. Aika näyttää oliko tässä sopimuksessa mitään järkeä, oliko äitini rehellinen tämän keskustelun aikana ja muuttuuko mikään loppujen lopuksi..

Ps. toissapäivänä myöhään illalla en enää kestänyt sitä läskioloa syömisen jälkeen ja oksensin kerran.,.eilen oksensin kolme kertaa...kaikkien näiden kahdeksan päivän aikana olen syönyt VAIN normiruokaa (lukuunottamatta sitä 90 g tummaa suklaata), myös silloin kun oksensin. Kaikkien näiden päivien aikana olo oli helvetin läski,maha turvonnut ja räjähtämäisillään, olen ollut monesti hysteerinen, olen purkanut pahaa oloa lyömällä villisti tyynyjä ja sohvaa,olen itkenyt älyttömästi ja tuntenut tekeväni kuolemaa. Parempia hetkiä on ollut ja ne sijoittuvat fyysisen rasituksen jälkeiseen aikaan. lisäksi mielisairaalassa olo oli ok. Olen tänään syönyt 500g. rahkaa, omenan ja 2 kuppia kahvia..päiväosasto tiuntuu nyt tosi huonolta idealta, koska en kestäisi nyt yhtään enempää paisumista..

perjantai 21. kesäkuuta 2013

ÄÄÄh..kaikki on mennyt taas niin-niin väärin..Eilen oksensin päivän aikana kaksi kertaa..kävin vaa'alla (ostin viimeinkin paristot siihen digivaakaan, joka mittaa myös nesteiden,lihasten ja rasvan prosenttiosuuden..en tiedä lieneekö ollut hyvä päätös ottaa se nyt taas käyttöön enkä varsinkaan ole varma voiko noihin prosenttimittauksiin luottaa..tuntuu vaan jotenkin älyttömältä että jalkapohjista vois saada niin paljon tietoa koko kehosta :D )

Ekan kerran kun kävin sillä vaalla pitkän tauon jälkeen (muutama päivä sitten), se näytti 57 kg, lihakset prosentteina 32 ja rasva tais olla 23 tai jotai sinne päin..ja nesteet jotai 42..Anyway, olin siihen ihan tyytyväinen, mikä on oikeastaan aika ihmeellistä, koska haluan niin kipeästi siihen alhaisimpaan painooni ikinä..eli siihen 51 kiloon.

Mutta eilen siis..toisen oksentamisen jälkeen kävin "järkevänä ihmisenä" heti vaa'alla..ja olipa "iloinen" uutinen, että painoin nyt sitten 58,4 kiloa.. Tiesin, että olin syönyt muutaman "aterian" oksentamatta niitä ja tuli ehkä juotuakin vähän enemmän, mutten viittinyt niitä prosenttilukuja edes katsoa..skitsosin vaan heti..ja söin pari lautasellista pinaattikeittoa sekä muutaman siivun juustoa..ja kas kummaa! en mennytkään oksentaa, vaan parin tunnin päästä sain itteni nostamaan perseeni ja lähtemään lenkille..noh, juoksin sen minkä pystyin, kävelin sitten..

Mä olen muuten NIIN NIIN VIHAINEN omalle kropalle siitä hyvästä, että aina silloin, kun päätän lenkkeillä säännöllisesti kehoni estää sen tavalla tai toisella..Aikaisemmin mulle tuli aina ihan hirveitä rakkuloita jalkoihi heti ekan lenkin jälkeen (kokeilin monta kertaa erilaisia kenkiä ja aina oli sama juttu) niin että jouduin aina pitämään hemmetin pitkän tauon ennen seuraavaa lenkkeilyä, jolloin motivaatio oli jo täysin hukassa :( Nyt sitten polveni kipeytyy aina lenkin aikana niin, että kävelykin sattuu..mikäköhän hemmetti siihen on tullut???

