perjantai 21. kesäkuuta 2013

ÄÄÄh..kaikki on mennyt taas niin-niin väärin..Eilen oksensin päivän aikana kaksi kertaa..kävin vaa'alla (ostin viimeinkin paristot siihen digivaakaan, joka mittaa myös nesteiden,lihasten ja rasvan prosenttiosuuden..en tiedä lieneekö ollut hyvä päätös ottaa se nyt taas käyttöön enkä varsinkaan ole varma voiko noihin prosenttimittauksiin luottaa..tuntuu vaan jotenkin älyttömältä että jalkapohjista vois saada niin paljon tietoa koko kehosta :D )

Ekan kerran kun kävin sillä vaalla pitkän tauon jälkeen (muutama päivä sitten), se näytti 57 kg, lihakset prosentteina 32 ja rasva tais olla 23 tai jotai sinne päin..ja nesteet jotai 42..Anyway, olin siihen ihan tyytyväinen, mikä on oikeastaan aika ihmeellistä, koska haluan niin kipeästi siihen alhaisimpaan painooni ikinä..eli siihen 51 kiloon.

Mutta eilen siis..toisen oksentamisen jälkeen kävin "järkevänä ihmisenä" heti vaa'alla..ja olipa "iloinen" uutinen, että painoin nyt sitten 58,4 kiloa.. Tiesin, että olin syönyt muutaman "aterian" oksentamatta niitä ja tuli ehkä juotuakin vähän enemmän, mutten viittinyt niitä prosenttilukuja edes katsoa..skitsosin vaan heti..ja söin pari lautasellista pinaattikeittoa sekä muutaman siivun juustoa..ja kas kummaa! en mennytkään oksentaa, vaan parin tunnin päästä sain itteni nostamaan perseeni ja lähtemään lenkille..noh, juoksin sen minkä pystyin, kävelin sitten..

Mä olen muuten NIIN NIIN VIHAINEN omalle kropalle siitä hyvästä, että aina silloin, kun päätän lenkkeillä säännöllisesti kehoni estää sen tavalla tai toisella..Aikaisemmin mulle tuli aina ihan hirveitä rakkuloita jalkoihi heti ekan lenkin jälkeen (kokeilin monta kertaa erilaisia kenkiä ja aina oli sama juttu) niin että jouduin aina pitämään hemmetin pitkän tauon ennen seuraavaa lenkkeilyä, jolloin motivaatio oli jo täysin hukassa :( Nyt sitten polveni kipeytyy aina lenkin aikana niin, että kävelykin sattuu..mikäköhän hemmetti siihen on tullut???

Mutta kävelin/juoksin aika pitkälle, yhelle, jo siihen aikaan autiolle rannalle saakka,kuuntelin siinä matkalla musiikkia ja kelasin asioita..ja taas ajauduin tähän ajatusten ketjuun: Ahmin-oksennan-lihon..miksi? Oksennanko liian myöhään, enkö saa kaikkea ulos..ahminko ja oksennan liian usein, niin että se pienikin määrä kaloreita, joka ehtii imeytyä ennen oksentamista, kaikkien ahmimiskertojen jälkeen yhteenlaskettuna saa aikaan tosi suuren kalorimäärän aikaan? Oli miten oli, se on fakta, että nykyisin ahmiminen-oksentaminen lihottaa mua. Ja olin taas saada aikaan päässäni sen päätöksen, että nyt riitti..alan syömään melkeen kaikkea pelkäämättä, opetan elimistöni taas käsittelemään normaalia ruokamääriä, jolloin se alkaa kaloreitakin polttaa tehokkaammin (myös levon aikana siis) ja ennemmin tai myöhemmin laihdun sen ansiota..

mulla on hyvä esimerkki siitä, miten normaali syöminen pitää hoikkana..mun pikkusisko...syö lihaa (kaikenlaista lihapullista ja nakeista kanankoipiin ja kasslerpihveihin),makaronia,perunaa,leipää,voita..ei nyt älyttömiä määriä, mutta TARPEEKSI. Nii ja kyllä hän yleensä joka päivä syö jotain makeetakin..sille ei oo mikään ongelma syödä kaiken tavallisen ruuan lisäksi pari-kolme marspatukkaa päivän aikana...Me ollaan tasan samanpituisia, joten mun on helppo verrata omaa painoa hänen painoonsa..ja hän painaa nykyisin n. 48 kiloa! eikä se harrasta mitään liikuntaa, paitsi muutaman kerran viikossa (noin 3-4 kertaa) lihaskuntoa..mut sehän ei edes varsinaisesti ole "laihdutusliikuntaa") eikä se nyt niin säännöllistä hänellä ole..Oho..olenpa paljastanut siskostani melkoisesti tietoja :D toivottavasti ei pahastu, eihän muakaan varmaan tunnisteta tästä blogista..? :D

