torstai 13. kesäkuuta 2013

Nothing works..

Nyt on pakko tulla päästelemään höyryjä..otan kaikki edelliset sanani takaisin..heilutan valkoista lippua, luovutan..Enhän mä sitten tietenkään pystynyt lopettamaan seinään sitä ahmimista ja ahminkin päivän mittaan 3x500g rasvatonta rahkaa, 4x200g kevytkermaviiliä, noin kilo (!!!) tilapia (melkein sama kuin seiti) fileitä..kahvia..pari omenaa..illalla kun olin syömässä kaks noista viileistä tajusin, että tää nyt on taas tässä..reissu vessaan on taas varmistettu.

Olen ihan kuolleen näköinen..turvonneen ja kuolleen näköinen..en voi katsoa viimeaikaisia kuviani itkemättä..tuo en ole minä..enhän mä voi olla tollanen..milloin musta on tuollainen tullut..miten olen voinut antaa itseni muuttua tällaiseksi..??

Haluan aloittaa paaston..ainakin jonkinnäköisen..en vaan enää keksi mitään muutakaan...haluan myrkyttää itteni kahvilla, tuhota ruuansulatukseni täydellisesti..haluan alkaa tupakoimaan..haluan..haluan vain tuhota itseni..jos olen tällainen, enkä voi tällaisena olla olemassa..en voi hyväksyä tällaisena olemista...sitten mun täytyy hävitä..hävittää itteni..jotenkin..paniikki-ahdistuskohtaukset, jotka viime aikoina on saanut aikaan juuri tuo omien kuvien katseleminen on tuonut päähän juuri tämmöisiä asioita..täytyy tuhota itsensä loppuun asti..tekee mieli satuttaa itseään..olen viime aikoina antanut litsareita itselleni, niin paljon kasvoni peilikuva on tuntunut vastenmieliseltä...olen viiltänyt vielä muutaman viillon kynsisaksilla (oikeastaan kun sen saksilla tekee,niin sä et varsinaisesti viillä, vaan revit ihoasi auki..olen vertaillut arpia, jotka olin saanut partaterällä viiltämisellä ja saksilla...saksilla tehdyt ovat pahempia) käsivarteeni, jotka äiti sitten tietenkin huomas, kun unohdin ne täysin ja käytin kotona hihatonta paitaa (hyvä minä)..vielä yksi raivari äidiltä ja olin taas hysteerisesti itkemässä huoneessani..psyykkeeni on hajalla..kehoni on hajalla (vaikka läskit roikkuu joka puolelta)..hermoni on hajalla..kaikki..kaikki vaan on niin hajalla enkä saa kootuksi itseäni takaisin..

Any tips how to get myself back???



4 kommenttia:

  1. Moikka.. Ajauduin sattumalta sun blogiin, ja itkien oon kaikki tekstit lukenu.. Aivan samassa tilanteessa olen, luulin olevani todella yksin näiden asioiden kanssa, luulin ettei kukaan voi ajatella samalla tavalla, nyt luin sun tekstejä, aivan kuin olisi ite kirjottanut.. Voimia, tää taistelu tuntuu vaan niin loputtomalta...

    VastaaPoista
  2. Moi! Niin..kyllä meissä kaikissa ruoan kanssa pelleilijöissä taitaa olla paljon samaa..minäkin löysin itteni niin monien blogien teksteistä..Ja kyllä, olet oikessa..tää taistelu on tosi pitkä ja vaatii kärsivällisyyttä ja paljon voimia..Mulla on mennyt tähän kohta kolme vuotta (tiedän, että joillakin paljon pidempään, mutta mulle jo tämä aika on tuntunut ikuisuudelta, jonka olen heittänyt hukkaan..)..kuitenkin kaikesta huolimatta jotenkin mussa syvällä on vielä se usko, että jonain päivänä kaikki muuttuu..tiedän, että se tulee vaatimaan multa paljon työtä..ennen kaikkea ajattelutyötä..suhtautumisen muuttamista..asioiden käsittelyä moneen moneen kertaan, mutta uskon silti..Toivottavasti sussakin on vielä se toivon kipinä, koska siitä sen on lähdettävä..mä ainakin uskon, että jokaisella on mahdollisuus niin kauan kuin me ollaan vielä olemassa. Voimia ja haleja myös sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vaihtelevalla menestyksellä ollu tätä kikkailua kohta 9 vuotta.. Välillä parempiakin aikoja, ääripäästä ääripäähän. Mulla alko tää jo ihan mukulana, oon nyt 21v. Itekki ajatellu et olis kiva kirjotella blogia, mut ei oikein oo noita kirjottamisen lahjoja suotu, jälkeenpäin ku niitä luki ni hyvä jos itekkää enää ymmärsi mitään siitä :D Mut sä kirjotat hyvin, ja kuin paskalta se tuntuukaan et oot samassa tilanteessa, mut mukava lukea sun tekstejä kuitenkin.

      Poista
  3. En voi kyllä yhtään kuvitella minkälaisessa kunnossa (ennen kaikkea henkisessä) olisin (tai ehkäpä vielä tulen olemaan..:/ ) vielä 6 vuoden päästä..Tää kun on niin kuluttavaa kaikin puolin..Se on niin harmillista, että nykyisin tällaiset ongelmat todella voivat alkaa jo niin nuorena..Sen ei vaan kuuluis olla näin..No mut hyvä ainakin, että niitä parempiakin vaiheita on ollut, ne todistaa sen, että se on MAHDOLLISTA. Juu, kyl miekin saan kirjoituksissani välillä sellaista sotkua aikaan, että itekkin oon kans ihan ymmällään et mitäköhän tuokin meinaa :D Muokkailen joskus tekstejäni helpommin ymmärrettäviksi :) Kyl vaikka se kuulostaakin epäreilulta, et on helpompaa ku jollain menee huonosti, mut sehän on ihan tavallista et on helpottavaa tietää, ettei ole yksin siinä paskassa :D Mullakin on joskus silleen, et tulee parempi mieli,jos jollain menee paremmin tän ruokavammailun kanssa, jos itsekin on sillä hetkellä ainakin motivoitunut saamaan muutoksen aikaan,mut sit taas jos itellä menee täysin päin persettä eikä edes jaksa ajatella parantumista tai mitään sellaista ni on tosiaan helpottavampaa lukea, et jollain muullakin menee "ei niin loistavasti" Ei se ole vahingoniloa, ihminen vaan kaipaa kohtalokaveria :)

    VastaaPoista