Tasan 8 päivää sitten päätin, että oksentelun on loputtava. Oksentelen ja lihon silti, joten mitä väliä? Vois ainakin kokeilla saada ahminnat vähitellen kuriin ja syömiset terveellisemmäksi, niin sais ehkä sen painonkin pienemmäks
pitkällä aikavaälillä..Tuo lause "
pitkällä aikavälillä" raapaisee kipeästi sydäntäni, koska
sattuu ajatellakin, että joudun elää lihavana edes jonkin aikaa ennen kuin mitään muutoksia tulee ja alan lihomisen sijaan laihtua..
jos siis alan.
Pääideani tai suunnitelmani ydin oli siinä, että jos annan itselleni luvan syödä/ahmia suht.terveellistä ruokaa alkuaikoina rankaisematta siitä itseään ja pitämällä ruuat sisällä, niin elimistöni tottuu siihen, että saa jatkuvasti ja riittävästi ruokaa ja ahmintahalu hellittää.
Haluan nyt kertoa pikkuisen
millaista nämä päivät ovat olleet:
päivä 1 : Helvetisti rahkaa, kasviskeittoa, omenoita, kasviksia,kahvia, auringonkukansiemeniä.
Maha venytetty äärimmilleen, mutta omatunto ei liiemmin vaivaa, sillä elää usko siitä, että tarvitsin tällaisen kunnon mättöpäivän, sillä sellainen olisi joka tapauksessa tulossa ennemmin tai myöhemmin. kyllä elimistö nyt tajuaa, että ruokaa on ja sitä on tulossa tulevaisuudessakin. Nou hätä siis.
päivä 2: Eilinen mättö antaa itsestään merkkejä, kun aamulla on aika (lievästi sanottuna) epämukava olo. Sulamaton ruoka alkaa mädäntyä mahalaukussa ja aiheuttaa siellä vaikka mitä kurnimista ja kaasumuodostelmia. Epämukavuus alkaa vaikuttaa myös pääkopassa ja kopioin ensimmäisen päivän täydellisesti..Maha jälleen kerrän räjähtämäisillään ja omatunto alkaa pikkuhilja heräilemään.."huomenna en anna sen tapahtua"..
Päivä 3: Tasan kaksi päivää ollaan nyt vietetty koomassa kotona ja päätän, että nyt on aika vähitellen kiivetä tuosta mutakuopasta ylös. Syön siis jonkinlaisen aamupalan (varmaan joskus 12-13 aikaan, sillä ahmintapäivien jälkeen olen nukkunut tosi myöhään): todennäköisesti rahkaa,pari omenaa kahvia. Ja nukkumaan taas..jossakin vaiheessa syön taas ja taas nukun ja näin jatkuu klo 22 asti, jolloin eteen törröttävästä mahasta huolimatta kutsun pikkusiskoni pyörälenkille. Sen aikana oloni paranee hieman, kun hikeä tulee otsaan ja kroppa tuntee, että on vihdoinkin TEHNYT jotakin. Syön ennen nukkumaanmenoa aika rutkasti rahkaa ja lautasellisen keittoa, mutta varmaan 5-litraiseksi venytetty mahalaukkuni ei tunnista järkyttävää määrää, vaan käyttäytyy niin kuin ei olisi saanut mitään..nukahdan joskus neljän aikoihin.
päivä 4: Tästä päivästä en paljoa muista, paisti sen, että taisin pärjätä syömisten suhteen melko hyvin, paitsi illalla romahdan täysin ja syön kaiken päivän aikana syödyn ruuan päälle n. 90g tummaa suklaata, n.50g kuiv.omenakuutioita (kalorimäärä sama kuin karkeissa!), noin kilon (!!!) rahkaa ja vielä taisin tuoreita omenoita pari kappaletta syödä..ja kun päivän aikana syöty ruoka (ja kenties edellisten päivien ruokajäännökset myös) ei ole ehtinyt sulaa hyvin, mahani näyttää taas pallolta ja vihaan itseäni enemmän kuin mitään muuta. Nukahdan joskus yhden aikaan
päivä 5: alkaa siitä kun neljän tunnin päästä nukkumaanmenon jälkeen herään viideltä aamulla vatsani kapinointiin..se kuplii ja kurnii ja törröttää turvonneena ja mun tekee mieli lyödä sitä, että pitäis turpansa kiinni. Sen sijaan kuitenkin pistän vaatteet päälle ja lähden puoli kuudelta virkistävälle pyörälenkille. Halusin saada hyvän alun tälle päivälle ja lenkin jälkeen mennä syömään aamiaista johonki kahvilaan ettei menis överiks edellisten päivien aikana kertyneen turhautuneisuuden takia. Teen mahtavan ja kehoa hyvällä tavalla rasittavan lenkin ja palaan kotiin joskus 7 aikaan. imuroin huoneeni, menen siuhkuun ja valmistaudun aamiaiselle...