Mutta siis..lenkin aikana oloni oli aika hyvä..tunnustelin kroppani tuntemuksia ja päätin, että pääasia, että juuri tuo fyysinen olo pysyy hyvänä, söinpä mitä tahansa..
Tulin kotiin, söin lautasellisen pinaattikeittoa kananmunalla ja salaattia+siivun juustoa..menin kattoo leffaa...söin sen aikana lisää ja kas löydän itteni taas oksentamasta huoneessani roskakoriini ja piilottamasta sitä kaappiin. Hyvin pidetty kiinni päätöksestä..ja pettymyksen päälle sitten vielä yksi ahmintakerta  ja olenkin jo jälleen se romuttautunut,läski,heikko paskakasa, joka viideltä aamulla oksentaa viimeisen kerran ja kaatuu tuhoutuneena sängylle sammumaan väsymyksen,pettymyksen ja itseinhon sekoitukseen...























Ps. Tänään syöty 1 isohko omena, 365 g rasvatonta rahkaa, 2 kuppia kahvia...



sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

ajatuksia..ajatuksia...hyviä ja huonoja..

Pitkä ja sekava postaus taas tiedossa, mutta koittakaa kestää :D

Pari päivää sitten sain ihan hirveän, hysteerisen itku-raivokohtauksen. Se on melko tavallista mulle nykyisin, mutta juju on siinä, että se alkoi silloin, kun olin sanomassa jotakin äidilleni. Hermot vaan petti yhtäkkiä ja ryhdyin hysteeriseksi. No eihän äitini tietenkään voinut jättää mua rauhaan sellaisessa mielentilassa ja siitä sitten kehittyi pitkä ja oikeastaan melko rehellinen keskustelu. Ruokaan liittyvistä ongelmista, sosiaalisista ongelmista..aika monista aiheista tuli puhuttua. Äiti yritti siinä samalla kehitellä jotakin suunnitelmaa, mitä tulisi tehdä, minkälainen parantumisprosessin tulisi olla jne.
Mä sanon suoraan, että koko keskustelun aikana mun takaraivossa jyskytti seuraavat ajatukset: "ei tuo kuitenkaan auta, mikään ei auta, me ollaan käyty tämä jo niin monesti läpi, meillä on ollut miljoonia suunnitelmia, jotka ovat aina jääneet melko lyhyeen..en kuitenkaan suostu syömään normaalisti, en kuitenkaan hyväksy itseäni tällaisena..en fyysistä olemustani enkä persoonallisia ominaisuuksiani..mikään ei muutu..koskaan..koska olen liian heikko..en halua tätä tarpeeksi...en halua luopua kaveristani nimeltään bulimia, en pysty siihen..en suostu lihomaan..parantuminen tarkoittaa lihomista..ainakin joksikin aikaa...tai ikuisesti..en suostu siihen"

Tällaisia ajatuksia..Mutta jos ollaan nyt hetken JÄRKEVIÄ ja LOOGISIA ja REHELLISIÄ ja kysytään itseltämme seuraavia kysymyksiä:

-Tulenko koskaan onnelliseksi, jos bulimia (tai muu syömishäiriö) on läsnä elämässäni?
-Pystynkö koskaan täysipainoisesti keskittymään ja saamaan iloa normaaliin elämään kuuluvista asioista?
-Pystynkö tekemään töitä/opiskelemaan niin kuin muut pystyvät?
-Saanko koskaan aikaan normaalin,terveen suhteen, oman perheen, pystynkö huolehtimaan ja antamaan lapselleni kaiken sen, mitä hän ansaitsee ja tarvitsee, jos en itse ole kunnossa?
-Pystynkö ylipäänsä jossakin vaiheessa enää saamaan lapsia?

Itse en usko, että mikään näistä toteutuu. Syömishäiriöt vaan vievät niin PALJON tilaa elämästä, että ennemmin tai myöhemmin millekään muulle ei sitä jää..