Mutta kävelin/juoksin aika pitkälle, yhelle, jo siihen aikaan autiolle rannalle saakka,kuuntelin siinä matkalla musiikkia ja kelasin asioita..ja taas ajauduin tähän ajatusten ketjuun: Ahmin-oksennan-lihon..miksi? Oksennanko liian myöhään, enkö saa kaikkea ulos..ahminko ja oksennan liian usein, niin että se pienikin määrä kaloreita, joka ehtii imeytyä ennen oksentamista, kaikkien ahmimiskertojen jälkeen yhteenlaskettuna saa aikaan tosi suuren kalorimäärän aikaan? Oli miten oli, se on fakta, että nykyisin ahmiminen-oksentaminen lihottaa mua. Ja olin taas saada aikaan päässäni sen päätöksen, että nyt riitti..alan syömään melkeen kaikkea pelkäämättä, opetan elimistöni taas käsittelemään normaalia ruokamääriä, jolloin se alkaa kaloreitakin polttaa tehokkaammin (myös levon aikana siis) ja ennemmin tai myöhemmin laihdun sen ansiota..

mulla on hyvä esimerkki siitä, miten normaali syöminen pitää hoikkana..mun pikkusisko...syö lihaa (kaikenlaista lihapullista ja nakeista kanankoipiin ja kasslerpihveihin),makaronia,perunaa,leipää,voita..ei nyt älyttömiä määriä, mutta TARPEEKSI. Nii ja kyllä hän yleensä joka päivä syö jotain makeetakin..sille ei oo mikään ongelma syödä kaiken tavallisen ruuan lisäksi pari-kolme marspatukkaa päivän aikana...Me ollaan tasan samanpituisia, joten mun on helppo verrata omaa painoa hänen painoonsa..ja hän painaa nykyisin n. 48 kiloa! eikä se harrasta mitään liikuntaa, paitsi muutaman kerran viikossa (noin 3-4 kertaa) lihaskuntoa..mut sehän ei edes varsinaisesti ole "laihdutusliikuntaa") eikä se nyt niin säännöllistä hänellä ole..Oho..olenpa paljastanut siskostani melkoisesti tietoja :D toivottavasti ei pahastu, eihän muakaan varmaan tunnisteta tästä blogista..? :D

Mutta siis..lenkin aikana oloni oli aika hyvä..tunnustelin kroppani tuntemuksia ja päätin, että pääasia, että juuri tuo fyysinen olo pysyy hyvänä, söinpä mitä tahansa..
Tulin kotiin, söin lautasellisen pinaattikeittoa kananmunalla ja salaattia+siivun juustoa..menin kattoo leffaa...söin sen aikana lisää ja kas löydän itteni taas oksentamasta huoneessani roskakoriini ja piilottamasta sitä kaappiin. Hyvin pidetty kiinni päätöksestä..ja pettymyksen päälle sitten vielä yksi ahmintakerta  ja olenkin jo jälleen se romuttautunut,läski,heikko paskakasa, joka viideltä aamulla oksentaa viimeisen kerran ja kaatuu tuhoutuneena sängylle sammumaan väsymyksen,pettymyksen ja itseinhon sekoitukseen...























Ps. Tänään syöty 1 isohko omena, 365 g rasvatonta rahkaa, 2 kuppia kahvia...



sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

ajatuksia..ajatuksia...hyviä ja huonoja..

Pitkä ja sekava postaus taas tiedossa, mutta koittakaa kestää :D

Pari päivää sitten sain ihan hirveän, hysteerisen itku-raivokohtauksen. Se on melko tavallista mulle nykyisin, mutta juju on siinä, että se alkoi silloin, kun olin sanomassa jotakin äidilleni. Hermot vaan petti yhtäkkiä ja ryhdyin hysteeriseksi. No eihän äitini tietenkään voinut jättää mua rauhaan sellaisessa mielentilassa ja siitä sitten kehittyi pitkä ja oikeastaan melko rehellinen keskustelu. Ruokaan liittyvistä ongelmista, sosiaalisista ongelmista..aika monista aiheista tuli puhuttua. Äiti yritti siinä samalla kehitellä jotakin suunnitelmaa, mitä tulisi tehdä, minkälainen parantumisprosessin tulisi olla jne.
Mä sanon suoraan, että koko keskustelun aikana mun takaraivossa jyskytti seuraavat ajatukset: "ei tuo kuitenkaan auta, mikään ei auta, me ollaan käyty tämä jo niin monesti läpi, meillä on ollut miljoonia suunnitelmia, jotka ovat aina jääneet melko lyhyeen..en kuitenkaan suostu syömään normaalisti, en kuitenkaan hyväksy itseäni tällaisena..en fyysistä olemustani enkä persoonallisia ominaisuuksiani..mikään ei muutu..koskaan..koska olen liian heikko..en halua tätä tarpeeksi...en halua luopua kaveristani nimeltään bulimia, en pysty siihen..en suostu lihomaan..parantuminen tarkoittaa lihomista..ainakin joksikin aikaa...tai ikuisesti..en suostu siihen"