Äiti tulee huoneeseen..alkaa vittuilemaan siitä, etten noudata hänen neuvojaan kuunella ruokailujeni aikana yhtä äänitettä, jossa yritetään vakuuttaa ettei ruoka hallitse mua, että lopetan syömisen silloin,kun tunnen syöneeni riittävästi, etten ajattele ruokaa syömisten välissä jne. Voishan nuo jollakin toimia,mutta kun ei itse usko tuohon ns. "hypnoosiin" ja alitajuntaan vaikuttamiseen, niin, en usko niillä olevan paljon hyötyä. Näiden päivien aikana olen riidellyt äitini kanssa jatkuvasti. En vain ole kestänyt hänen läsnäoloaan vieressäni silloin kun tunsin ittseni valaaksi ja halusin vaan kuolla siihen pikkaann..en ole kestänyt kuunnella hänen vittuiluaan, vähättelyään,muistuttamista kaikista virheistäni ja muuta negatiivista, mitä hän on aina taidokas keksimään..Sanoin sille, että painuu vittuun ja vihdoinkin jättää mut rauhaan..et mulla on muutenkin vaikeeta ja hermot kireellä, etten jaksais yhtään nyt käyttää voimia myös sen kanssa riitelyyn..Silti se vaan istuu ja puhuu ja puhuu sitä samaa paskaa mitä oon kuullu jo niin moneen kertaan..
Sitten äiti huomaa, että valmistaudun lähtemään jonnekin (olin pistämässä meikkiä naamaani). Muuttuu heti epäileväksi..hänestä huomaa heti, miten sen koko keho jännittyy ja hän alkaa kelailemaan päässä mihin olen lähdössä. Sitten hän kysyy sitä. Sanon:
"Keskustaan".
"Tapaamaan ketä?"
"En ketään, ei kuulu sulle"
"No kyllä varmasti kuuluu..jos sä taas menet näkemään sitä kusipäätä (tarkoittaen N:ää, kehen en nyt ole ollut ikuisuuksiin yhteydessä), niin et kyllä mene!"
"Menenpäs,
äiti rakas. Et määräile mun menemisiäni. Et enää."
"Niin kauan kun olet sairas ja asut luonani, minä kyllä päätän!"
"Et päätä"
Hysteerisesti: "Mä pyydän, älä mee!!"
"Menen"
"Mä pyydän!"
"Sä pyysit jo. Vastasin sulle."
" ---II---"
"Menen"
Olen hermoromahduksen partaalla,mutta yritän olla rauhallinen. Saan meikkini loppuun,otan laukkuni ja kävelen ovelle. Hän ehtii asettua oven eteen, etten pääse ulos.
Ja päässäni naksahtaa...
Mieletön hysteria valtaa olemukseni ja yritän työntää äidin pois ovelta.
Hän tarttuu vaatteisiini ja laukkuuni..saan avattua oven, mutten astuttua siitä ulos..yksi jaloistani on tosin jo asunnon toisella puolen..hän on vahva ja yrittää vetää mua hiuksista sisään, itken ja huudan hysteerisesti..tunnen kipua päässäni, kun äiti vetäsee mua taas hiuksista..huudan rappusiin "Apua!" pari kertaa...äiti raivostuu siitä ja yrittää vielä väkivaltaisemmin saada mut sisälle..kamppailen ja huudan ja pääsen rappusiin, missä tappelu jatkuu..astun ja hypin sen jalkojen päällä kun hän pitää mua vahvassa otteessa kaiteita vastaan..hän on raivostunut, nimittelee mua kaikilla maailman kirosanoilla..näen sen silmistä, että se on menettänyt järkensä vihan takia..pelästyn..pääsen sen otteesta..ja..
soitan poliisit..