Ei, nuo järkevät ajatukset eivät saaneet päässäni tuota maagista naksahdusta, jonka jälkeen ihminen alkaa toimia oikein ja vain oikein. Mutta ne sai taas jälleen kerran (ehkäpä tuhennen) ajattelemaan tuota kaikkea..onko se tosiaan sen arvoista? Nuo muutamat kilot? Ehkä jopa kymmenen kiloa, mutta silti..Näemme päivittäin kymmeniä ylipainoisia ihmisiä, jotka tosiaan näyttävät onnellisilta..monilla on mies/tyttöystävä..ne nauravat..ne ovat itsevarmoja..ne ARVOSTAVAT itseään..Tiedän, monilla tuo vaikutelma on vaan pinnallista kuorta ja sisällä ihminen voi olla kuinka rikki tahansa, mutta onhan tällaisia ylipainoisia ihmisiä oikeastikin olemassa! onhan..? Uskon, että on.

Ja vielä lopuksi..Olen viime päivinä katsonut kymmeniä amerikkalaisia dokumentteja lihavuudesta, enimmäkseen teinien lihavuudesta..Ja minua suorastaan raivostuttaa kuulla "lääkäreiltä" semmoisia lauseita kuin "jotkut JOPA laittavat teehensä sokeria, vaikka tietävät, että heidän on laihduttava!" En usko, että kukaan koskaan laihtuu PYSYVÄSTI, jos luopuu täysin jostakin ruoka-aineesta. Uskon, että elimistömme tarvitsee tai sille ei ainakaan ole haitaksi kaikki ruoka-aineet järkevissä määrissä (tarkoitan nyt suht luonnollisia ruoka-aineita, en nyt mitään makeutusaineita tai muita E-koodilla merkittyjä aineita..)
Olen samaa mieltä sen ajatuksen kanssa, että mitä enemmän ihminen itseltään kieltää, sitä enemmän se juuri sitä haluaa ja ennemmin tai myöhemmin tuo "kamppailu" itsensä ja elimistönsä kanssa kostautuu kymmenkertaisesti...Näiden dokumenttien jälkeen en voi saada päästäni ajatusta, että amerikkalaiset todella ovat  typeriä..eikä ihme, että juuri siellä suurin osa ihmisistä onkin ylipainoisia..Jos puolet ravitsemusterapeuteista jakelee tuollaisia vinkkejä ja kauhistelee, että joku laiduttava syö palan suklaata päivässä niin..ei ihme.

Ps. eiliset syömiset meni päin persettä. Söin päivällä rahkaa,omenoita,kahvia ja pari jugurttia..sitten menin tapaa tuttuja ja tulin kotiin yhdeltä yöllä..ja sitten söin kasviksia,juustoa,rahkaa..ja tajusin, että tuo on taas menoa. Söin päälle keittoa,paljon jugurttia,vähän kanaa..ja jotain vielä..oksensin.

Tänään olen syönyt yhdeltä päivällä 2 omenaa, 1 rasvaton jogurtti, kahvia
klo 17 sitten: 100 g lihaa, kasan kasviksia, neljä retiisiä, puolikas avokadoa,kahvi

PPS.Suunnitelmissa mennä klo 20.20 elokuviin..tekis mieli ostaa siellä iso piirtelö, mutten tiedä kestääkö pääni sitten olla oksentamatta..koska varmasti illalla elokuvien jälkeen tulen vielä syömään jotakin

                          

torstai 13. kesäkuuta 2013

Nothing works..

Nyt on pakko tulla päästelemään höyryjä..otan kaikki edelliset sanani takaisin..heilutan valkoista lippua, luovutan..Enhän mä sitten tietenkään pystynyt lopettamaan seinään sitä ahmimista ja ahminkin päivän mittaan 3x500g rasvatonta rahkaa, 4x200g kevytkermaviiliä, noin kilo (!!!) tilapia (melkein sama kuin seiti) fileitä..kahvia..pari omenaa..illalla kun olin syömässä kaks noista viileistä tajusin, että tää nyt on taas tässä..reissu vessaan on taas varmistettu.

Olen ihan kuolleen näköinen..turvonneen ja kuolleen näköinen..en voi katsoa viimeaikaisia kuviani itkemättä..tuo en ole minä..enhän mä voi olla tollanen..milloin musta on tuollainen tullut..miten olen voinut antaa itseni muuttua tällaiseksi..??