Tällaisia ajatuksia..Mutta jos ollaan nyt hetken JÄRKEVIÄ ja LOOGISIA ja REHELLISIÄ ja kysytään itseltämme seuraavia kysymyksiä:

-Tulenko koskaan onnelliseksi, jos bulimia (tai muu syömishäiriö) on läsnä elämässäni?
-Pystynkö koskaan täysipainoisesti keskittymään ja saamaan iloa normaaliin elämään kuuluvista asioista?
-Pystynkö tekemään töitä/opiskelemaan niin kuin muut pystyvät?
-Saanko koskaan aikaan normaalin,terveen suhteen, oman perheen, pystynkö huolehtimaan ja antamaan lapselleni kaiken sen, mitä hän ansaitsee ja tarvitsee, jos en itse ole kunnossa?
-Pystynkö ylipäänsä jossakin vaiheessa enää saamaan lapsia?

Itse en usko, että mikään näistä toteutuu. Syömishäiriöt vaan vievät niin PALJON tilaa elämästä, että ennemmin tai myöhemmin millekään muulle ei sitä jää..

Ei, nuo järkevät ajatukset eivät saaneet päässäni tuota maagista naksahdusta, jonka jälkeen ihminen alkaa toimia oikein ja vain oikein. Mutta ne sai taas jälleen kerran (ehkäpä tuhennen) ajattelemaan tuota kaikkea..onko se tosiaan sen arvoista? Nuo muutamat kilot? Ehkä jopa kymmenen kiloa, mutta silti..Näemme päivittäin kymmeniä ylipainoisia ihmisiä, jotka tosiaan näyttävät onnellisilta..monilla on mies/tyttöystävä..ne nauravat..ne ovat itsevarmoja..ne ARVOSTAVAT itseään..Tiedän, monilla tuo vaikutelma on vaan pinnallista kuorta ja sisällä ihminen voi olla kuinka rikki tahansa, mutta onhan tällaisia ylipainoisia ihmisiä oikeastikin olemassa! onhan..? Uskon, että on.

Ja vielä lopuksi..Olen viime päivinä katsonut kymmeniä amerikkalaisia dokumentteja lihavuudesta, enimmäkseen teinien lihavuudesta..Ja minua suorastaan raivostuttaa kuulla "lääkäreiltä" semmoisia lauseita kuin "jotkut JOPA laittavat teehensä sokeria, vaikka tietävät, että heidän on laihduttava!" En usko, että kukaan koskaan laihtuu PYSYVÄSTI, jos luopuu täysin jostakin ruoka-aineesta. Uskon, että elimistömme tarvitsee tai sille ei ainakaan ole haitaksi kaikki ruoka-aineet järkevissä määrissä (tarkoitan nyt suht luonnollisia ruoka-aineita, en nyt mitään makeutusaineita tai muita E-koodilla merkittyjä aineita..)
Olen samaa mieltä sen ajatuksen kanssa, että mitä enemmän ihminen itseltään kieltää, sitä enemmän se juuri sitä haluaa ja ennemmin tai myöhemmin tuo "kamppailu" itsensä ja elimistönsä kanssa kostautuu kymmenkertaisesti...Näiden dokumenttien jälkeen en voi saada päästäni ajatusta, että amerikkalaiset todella ovat  typeriä..eikä ihme, että juuri siellä suurin osa ihmisistä onkin ylipainoisia..Jos puolet ravitsemusterapeuteista jakelee tuollaisia vinkkejä ja kauhistelee, että joku laiduttava syö palan suklaata päivässä niin..ei ihme.

Ps. eiliset syömiset meni päin persettä. Söin päivällä rahkaa,omenoita,kahvia ja pari jugurttia..sitten menin tapaa tuttuja ja tulin kotiin yhdeltä yöllä..ja sitten söin kasviksia,juustoa,rahkaa..ja tajusin, että tuo on taas menoa. Söin päälle keittoa,paljon jugurttia,vähän kanaa..ja jotain vielä..oksensin.

Tänään olen syönyt yhdeltä päivällä 2 omenaa, 1 rasvaton jogurtti, kahvia
klo 17 sitten: 100 g lihaa, kasan kasviksia, neljä retiisiä, puolikas avokadoa,kahvi

PPS.Suunnitelmissa mennä klo 20.20 elokuviin..tekis mieli ostaa siellä iso piirtelö, mutten tiedä kestääkö pääni sitten olla oksentamatta..koska varmasti illalla elokuvien jälkeen tulen vielä syömään jotakin

                          

torstai 13. kesäkuuta 2013

Nothing works..

