perjantai 7. joulukuuta 2012

Nähdään joskus..

Eilen soitti yks tuttu jätkä..pyysi hänen ja hänen kaverinsa kanssa pelaamaan biljardia..noh..ne molemmat jätkät on tosi mukavaa seuraa..ja tykkään biljardista, vaikken mikään mestari siinä olekaan..mutta..EI..

-En pääse, kun meillä on vieraita eikä se olis hirveen kohteliasta,jos nyt vaan lähtisin..(olihan meillä vieras,mutta minäpä piileskelin huoneessani yksin)
-No entä huomenna? Joskus neljän aikaan..ja sit tulisit sä käymään lauantaina, kun meille tulee porukkaa?
 -Joo miksei..täytyy katella huomenna sit tarkemmin, mut kyl mä varmaan voin tulla sekä huomenna biljardiin että lauantaina sun kämpille. 
-Kiva. Eli mä soitan vielä huomenna niin sovitaan, missä nähdään!
-Okei, moi.

Pari tuntia menee ja lähetän seuraavan tekstarin:
"Moi..niin siitä huomisesta ja lauantaista..Kun mun kaveri kutsuikin mut niitten mökille koko viikonlopuks ja haluaisin lähteä..suuttuisit sä jos jättäisin huomisen ja lauantain väliin?"

Miksi teen näin??? Koska tunnen olevani sika. Oikein iso, valtava sika. Ennen kuin lähetin viestin, minä typerys otin ittestäni kuvan ja sen nähtyäni purskahdin heti itkuun..Siinä vaiheessa päätös oli tehty ja eikun kirjoittamaan viestiä..
Se jätkä on flirttailut kanssani ja tiedän että sillä on aikomuksia mun suhteen..tai ainakin oli..eihän se ole nähnyt mua vielä tällaisena...4 kiloa lihavempana..kuulostaapa naurettavalta, mutta kyllä ne kilot vaan pyöri mielessä..ja ne hirveät kuvat..valtavan leveä vartalon yläosa..vihaan lihavia käsiäni,liian leveitä hartioitani,mahaa,reisiä..voisin jatkaa loputtomiin..olen kuin läski bodari, jonka lihakset eivät näy läskien alta..HALUAN LAIHTUA..EN VOI ELÄÄ TÄLLAISENA..en vaan voi. Uskomatonta, että tuo kaikki houre on 22 vuoden ikäisen, aikuisen ihmisen kirjoittama..Olen LIIAN VANHA tällaiseen..mun pitäisi keskittyä opiskeluun, etsiä töitä,kehittyä ihmisenä,aloittaa oma, aikuinen,itsenäinen elämä..Mutta minäpä keskityn "rakkaisiin" kiloihini..En kai vaan paina muutama gramma enemmän kuin eilen?!..That's so pathetic..Mutta tuo on mun elämää tällä hetkellä.

Ajattelin olla koskematta vaakaan jonkin aikaa. Yritän vaan syödä jotenkin kevyesti, mutta silleen ettei sitten nälissään sortuisi ahmimaan..Helvetti,olen yrittänyt sitä jo niin monta kertaa. En tiedä riittääkö mun motivaatio enää mihinkään.. En kai vaan enää usko tippaakaan itseeni. Mutta ensi lauantaina haluan mennä tapaamaan sitä ihmistä. Ihan oikeasti. Haluan, että tuo kamala turvotus koko kehossa laskisi ja tuntisin itseni ainakin ihmiseksi..sitten EHKÄ uskallan lähteä ihmisten ilmoille..

Ps. Kiva, kun liittyi lukijoita :)

1 kommentti:

  1. Mulla on ihan tämänkin päivän aikana käynyt aivan tasan samoja ajatuksia päässäni. Huih.
    Tsemppiä, et ole yksin.<3

    VastaaPoista