Haluan aloittaa paaston..ainakin jonkinnäköisen..en vaan enää keksi mitään muutakaan...haluan myrkyttää itteni kahvilla, tuhota ruuansulatukseni täydellisesti..haluan alkaa tupakoimaan..haluan..haluan vain tuhota itseni..jos olen tällainen, enkä voi tällaisena olla olemassa..en voi hyväksyä tällaisena olemista...sitten mun täytyy hävitä..hävittää itteni..jotenkin..paniikki-ahdistuskohtaukset, jotka viime aikoina on saanut aikaan juuri tuo omien kuvien katseleminen on tuonut päähän juuri tämmöisiä asioita..täytyy tuhota itsensä loppuun asti..tekee mieli satuttaa itseään..olen viime aikoina antanut litsareita itselleni, niin paljon kasvoni peilikuva on tuntunut vastenmieliseltä...olen viiltänyt vielä muutaman viillon kynsisaksilla (oikeastaan kun sen saksilla tekee,niin sä et varsinaisesti viillä, vaan revit ihoasi auki..olen vertaillut arpia, jotka olin saanut partaterällä viiltämisellä ja saksilla...saksilla tehdyt ovat pahempia) käsivarteeni, jotka äiti sitten tietenkin huomas, kun unohdin ne täysin ja käytin kotona hihatonta paitaa (hyvä minä)..vielä yksi raivari äidiltä ja olin taas hysteerisesti itkemässä huoneessani..psyykkeeni on hajalla..kehoni on hajalla (vaikka läskit roikkuu joka puolelta)..hermoni on hajalla..kaikki..kaikki vaan on niin hajalla enkä saa kootuksi itseäni takaisin..

Any tips how to get myself back???



keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Time to take a step

Mun on pakko myöntää: Tää ei vaan toimi. Ei ole toiminut jo yli vuoteen. Haluanko laihtua? Okei, hyvä. Oksentamalla siitä ei tule mitään. Yli vuoden verran painoni on pysynyt 55 kilon paikkeilla ja olen koko tän ajan ahminut ja oksentanut melkein kaiken syödyn ruuan. Nyt tämän "vahingon" jälkeen, jolloin en saanut oksennettua älytöntä määrää ruokaa painoni on 57 kiloa..vaikka olen siis seuraavina päivinä taas ahminut "normiruokaa" (ei herkkuja) ja oksentanut sitä..

En voi paastota, koska en pysty siihen ja sorrun ennemmin tai myöhemmin ahmimaan..en voi myöskään alkaa syömään täysin normaalisti, koska...no en nyt vaan voi..Turha tätä nyt alkaa selittelemään, kun en ole siihen pystynyt kolmen vuoden ajan..Joten en keksinyt mitään omaperäisempää kuin ryhtyä "suurpiirteiselle" Atkinsin dieetille..Haluan poistaa ruokavaliostani hiilarit, mutta en halua pelätä syödä reilustikin kalaa sekä maitotuotteita (eikä pelkästään rasvattomia)..Yksinkertaistaen ajattelin siis syödä kiloittain (toivottavasti ei sentään) maitorahkaa,piimää,raejuustoa,viilejä ja sitä kalaa.

Toinen juttu, jonka haluan muuttaa on suhtautumiseni nesteisiin..En ole monen vuoden ajan juonut ruuan päälle mitään nesteitä..Ihan oikeasti, kahden vuoden ajan olen vetänyt pelkkää kahvia (en laske tähän ahmintojen aikana juotuja nesteitä, koska nehän lähti samantien oksennuksen mukana pois elimistöstäni..ainakin suurin osa), poikkeuksena joskus HARVOJEN treenien jälkeen vettä, mutta tavallisesti en siis vaan juo...Nyt päätin, että mulla ei oo enää mitään menetettävää..ihan sama vaikka nesteet nostaa painoa, se on kuitenkin VAIN vettä. Lisäksi riittävä nestemäärä elimistössä vähentää näläntunnetta..Tänään olenkin juonut kerralla lähes puoltoista litraa vettä (ei tuokaan varmaan hirveän järkevää..mut anyway) ja olenkin ravannut vessassa jo miljoona kertaa...elimistöni ei enää käsittele nestettä niinkuin sen pitäis..ei pidä sitä sisällä, koska on tottunut toimimaan ilman sitä..Kuka tahansa nyt varmaan juoksisi hieman useammin veskiin, jos joisi kerralla noin paljon, mutta olen huomannut myös esimerkiksi päiväosaston aikana, silloin, kun elimistöni sai säännöllisesti ruokaa+lasin vettä aterian päälle, että jouduin käymään niin paljon useammin naisten huoneessa..Mutta siis haluan totuttaa elimistöni taas käyttämään nesteitä..