Nyt on pakko tulla päästelemään höyryjä..otan kaikki edelliset sanani takaisin..heilutan valkoista lippua, luovutan..Enhän mä sitten tietenkään pystynyt lopettamaan seinään sitä ahmimista ja ahminkin päivän mittaan 3x500g rasvatonta rahkaa, 4x200g kevytkermaviiliä, noin kilo (!!!) tilapia (melkein sama kuin seiti) fileitä..kahvia..pari omenaa..illalla kun olin syömässä kaks noista viileistä tajusin, että tää nyt on taas tässä..reissu vessaan on taas varmistettu.

Olen ihan kuolleen näköinen..turvonneen ja kuolleen näköinen..en voi katsoa viimeaikaisia kuviani itkemättä..tuo en ole minä..enhän mä voi olla tollanen..milloin musta on tuollainen tullut..miten olen voinut antaa itseni muuttua tällaiseksi..??

Haluan aloittaa paaston..ainakin jonkinnäköisen..en vaan enää keksi mitään muutakaan...haluan myrkyttää itteni kahvilla, tuhota ruuansulatukseni täydellisesti..haluan alkaa tupakoimaan..haluan..haluan vain tuhota itseni..jos olen tällainen, enkä voi tällaisena olla olemassa..en voi hyväksyä tällaisena olemista...sitten mun täytyy hävitä..hävittää itteni..jotenkin..paniikki-ahdistuskohtaukset, jotka viime aikoina on saanut aikaan juuri tuo omien kuvien katseleminen on tuonut päähän juuri tämmöisiä asioita..täytyy tuhota itsensä loppuun asti..tekee mieli satuttaa itseään..olen viime aikoina antanut litsareita itselleni, niin paljon kasvoni peilikuva on tuntunut vastenmieliseltä...olen viiltänyt vielä muutaman viillon kynsisaksilla (oikeastaan kun sen saksilla tekee,niin sä et varsinaisesti viillä, vaan revit ihoasi auki..olen vertaillut arpia, jotka olin saanut partaterällä viiltämisellä ja saksilla...saksilla tehdyt ovat pahempia) käsivarteeni, jotka äiti sitten tietenkin huomas, kun unohdin ne täysin ja käytin kotona hihatonta paitaa (hyvä minä)..vielä yksi raivari äidiltä ja olin taas hysteerisesti itkemässä huoneessani..psyykkeeni on hajalla..kehoni on hajalla (vaikka läskit roikkuu joka puolelta)..hermoni on hajalla..kaikki..kaikki vaan on niin hajalla enkä saa kootuksi itseäni takaisin..

Any tips how to get myself back???



keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Time to take a step

Mun on pakko myöntää: Tää ei vaan toimi. Ei ole toiminut jo yli vuoteen. Haluanko laihtua? Okei, hyvä. Oksentamalla siitä ei tule mitään. Yli vuoden verran painoni on pysynyt 55 kilon paikkeilla ja olen koko tän ajan ahminut ja oksentanut melkein kaiken syödyn ruuan. Nyt tämän "vahingon" jälkeen, jolloin en saanut oksennettua älytöntä määrää ruokaa painoni on 57 kiloa..vaikka olen siis seuraavina päivinä taas ahminut "normiruokaa" (ei herkkuja) ja oksentanut sitä..

En voi paastota, koska en pysty siihen ja sorrun ennemmin tai myöhemmin ahmimaan..en voi myöskään alkaa syömään täysin normaalisti, koska...no en nyt vaan voi..Turha tätä nyt alkaa selittelemään, kun en ole siihen pystynyt kolmen vuoden ajan..Joten en keksinyt mitään omaperäisempää kuin ryhtyä "suurpiirteiselle" Atkinsin dieetille..Haluan poistaa ruokavaliostani hiilarit, mutta en halua pelätä syödä reilustikin kalaa sekä maitotuotteita (eikä pelkästään rasvattomia)..Yksinkertaistaen ajattelin siis syödä kiloittain (toivottavasti ei sentään) maitorahkaa,piimää,raejuustoa,viilejä ja sitä kalaa.