Haluan, että edes joku muukin huomaisi kuinka seonnut se on, haluan hänet hoitoon..yritän itkun seassa selittää puhelimeen tilannetta, jonka aikana äiti viittoilee vieressäni, että lopettaisin puhelun ja juttelisin sen kaa rauhassa. Kun hätäkeskuksesta kysytään osoitetta katkaisen puhelun..
Väitellään hetken taas hysteerisesti äidin kanssa, edelleen rapussa. Puhelin soi. Hätäkeskuksesta. Annan osoitteen.Äiti pyytää, että peruuttaisin poliisien tulon. Olen itsekin jo epävarma..olen peloissani, en ymmärrä mitä tapahtuu, en ymmärrä miten tähän ollaan tultu..sanon puhelimeen, että haluan peruuttaa ilmoituksen. Siellä sanotaan, ettei se oo mahdollista. Jos on kerran kutsunut niin ne tulee ainakin tarkastamaan tilanteen. Puhelu loppuu. Siirrymme äidin kanssa asuntoon.
Äiti alkaa pillittää ja sanoo, ettei koskaan anna mulle tätä anteeks, ettei hän kestä tätä häpeää ja tekee itsarin tän jälkeen..saavutan kuulemma sen "mitä olen hakenut", rauhaa omasta äidistä..syyttelee mua kaikesta. Hysteriani on tyyntynyt, mutta kyyneleet valuu taukoamatta..tuntuu, että menetän itsekin tässä järkeni..mua pelottaa..mitä jos äiti tekee sen minkä lupaa? En pysty elää sitten tämän kanssa, en mitenkään pystyisi. Tiedän, ettei näin olisi voitu jatkaa, että tällaisen agression ja väkivallan oli loputtava, mutta vakuuttelen itselleni, että olisin voinut vaan muuttaa omilleen..mutta siinä menee aikaa..lisäksi..mielestäni äidin on ratkaistava omat ongelmansa jotka johtaa tällaiseen käyttäytymiseen..sehän on
EPÄNORMAALIA.
Poliisit tulee. Olen tosi sekavan oloinen. Vaatteeni ovat repeytyneet joistakin kohdista, meikkini valunut epämääräisenä mustana läikkänä koko kasvoille ja selittelen itkun välissä, mitä on tapahtunut. Äiti myös lisäilee ja
muokkailee kertomusta. Selittelee toimintaansa sillä, että olen sairas, olen jättänyt hoidon kesken, en ota lääkkeitäni, olen uhkaillut tappaa itseni, eikä hän sen vuoksi voi tietää mihin menen ja mitä aikomuksia mulla on ja hän pelkää puolestani.
EI SANAAKAAN siitä, että hän pelkää, että menen tapaamaan lesbokaveriani. Ja sehän oli se tärkein syy tähän välikohtaukseen..Yksi poliiseista yrittää hänelle selittää, ettei hän voi väkisin pitää mua missään, että olen kuitenkin aikuinen ihminen eikä hän voi määräillä..äiti väittää vastaan, että on tilanteita, joissa tällaiset keinot on välttämättömiä, silloin kun ihminen on sairas eikä pysty vastaa omista teoistaan jne. Äiti näyttää poliiseille yhteydenottopyynnon syömishäiriöpoliklinikalta, johon en sitä yhteyttä ole ottanut maaliskuusta asti.
En pysty lopettaa itkemistä ja yritän selittää poliiseille, että tällaisten tilanteiden aikana äiti ei ole järjissään, ettei hän kontrolloi toimintaansa jne. Mitä poliisit sitten päättävät?
Ettei meitä voi jäättää kahdestaan ja MINÄ olen sen verran hysteerisen oloinen, että ne nyt vie mut sairaalaan arvioitavaksi. Mä en halua lähteä ja haluan, mulle on ihan sama..mutta lopulta kuitenkin kallistun sen puoleen, etten halua. Kysyn heiltä, että voinko itse, sitten kun rauhoitun ottaa yhteyden lääkäriini. "Ei me nyt tässä kunnossa sua tänne jätetä. Tulet meidän mukaan niin viemme sut terveyskeksukseen." Pakko sanoa, että poliisit oli kyllä tosi mukavia ja huolehtivaisia, ja juttelimme vähäsen matkan aikana ja ne oli kyllä MUN puolella..ja ne kun ei vielä tiedä monista muista välikohtauksista ja seikoista mitä meidän perheessä tapahtuu..sanon nyt suoraan, että fyysistäkin väkivältää on, mutta se on harvinaista..enemmänkin se on henkistä väkivältaa..uhkailuja, syyttämistä,vittuilua, kiristystä,manipulointia jne.