Tiedän, ettei tuo mikään kummoinen suunnitelma ole, mutta ajattelin, että jos antaisin itselleni luvan syödä enemmän edes noita maitotuotteita eikä mun tarvitsis oksentaa niitä ja saisin nestetasapainon paremmaksi niin ainakin kokokehoturvotus helpottaisi ja laskisi..en vain enää kestä nähdä peilistä turvonnutta, uupunutta hamsterinaamaa..se ei vaan enää käy...

Haluan kokeilla tätä ainakin muutaman päivän ajan..toivottavasti edes viikon..

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Päätin eilen etten enää ikinä ahmi..ikinä ikinä..koska eilen tapahtui se, mikä jokaista ahmivaa kauhistuttaa eniten...se ettei saakkaan mitään ulos..enkä mä saanut..en millään..pää (paineen takia kun yritin yökkäillä edes jotain ulos) ja maha oli räjähtämäisillään..kyyneleet valui poskia pitkin osittain taaskin sen paineen  ja osittain hirvittävän epätoivon ja turhautumisen tuotoksena..kirosin sitä, etten pitänyt itseäni kurissa, vaikka jo eka oksentaminen sinä päivänä oli niin vaikea enkä ollut siitäkään varma alussa saanko mitään ulos..silti..faija tuli takas mökiltä..toi tuoretta kalaa..no paistelin sitä sitten reilun voin määrän ja sipulin kera ja sitä tuli sitten syötyä kolme suurehkoa palaa...sitten neljän viljan puuroa melkoinen määrä...järjettömästi jäätelöä, täysmaitoa..jaffa-keksejä 150 g. Mikä mua hämmästytti oli se, että mielestäni juuri se jäätelö aiheutti jotain ihmeen "ilmakuoppia" ruokatorveeni jonka johdosta mitään paitsi ilmaa ei tullut ulos..söin sitä kirottua jätskiä lopussa..ehkä jos oisin aloittanut siitä, onnistuisin oksentamaan..who knows..

Kuitenkin..olin henkisesti sekä fyysisesti eilen ihan loppu..mahaan sattui aika pahasti, vaikkei tuo ollutkaan pahin kerta..joskus kahdelta yöllä onnistuin nukahtamaan..tietyssä asennossa..ja nukuin neljään saakka päivällä..ajattelin että nyt alkaa nälkäkuuri...tollasen jälkeen ahmiminen pelottaa ihan hirveästi..entä jos ei taaskaan saa mitään ulos?? Enkä varsinaisesti ahminut..ainakaan samalla tavalla kuin yleensä..en ainakaan mitään herkkuja..söin reilusti normiruokaa ja kyllä..oksensin sen..tähän asti kolme kertaa..en tiedä mikä paino nyt on..en halua tietää vielä..mua pelottaa etten kestä tietää..pelkään että romahdan täysin..mä huomaan itseni yhä useammin nyt ajattelemasta yhtä ja samaa asiaa....OLEN VÄSYNYT.. olen niin väsynyt tähän kaikkeen..omaan heikkouteen..typeryyteen, pelkuruuteen..tähän jatkuvaan pelleilyyn itseni ja kehoni kanssa..mä en vaan jaksa enää olla niin säälittävä..

torstai 6. kesäkuuta 2013

Is it any wonder..??

Mä en tajua..mä en vaan tajua..Kävin tänään aamiaisen(kahvi+omena+n.250g rahkaa) sossussa, jossa samassa rakennuksessa,muutama kerros alempana on terveysasema ja "itsepiste"..siellä on verenpainemittarit ja DIGITAALIVAAKA..mullahan on nyt viisarivaaka,kun se digi meni paskaks jossakin vaiheessa..niin, viisarivaaka siis ennen aamiaista näytti 55, terveyaseman vaaka 57..en tiedä kauhistuinko vai mitä..en oikein jaksanut panikoidakaan, kun olin muutenkin varma, että viisarivaaka heittää noin kilon..lisäksi se aamiainen ja päälläni oleva pitkä mekko (tosin aika kevyt, tänään oli helvetin lämmin päivä Helsingissä) ja kengät (ballerinat)..noh..sain vakuuteltua itselleni, että painoni on sen 56 paikkeilla..