Toinen juttu, jonka haluan muuttaa on suhtautumiseni nesteisiin..En ole monen vuoden ajan juonut ruuan päälle mitään nesteitä..Ihan oikeasti, kahden vuoden ajan olen vetänyt pelkkää kahvia (en laske tähän ahmintojen aikana juotuja nesteitä, koska nehän lähti samantien oksennuksen mukana pois elimistöstäni..ainakin suurin osa), poikkeuksena joskus HARVOJEN treenien jälkeen vettä, mutta tavallisesti en siis vaan juo...Nyt päätin, että mulla ei oo enää mitään menetettävää..ihan sama vaikka nesteet nostaa painoa, se on kuitenkin VAIN vettä. Lisäksi riittävä nestemäärä elimistössä vähentää näläntunnetta..Tänään olenkin juonut kerralla lähes puoltoista litraa vettä (ei tuokaan varmaan hirveän järkevää..mut anyway) ja olenkin ravannut vessassa jo miljoona kertaa...elimistöni ei enää käsittele nestettä niinkuin sen pitäis..ei pidä sitä sisällä, koska on tottunut toimimaan ilman sitä..Kuka tahansa nyt varmaan juoksisi hieman useammin veskiin, jos joisi kerralla noin paljon, mutta olen huomannut myös esimerkiksi päiväosaston aikana, silloin, kun elimistöni sai säännöllisesti ruokaa+lasin vettä aterian päälle, että jouduin käymään niin paljon useammin naisten huoneessa..Mutta siis haluan totuttaa elimistöni taas käyttämään nesteitä..

Tiedän, ettei tuo mikään kummoinen suunnitelma ole, mutta ajattelin, että jos antaisin itselleni luvan syödä enemmän edes noita maitotuotteita eikä mun tarvitsis oksentaa niitä ja saisin nestetasapainon paremmaksi niin ainakin kokokehoturvotus helpottaisi ja laskisi..en vain enää kestä nähdä peilistä turvonnutta, uupunutta hamsterinaamaa..se ei vaan enää käy...

Haluan kokeilla tätä ainakin muutaman päivän ajan..toivottavasti edes viikon..

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Päätin eilen etten enää ikinä ahmi..ikinä ikinä..koska eilen tapahtui se, mikä jokaista ahmivaa kauhistuttaa eniten...se ettei saakkaan mitään ulos..enkä mä saanut..en millään..pää (paineen takia kun yritin yökkäillä edes jotain ulos) ja maha oli räjähtämäisillään..kyyneleet valui poskia pitkin osittain taaskin sen paineen  ja osittain hirvittävän epätoivon ja turhautumisen tuotoksena..kirosin sitä, etten pitänyt itseäni kurissa, vaikka jo eka oksentaminen sinä päivänä oli niin vaikea enkä ollut siitäkään varma alussa saanko mitään ulos..silti..faija tuli takas mökiltä..toi tuoretta kalaa..no paistelin sitä sitten reilun voin määrän ja sipulin kera ja sitä tuli sitten syötyä kolme suurehkoa palaa...sitten neljän viljan puuroa melkoinen määrä...järjettömästi jäätelöä, täysmaitoa..jaffa-keksejä 150 g. Mikä mua hämmästytti oli se, että mielestäni juuri se jäätelö aiheutti jotain ihmeen "ilmakuoppia" ruokatorveeni jonka johdosta mitään paitsi ilmaa ei tullut ulos..söin sitä kirottua jätskiä lopussa..ehkä jos oisin aloittanut siitä, onnistuisin oksentamaan..who knows..

Kuitenkin..olin henkisesti sekä fyysisesti eilen ihan loppu..mahaan sattui aika pahasti, vaikkei tuo ollutkaan pahin kerta..joskus kahdelta yöllä onnistuin nukahtamaan..tietyssä asennossa..ja nukuin neljään saakka päivällä..ajattelin että nyt alkaa nälkäkuuri...tollasen jälkeen ahmiminen pelottaa ihan hirveästi..entä jos ei taaskaan saa mitään ulos?? Enkä varsinaisesti ahminut..ainakaan samalla tavalla kuin yleensä..en ainakaan mitään herkkuja..söin reilusti normiruokaa ja kyllä..oksensin sen..tähän asti kolme kertaa..en tiedä mikä paino nyt on..en halua tietää vielä..mua pelottaa etten kestä tietää..pelkään että romahdan täysin..mä huomaan itseni yhä useammin nyt ajattelemasta yhtä ja samaa asiaa....OLEN VÄSYNYT.. olen niin väsynyt tähän kaikkeen..omaan heikkouteen..typeryyteen, pelkuruuteen..tähän jatkuvaan pelleilyyn itseni ja kehoni kanssa..mä en vaan jaksa enää olla niin säälittävä..