Ensin mut vietiin meidän terveysasemalle mut sain sit lähetteen psykiatriseen sairaalaan, akuuttiosastolle. Ne vei mut sinne. Vietin siellä yön. Oli aikamoinen kokemus, kun odotellessani hirveän kauan vuoroani lääkärille halusin jo antaa olla ja lähteä, mutta huomasinkin, että kaikki ovet ovat lukossa ja joutuisin pyytää joltainn avaamaan sen. Lisäksi huoneessa ikkunatkin avautui henkilökunnan avaimilla eikä huoneen vessassa ollut lukkoa. Söin siellä kaikki tarjoamat ateriat eikä olo ollut yhtään tukala syömisten takia..annokset oli sopivia (
toisin kuin päiväosastolla). Aamulla otettiin labrat ja juttelin erikseen hoitajan,psykologin sekä lääkärin kanssa ja sain lähetteen mielialahäiriökekuksen akuuttityöryhmään sekä jälleen päiväosastolle..joko Laaksoon (jos oikein muistan) tai sitten siihen samaan HUS:sin osastolle,jossa olin aikaisemminkin. Sain myös ahdistusta lieventävää lääkettä, joka toisin kuin seronil, vaikuttaa heti. Sillä on sellainen väsyttävä vaikutus. Itse en koe sitä hirveän tehokkaaksi,mutta parempi se ainakin on kuin seronil..
Äidin kanssa ollaan nyt jollain tavalla sovittu asiat..tietysti tein myönnytyksiä, mutta suht tyydyttäväävn sopimukseen päästiin. Hän lupasi muuttaa suhtautumistaan asioihin (paitsi lesbouteen..hän sanoi, että jos silloin kun paranen (sovittiin parantumiseni "mittariksi" sitä, että saavutan sellaisen edistymisen, että oksennan pari kertaa kuukaudessa maksimissaan..siis yksikin sellainen jakso riittää)..niin teen päätökseni, tarvitsenko tätä vai en (tarkoittaen lesbosuhteita/suhdetta) eikä hän sitten estele mua näkemästä ketään, mutta hän vähän viittasi siihen, että siinä tapauksessa hän saattaa tehdä itsemurhan, koska on vakuuttunut, että lesbosuhde pilaisi koko mun elämän ja psyykkeen lopullisesti ja se lopulta johtaisi mun kuolemaan. Lesboudesta ja siitä, mitä mieltä itse olen ja mitä olen lukenut aiheesta kirjoitan hieman myöhemmin. Aika näyttää oliko tässä sopimuksessa mitään järkeä, oliko äitini rehellinen tämän keskustelun aikana ja muuttuuko mikään loppujen lopuksi..
Ps. toissapäivänä myöhään illalla en enää kestänyt sitä läskioloa syömisen jälkeen ja oksensin kerran.,.eilen oksensin kolme kertaa...kaikkien näiden kahdeksan päivän aikana olen syönyt VAIN normiruokaa (lukuunottamatta sitä 90 g tummaa suklaata), myös silloin kun oksensin. Kaikkien näiden päivien aikana olo oli helvetin läski,maha turvonnut ja räjähtämäisillään, olen ollut monesti hysteerinen, olen purkanut pahaa oloa lyömällä villisti tyynyjä ja sohvaa,olen itkenyt älyttömästi ja tuntenut tekeväni kuolemaa. Parempia hetkiä on ollut ja ne sijoittuvat fyysisen rasituksen jälkeiseen aikaan. lisäksi mielisairaalassa olo oli ok. Olen tänään syönyt 500g. rahkaa, omenan ja 2 kuppia kahvia..päiväosasto tiuntuu nyt tosi huonolta idealta, koska en kestäisi nyt yhtään enempää paisumista..