Tulin kotiin joskus viideltä...söin...söin lisää..ja lisää..ja oksensin...huoneessani roskikseen..pistin varmuuden vuoksi 3 muovikassia..suljin ne hyvin tiukasti..Viime aikoina "vaatekaapissani", joka on vaatteista melko tyhjä, olen säilyttänyt maksimissaan 6 oksennuspussia kerrallaan muutaman päivän ajan..parhaani mukaan olen peitellyt ne lakanoilla (jotka myöhemmin myös heitin roskiin samalla kun vein nuo pussit) ja ruiskutellut kilon hajuvettä päälle..ikkuna on koko ajan auki ettei haju ois niin selvä..Niin eli tänään oksensin ekan kerran huoneessani...pussi nyt piilossa kaapissa..täytyy viedä se, kun on hyvä hetki..

Niin ja syynä siihen, että oksentelen nykyisin usein huoneessani on se, että äiti poistatti lukot vessoistamme (myös suihkuvessa)..en muista ehkä olenkin kertonut tämän aikaisemmin..Mutta toinen kerta kuitenkin tänään suihkussa verhon takana ja veden äänen peittämänä..kolmas kerta siin samassa suihkuvessassa ilman juoksevaa vettä, pistin vaan verhon eteen..ja neljäs kerta toisessa vessassa, jossa ei siis myöskään lukkoja..melkoisia riskejä, mutta silti teen tämän..yhä uudestaan ja uudestaan..Ahmin ja oksennan nykyisin myös öisin..2-3 aikaan..joskus vielä 4-puol viiden aikaan..ja nukadan sitten..parhaimmillaan mulla kestää saada suurimman osan pois mahastani n. 8-10 minuutissa..Onpa hieno saavutus 23-vuotiaalta naiselta...

N ei ole antanut kuulua itsestään..Kaippa tää oli vaan vielä yksi lyhyt draamanäytelmä hänen elämässään..nopeasti ohimenevä episodi..ehkäpä mieleenpainuva..ehkäpä ei edes sitäkään..Mulla on vieläkin sen antama ketju..sen illan jälkeen ku me ajeltiin sen kaa autol ja oltiin rannal..sen jälkeen ku se toi mut kotiin, se meni johonkin baariin..mutta ajoi sitten takas tänne..ulos.."mun" viereen..se halus nähdä ennen kuin lähden venäjälle..valehtelin siis lähteväni seuraavana päivänä..Hän yöpyi autossa lähellä taloani olevalla parkkipaikalla..ja me nähtiin aamulla..ja se antoi mulle sen korun..ja nyt...mitä nyt? Ei mitään..en tiedä..Tiedän, että hän on nyt bilettänyt muutaman viikonlopun Lahdessa..tyttöjen kanssa, jotka hän on tavannut samassa baarissa, misä mekin tavattiin..kyllä, olin..ja olen mustasukkainen..tunnen olevani niin mitätön, niin paljon huonompi..Olisin minäkin voinut olla noina hetkinä hänen vierellään..olisin,,jos olisin vahvempi..ja rohkeampi..ja luottaisin itseeni enemmän...Mutta ei..mä päätin piileksiä..kaikelta ja kaikilta..tässä kuoressani, joka on "suojannut" minua kaiken tän ajan..Keksin itselleni tekosyitä..äiti on esteenä..okei, onhan tuo totta...hän järjestäisi raivareita ja pilaisi jokaisen iltani vittuilullaan,hän tuhoaisi vaatteitani ja piilottaisi meikkini..hän kävisi muhun käsiks ja saisi mut tuntemaan itseni täysnollaksi.. mutta olisin voinut kestää sen..olisin voinut olla tätä kaikkea vahvempi..ja ehkä tästä tulisi jotain..ehkä..Mutta mä päätin antaa sen olla toistaiseksi..ajattelin, että saisin bulimian paremmin kuriin, järjestäisin itselleni asunnon, parantaisin välejä äidin kanssa..ja SITTEN voisin alkaa järjestää yksityistä elämääni..SITTEN voisin alkaa rakastaa..ja uskaltaa nähdä rakastamaani ihmistä..SITTEN..joskus..ja hänenkö pitäisi odottaa tän kaiken ajan?? Että minä selvittäisin kaikki sotkuni..Sitä päivää ei tuolla tavalla koskaan tuu...koskaan ei tule sitä "sitten"-päivää..

Löydän itseni taas tästä neljän seinän vankilastani..väsyneenä, epätoivoisena..voimattomana..itseluottamus ja itsetunto nollassa..mikään ei liiku mihinkään..olen taas juuttunut paikalleen..olen loukussa..sisällä itsessäni..enkä pääse pois..ahmiminen ja oksentelu on ihan normia, en voi muuta kuvitellakkaan tekeväni.